Kun indonesialaisen Nur Khasanohin työnantaja sai tietää, että hänen kotiapulaisensa on raskaana, seurauksena oli potkut. Intialainen työnantaja myös kieltäytyi maksamasta minkäänlaista irtisanomisrahaa.
Kuvassa hymyilevä, rauhallisesti kameraan katsova kolmekymppinen nainen seisoo pyykkinarujen keskellä ahtaalla slummipihalla. Nur on nyt seitsemän vuotta myöhemmin pienen pojan äiti ja yksi monista Indonesian pääkaupungin Jakartan Cipete Kemungin lähiössä asuvista kotiapulaisista. Vaikka työ on sama, hänessä on tapahtunut ratkaiseva muutos.
– Nyt tiedän, että minulla on työntekijänä oikeuksia. Pystyn neuvottelemaan paremmin työnantajieni kanssa ja myös viemään asioita eteenpäin, jos jokin on pielessä, Nur sanoo.
Saadessaan potkut Nur oli työskennellyt kotiapulaisena jo kauan. Hän oli aloittanut äitinsä jalanjäljissä 16-vuotiaana.
Työn menettäminen epäoikeudenmukaisella tavalla sai Nurin havahtumaan ja kuuntelemaan valveutuneemman ystävän neuvoja. Nur liittyi kotiapulaisia auttavan SAPULIDI-ammattiliiton jäseneksi ja sai ay-liikkeen kautta juristin apua. Hän voitti tapauksen ja sai entisen työnantajansa maksamaan korvaukset. Kaiken lisäksi tuo intialaismies on nyt alueen kotiapulaisten niin sanotulla ”mustalla listalla”, eli hänen palvelukseensa ei haluta.
Tosin Nur tietää, että myös työnantajat levittävät omia mustia listojaan työntekijöistä, joiden tietävät olevan ammattiliiton jäseniä ja sen kautta ”hankalia” vaatiessaan itselleen oikeuksia. Silti Nur ei halua enää alistua.
– Ennen olin hyvin ujo ja hiljainen. Nyt uskallan puhua ihmisten edessä ja tunnen itseni varmaksi, Nur sanoo.
Kotiapulaista ei pidetä edes työntekijänä
Nurin, hänen vartijana työskentelevän miehensä ja heidän poikansa koti sijaitsee Indonesian pääkaupungin Jakartan Cipete Kemungin asuinalueella, jossa monet muutkin kotiapulaisina työskentelevät asuvat. Niin myös Nurin äiti, Siti Bailah, jonka ura kotiapulaisena on jatkunut jo 25 vuotta. Itsekin ammattiliitossa aktiivinen äiti on ylpeä tyttärestään, joka hankkii nykyään SAPULIDIin jäseniä ja uskaltaa vaatia oikeuksia itselleen ja muille.
Vaatimuslista oikeuksista on pitkä, sillä Nurin ja muiden kotiapulaisten tilanne Indonesiassa on heikompi kuin esimerkiksi Mosambikissa, jossa SASKilla myös on tätä ammattiryhmää tukeva hanke. Mosambikissa kotiapulaisilla on oikeus sosiaaliturvaan, tosin sielläkin turvan piiriin pääseminen edellyttää palkkatasoa, jota läheskään kaikki kotiapulaiset eivät saavuta.
Indonesiassa tätä kodeissa työskentelevää ammattikuntaa ei SASKin kansainvälisen toiminnan suunnittelijan Anna Perttulan mukaan edes noteerata työntekijöiksi.
– Heiltä puuttuu kokonaan työntekijän status, jonka avulla he voisivat vaatia esimerkiksi oikeutta sosiaaliturvaan, Perttula sanoo.
– Indonesian lainsäädäntö ei siis suojele kotiapulaisia lainkaan.
ILOn kautta kohti sosiaaliturvaa
SASKin työ kotiapulaisten tukemiseksi alkoi muutama vuosi sitten, ja se jatkuu edelleen. Nykyisten Mosambikiin, Indonesiaan, Filippiineille ja Kolumbiaan sijoittuvien hankkeiden taustalla on kansainvälisen työjärjestön ILOn ratifioima (eli hyväksymä ja voimaan saattama) sopimus arviolta 67 miljoonan kotiapulaisena eri maissa työskentelevän aseman parantamiseksi. Sopimus siis säätää näkymättömille ja usein orjuuden kaltaisissa oloissa työskenteleville kotiapulaisille yhtäläiset oikeudet ja aseman muiden työntekijöiden joukossa. Erilaisilla naisverkostoilla on ollut tärkeä rooli, kun kotiapulaiset ympäri maailmaa ovat alkaneet vaatia parempaa asemaa.
Mutta ILOn sopimus tuo turvaa ja selkänojaa vain harvoille, sillä se on hyväksytty vasta 25 maassa, Aasiassa ainoastaan Filippiineillä.
Mosambikissa paikallinen lainsäädäntö luo pohjan kotiapulaisten oikeuksille. Siellä kotiapulaisten liitto SINED tekee SASKin tuella jatkuva lobbaustyötä – ja edistysaskeliakin on saatu. Indonesiassa tällaista ei ole. Lainsäätäjät jättävät maan yli kymmenen miljoonaa kotiapulaista vaille huomiota. Tällä hetkellä SASKin Indonesiassa tukema työ siis tähtää siihen, että maan kotiapulaiset järjestäytyvät ammattiliittoon ja saavat sitä kautta jalansijaa vaikuttaa myös lainsäädäntöön. Lisäksi tavoitteena on, että vuonna 2021 maahan saadaan perustettua kansallinen suurjärjestö, jonka alle eri alueiden monet pienet kotiapulaisten liitot järjestäytyisivät ja olisivat siten vahvempia.
Oikeus sosiaaliturvaan on yksi tärkeimmistä tavoitteista.
ILOn sopimuksen ansiosta kotiapulaisten kansainvälinen, aktiivinen mutta löyhä verkosto vahvistui. Siitä tuli maailmanlaajuinen kattojärjestö IDWF (International Domestic Workers Federation), joka kokoaa kotiapulaisten etuja maailmalla ajavat liitot yhteen.
Toisilla on toiset keinot
Perttula huomauttaa, että eri kulttuureissa SASKin hankkeet saattavat menestyä hyvin erilaisilla tavoilla.
– Esimerkiksi Kolumbiassa ei olla vielä niin pitkällä, että paikallinen ammattiliitto perisi jäsenmaksuja. Niinhän se on, että jäsenmaksuilla vahvistetaan liiton toimintakykyä, mutta Kolumbiassa on silti hankkeen aikana onnistuttu tekemään hyvää lobbaustyötä, jolla on saatu läpi lainsäädäntöhankkeita, kuten ns. lomaraha myös kotiapulaisille.
Aikaisemmin Kolumbiassa kaikki työntekijät kotiapulaisia lukuun ottamatta saivat kaksi kertaa vuodessa tietyn palkanlisän, tavallaan lomarahan. Nyt kotiapulaisillakin on siihen laillinen oikeus, vaikka todellisuus on silti synkkä: kun uudistus vuonna 2016 astui voimaan, arviolta vain 3,9 prosenttia heistä sai sen.
Filippiinien noin 2 miljoonasta kotiapulaisesta vain pari prosenttia kuuluu sosiaaliturvan piiriin. Toisaalta juuri Filippiineillä ollaan Perttulan havainnon mukaan pisimmällä kollektiivisen neuvottelemisen tiellä:
– Siellä on suunnitteilla paljon erilaisia malleja, joilla kotiapulaisten työsuhteisiin saataisiin parannuksia. Paikallinen kotiapulaisten ammattiliitto UNITED esimerkiksi haluaisi neuvotella kymmenien asuntojen kerrostalokomplekseissa työskenteleville kotiapulaisille yhtäläisiä etuja.
”Kotiapulainen tienaa aina vähiten”
Perttulan mielestä kotiapulaisten keskuudessa varsinainen ay-kulttuuri on vasta muotoutumassa. Alaa vaiva näkymättömyys monella tasolla: kotiapulaiset ovat piilossa kodeissa, eikä heitä ole helppo tavoittaa ja saada kiinnostumaan oikeuksistaan saati ammattiliitoista. Kotiapulaisten tuloista on myös haasteellista periä pieniäkään jäsenmaksuja.
– Melkein nyrkkisääntö on, että kotiapulainen tienaa aina vähiten, Perttula sanoo.
Hän on hankemaissa käydessään nähnyt ”sinnikästä ja innovatiivista porukkaa ja hämmästyttävää luovuutta siinä, miten asioihin tartutaan.” Se on ollut opettavaista.
– Joka maassa on oma todellisuutensa. Kotiapulaisten kanssa on joutunut tutkimaan omia fakkiutuneita ajattelutapojaan, Perttula myöntää.
Kotiapulaisen haaveena laki ja oma talo
Nur Khasanohilla on tällä hetkellä kolme työnantajaa: intialainen, korealainen ja japanilainen. Kukaan näistä ei ole suostunut tekemään Nurille kirjallista työsopimusta. Hänellä ei ole ollut sellaista vielä koskaan. Nur ajelee työpaikkojensa väliä mopolla. Sunnuntai on vapaapäivä. Silloin ehtii miettimään, mitä elämältä toivoisi.
– Haaveeni on, että Indonesiassa olisi laki, joka suojelisi meidän kotiapulaisten oikeuksia, Nur toteaa.
– Mutta oma unelmani on palata kotikylääni Campongiin. Sinne on 12 tunnin bussimatka. Minä ja mieheni säästämme rahaa, jotta voisimme rakentaa talon pienelle maatilkullemme.
Nuria naurattaa, kun hän kertoo, että haluaa viettää Campongissa eläkepäivänsä, mutta oikeasti hän on aivan vakavissaan.
– Haluan sen maan ja talon myös poikani tulevaisuuden takia.
Teksti: Sini Saaritsa
Kuvat: Anna Perttula
SASKin kotiapulaishankkeita tukevat Suomessa SAK sekä akavalaiset YKA, Specia, AKI, Akavan Eritysalat ja Tieteentekijöiden liitto.
Haluatko tukea maailman kotiapulaisten kamppailua ihmisarvoisen työelämän puolesta?
