– Olisi aika saada renessanssi elinikäiselle oppimiselle. Sille on nimittäin kysyntää. Jos emme saa asennemuutosta aikaan, kuilu vain kasvaa.
Pohjoismaiden teollisuustyöntekijät Nordic IN -järjestön pääsihteeri Reijo Paananen liputti koulutuksen ja kaiken osaamisen kehittämisen puolesta SASKin kevään teemaseminaarissa tänään 14. kesäkuuta. Paanasen alustuksen, kahden kommenttipuheenvuoron ja yleisökeskustelun aikana pohdittiin digitalisaation vyöryä työmarkkinoille ja sen seurauksia myös globaalisti.
Paananen vaati elinikäistä oppivelvollisuutta kehittyneiden maiden työntekijöille, joiden keskuudessa on totuttu ajattelemaan, että kun koulutus ammattiin on suoritettu, ollaan valmiita.
SASKin toiminnanjohtaja Janne Ronkainen kommentoi Paanasen sanomaa kehittyvien maiden näkökulmasta.
– Esimerkiksi Latinalaisessa Amerikassa ja Kiinassa, jossa koulutusmahdollisuuksia kumminkin on, pystytään ehkä vastamaan tähän koulutushaasteeseen paremmin kuin esimerkiksi Afrikassa,
Ihminen älköön unohtuko
Omassa puheenvuorossaan Insinööriliiton johtava asiantuntija Jenni Karjalainen muistutti, että digitalisaatiosta puhuttaessakin kyse on lopulta ihmisistä.
– Ollaan takerruttu siihen, että muutos on teknologinen, vaikka muutos on taloudellinen, sosiaalinen ja inhimillinen.
Karjalainen totesi, ettei epäile ollenkaan, etteikö ihmiset tulevaisuudessakin keksi tapoja pitää itsensä puuhakkaina. Mutta inhimillisyys ja ihmisten mielessä pitäminen on koetuksella, kun digitalisaatioon ja robotisaatioon liittyviä madonlukuja laaditaan. Tiedossa on, että erityisesti Afrikan ja Etelä-Aasian kehittyvissä maissa työvoiman määrä tulee kasvamaan räjähdysmäisesti, ja samaan aikaan Maailmanpankki arvioi, että automatisaatio tulee nielaisemaan noin kaksi kolmannesta kehittyvien maiden työpaikoista.
Karjalainen painotti koulutuksen lisäksi paremman sosiaaliturvan saamista ”kaikkialle maailmaan” kehitysaskeleena, jolla voidaan digitalisoituvalla maapallolla elävien kehittyvienkin maiden ihmisten tulevaisuus toiveikkaammaksi.
– Muutos koskee kaikkia. Mikä on meidän rooli tässä? Karjalainen kysyi.
”On juostava junan edelle”
Niin, mikä sitten on ay-liikkeen rooli, paitsi keskustella kehittyvien maiden yllä lepäävistä uhkakuvista?
– Haluan että ay-liike on proaktiivinen, kun toimitaan Suomen ja EU:n ulkopuolella, PAMin järjestöpäällikkö Heidi Lehikoinen vaati heti kommenttipuheenvuoronsa aluksi.
Hän kertoi vierailleensa hiljattain indonesiassa, jossa paikallinen teiden tullivirkailijoita edustava ASPEK -liitto yrittää puolustaa jäseniään, joiden työtilanteelle automatisaatio on käytännössä katastrofi. Lehikoinen totesi, että ay-liikkeen on pidettävä kiinni jäsentensä perusoikeuksista muutoksen myrskyissäkin.
– Ei kannata jäädä jalkoihin, eikä kannata huutaa junalle joka meni jo, vaan on juostava sen junan edelle.
Lehikoinen kertoikin olevansa ”jotenkin positiivisella tuulella tänään” ja junan ohi juoksuakin pidettiin seminaarissa mahdollisena.
Paananen muisteli tarinaa autotehtaan johtajasta, vaihtoi työntekijät robotteihin ja ilveili sitten ay-johtajalle, että millä nyt näitä robotteja aiot puolustaa. Mitenkäs ne robotit näitä sinun autojasi ostaa, vastasi ay-johtaja.
– Eihän se yhtälö toimi niin, että teknologia vain tulee ja vie työt, Paananen sanoi.
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n koulutussuunnittelija Juha Jaatinen totesi keskustelun lopuksi, ettei aio alkaa vollottaa esimerkiksi siitä syystä, että digitalisaatio on jo ahminut työpaikkoja PAU:nkin edustamilta aloilta. Hänen mielestään ammattiliittojen asenneilmasto on edelleen tärkeä, ja sen muokkaamisessa liitoilla on suuri vastuu.
– Ei ole vaihtoehtoja sille, että kehittyvien maiden työntekijöitä tuetaan. Tämän asenteen valaminen jäsenkuntaan on meidän vastuullamme.
Teksti: Sini Saaritsa
