Yhdeksän Palvelualojen ammattiliitto PAMin jäsentä lähti viikonvaihteessa tutustumaan työelämään Ghanassa, Länsi-Afrikassa. Opintomatka on osa PAMin globaalikasvatusta ja solidaarisuustyötä, jonka tavoitteena ovat elämiseen riittävä palkka ja kunnon työolot kaikkialla maailmassa. Nuoret... Näytä artikkeli
Kolme filippiiniläistä kuljetusalojen ay-aktiivia on murhattu eteläisen Mindanaon saarella. Kansainvälinen ay-liike kerää nyt nimiä vetoomukseen, jossa maan poliittista johtoa vaaditaan puuttumaan väkivaltaan. – Vetoamme kansainväliseen ay-liikkeeseen, että se lähettäisi protestikirjeen... Näytä artikkeli
Vesi on perusoikeus -kampanja on saavuttamassa tavoitteensa. 1,7 miljoonaa EU-kansalaista vaativat, että Euroopan komissio määrittelisi veden perusoikeudeksi. Euroopan julkisten palvelujen ammattiliitot (EPSU) päättivät vuoden 2009 kongressissaan tehdä aloitteen miljoonan nimikirjoituksen... Näytä artikkeli
(Kuva: Clean Clothes Campaign) Bangladeshin vaatetehtaiden palo- ja rakennusturvallisuutta ryhdytään kohentamaan laajalla valvontaohjelmalla, jossa ovat mukana alan kansainväliset ammattiliitot, joukko kampanjajärjestöjä sekä 70 kansainvälistä merkkiyhtiötä ja kauppaketjua. Suomessa toimivista vaatemyyjistä... Näytä artikkeli
Suomalaiset suhtautuvat myönteisesti kehitysyhteistyöhön. Tämä käy ilmi ulkoministeriön Taloustutkimukselta tilaamasta mielipidemittauksesta, jonka mukaan 80 prosenttia kansalaisista pitää kehitysyhteistyötä tärkeänä. Ihmisarvoisen työn tärkeys hahmotetaan kuitenkin huonosti. Kaiken kaikkiaan asenteet kehitysyhteistyötä kohtaan... Näytä artikkeli
Nenäpäivä järjestetään kerran vuodessa loka-marraskuun aikana. Kolmen viikon kampanja huipentuu Yle TV2:n Nenäpäivä-show’hun, jossa mukana on Suomen kirkkaimpia tähtiä. Nenäpäivää 2013 vietetään 8.11. Kampanja käynnistyy lokakuun puolivälissä. Nenäpäivä 2012 keräsi... Näytä artikkeli
(Kuva: ITUC) Kolumbia ei enää ole maailman vaarallisin maa olla ay-aktiivi, selviää ay-liikkeen kansainvälisen kattojärjestön ITUCin keskiviikkona julkaisemasta tutkimuksesta. Kärkisijan on ottanut Guatemala, jossa vuosina 2007-2012 vähintään 53 ammattiliittojen johtajaa... Näytä artikkeli
Ay-liikkeen kansainvälisen maailmanjärjestön ITUCin pääsihteeri Sharan Burrow on ilmaissut huolensa ay-aktiivien tilanteesta Turkissa. – Turkin hallituksen ay-vastaisuus on leviämässä nyt yleiseksi vastakkainasetteluksi. Vastakkain ovat halitus ja ihmiset, jotka yksinkertaisesti haluavat... Näytä artikkeli
Norjan kehitysministeri Heikki Eidsvoll Holmås ja Kansainvälisen työjärjestön ILO:n maajohtaja Srinivas Reddy allekirjoittivat maanantaina 3.6. sopimuksen, jonka myötä Norjan ulkoministeriö antaa 14,5 miljoonaa Norjan kruunua (noin 1,9 miljoonaa euroa) työntekijöiden... Näytä artikkeli