Ay-oikeuksia rikotaan nyt ennätyksellisen paljon
Ay-liikkeen maailmanjärjestön vuotuisen raportin mukaan työntekijöiden perusoikeudet ovat uhattuina monin paikoin – ja trendi oikeuksien loukkauksissa on kasvava.
Ay-liikkeen maailmanjärjestön vuotuisen raportin mukaan työntekijöiden perusoikeudet ovat uhattuina monin paikoin – ja trendi oikeuksien loukkauksissa on kasvava.
Köyhään kymmenlapsiseen perheeseen syntynyt Annie Enriquez Geron sai isoäidiltään hyvät elämäneväät. Mutta selvitäkseen hengissä hän on tarvinnut myös ammattiliittoa. Nyt hän johtaa sitä.
Oikeus perustaa ammattiyhdistys ja kuulua siihen on YK:n ihmisoikeusjulistuksessa linjattu oikeus. Tuoreen tutkimuksen mukaan se jää paikoin haaveeksi SASKin hankemaissa Brasiliassa, Kolumbiassa, Guatemalassa, Nepalissa ja Filippiineillä.
Suomalaiset kehitys-, ihmisoikeus- ja ympäristöjärjestöt toivovat YK:n ilmastokokoukselta Bonnissa edistystä fossiilisten polttoaineiden alasajossa sekä ilmastonmuutoksen aiheuttaman eriarvoisuuden torjunnassa.
Euroopan parlamentti hyväksyi tänään oman kantansa komission yritysvastuudirektiiviesitykseen. Kanta direktiiviin hyväksyttiin selvin äänin 366–225.
Maailma kylässä -festivaalin puhujaksi saapunut Tendai Makanza hymyilee leveästi kevätaurinkoisessa Helsingissä. Hän on tullut puhumaan eteläisen Afrikan naisten työolosuhteiden puutteista sekä parannuksista kaivoksissa ja tekstiilitehtaissa.
SASK julkaisi tutkimuksen, jossa kartoitettiin vammaisten henkilöiden osallistumista työelämään ja heidän kokemuksiaan Sambiassa. Korjattavaa löytyi, ja tulevassa hankkeessa asioita lähdetään parantamaan.
Suomi ei käännä selkäänsä maailmalle -kampanjan vetoomus luovutettiin eilen hallitusneuvotteluja vetävälle Kokoomukselle.
Kansainväliset ammattiliitot ilmaisevat huolensa Qatarin siirtotyöntekijöiden tilanteesta jalkapallon MM-kisojen jälkeen. Kuten pelättiin, ihmisoikeuskysymykset eivät ole edenneet.