Qatarissa on jalkapallon pian alkavien jalkapallon MM-kisojen myötä ollut paljon töitä tarjolla ulkomaisille työntekijöille. Loppumetreillä kysyntää on erityisesti autonkuljettajille sekä hotelli- ja ravintolatyöntekijöille. Viimeistä ponnistusta varten rekrytoidaan noin 30 000 työntekijää erityisesti Afrikasta ja Aasiasta.
Työehdot eivät ole kummoisia: palkka alle 300 €/kk, majoitus asuntolaparakissa, työpäivät vähintään 11-tuntisia. Työnhakijoita silti riittää. Monille käy kuten nepalilaiselle Suk Bahadur Gurungille, joka lähti Qatariin ammattipalomiehenä mutta päätyi muurarin apulaiseksi. Tehtävät, palkka ja muut työehdot eivät usein vastaa luvattua, ja huonoista oloista pakeneminen voi olla mahdotonta, vaikka laki ei sitä enää kiellä.
Köyhille kehitysmaiden asukkaille siirtotyö kuulostaa kuitenkin houkuttelevalta vaihtoehdolta. Se voi olla jopa ainoa mahdollisuus, jos haluaa lapsilleen koulutuksen ja mahdollisuuden parempaan tulevaisuuteen. Valitettavan usein rekrytoijien lupaukset ovat valheellisia. Tämä pätee myös Suomeen tuleviin siirtotyöläisiin.
Oikeuden saaminen ei ole helppoa, koska laki saattaa olla erilainen ulkomaalaisille työntekijöille ja kieltää vaikkapa liittoon kuulumisen, kuten Qatarissa. Jalkapallon tuoman julkisuuden myötä kansainväliset ammattiliitot ovat kuitenkin onnistuneet parantamaan Qatarin tilannetta. Kotiin palaaminen tai työnantajan vaihtaminen omasta halusta on nyt mahdollista isolle osalle siirtotyöläisistä. Samoin sairausvakuutukset ovat pakollisia, vaikka eivät vielä täysin kattavia. Ja laiton kohtelu on ainakin periaatteessa mahdollista riitauttaa.
Jalkapallon MM-kisojen aikana miljoonien ihmisten huomio kohdistuu Qatariin. Ei ole yksittäisen jalkapallofanin tai katsojan tehtävä huolehtia siirtotyöläisten ihmisoikeuksista. Voimme kuitenkin edistää niitä kysymällä jalkapallopäättäjiltä Suomessa, hyväksyvätkö he työntekijöiden alipalkkauksen, orjatyön kaltaiset työsuhteet ja estettävissä olevat kuolemat ja työtapaturmat, joiden avulla kansainvälinen jalkapalloyhteisö tienaa miljardeja.
Huolena on, että kisojen päätyttyä ja kansainvälisen huomion kääntyessä muualle ay-liikkeen saavutukset poistetaan yksinkertaisesti muuttamalla lakeja tai lakkauttamalla niihin liittyvä valvonta, jolloin palataan lähtötilanteeseen. Tilanteeseen, joka on koko ajan ollut todellisuutta Qatarin naapurimaissa.
Rakentaminen jatkuu Qatarissa kisojen jälkeenkin. Jäljelle jää ainakin se yhteisöllisyys, jota työntekijät ovat kokeneet toimiessaan yhdessä oikeuksiensa puolesta. Samoin jäljelle jää yhteisöllisyys, jota kansainvälinen jalkapalloyhteisö on kokenut kentillä ja katsomoissa. Tunnetta yhteisön voimasta ei voi kukaan ulkopuolinen ottaa pois – ja parhaimmillaan se vie pitkälle.
Janne Ronkainen
Kirjoittaja on Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASKin toiminnanjohtaja. Kirjoitus julkaistiin ensin kolumnina AKT-lehdessä.
