Korona on vaikuttanut työelämään kaikkialla maailmassa. Useita aloja ovat leimanneet työn väheneminen, muuttuminen tai lisääntyminen. Maiden sisällä korona on taas kohdellut eri sektoreita eri tavoin.
Kuorma-autokuljettajien työt vähenivät SASKin hankemaissa ensimmäisenä Myanmarissa. Jo tammikuussa 2020, jolloin Suomessa kuultiin vasta ensimmäisiä kaikuja koronasta, myanmarilaiset tehtaat olivat ongelmissa, koska Kiinalla oli vaikeuksia toimittaa niille raaka-aineita. Kuljetukset vähenivät vähenemistään, kunnes raaka-ainepulan jatkuessa loppuivat kokonaan.
Filippiinien pääkaupunki Manilan yleisimmässä joukkoliikennemuodossa jeepneyssa, eräänlaisessa avolava-auton ja minibussin risteytyksessä, johon ihmiset ovat perinteisesti ahtautuneet kylki kylkeen, koronaan havahduttiin ensiksi tartuntariskin vuoksi. Hallitus kielsi jeepneyllä matkustamisen, mikä johti kuljettajien toimeentulon romahtamiseen. Netistä löytyy surullisia tarinoita siitä, kuinka jeepneykuljettajien perheet ovat joutuneet luopumaan asunnoistaan, ottamaan lapset pois koulusta ja muuttamaan isän toimettomana seisovaan työkaluun, jeepneyyn.
Kolumbian suuressa satamakaupungissa Cartagenassa korona on kohdellut työntekijöitä hyvin eri tavoin. Koronatilanne Kolumbiassa on vaikea, kuolleita helmikuussa 2021 oli noin 60 000 henkeä ja sairastuneita pitkälti yli 2 miljoonaa. Viennin arvo on pudonnut yli 30 %, mikä näkyy satamien volyymeissä ja työpaikkojen määrissä. Erityisesti tilapäisen työvoiman ja vuokratyövoiman käyttö ovat vähentyneet. Saman kaupungin turismista elävässä matkustajasatamassa tilanne on katastrofaalinen. Normaalisti pelkästään Cartagenan satamassa on vieraillut yli 200 risteilijää ja lähes 500 000 turistia vuosittain. Nyt risteilyalusliikenne on pääosin pysähdyksissä. Kaikki, joiden toimeentulo liittyy risteilyliikenteeseen – laivojen henkilökunta, satamatyöntekijät, matkatoimistotyöntekijät ja turistibussien kuljettajat – ovat käytännössä työttöminä.
Koronapandemia on osoittanut uudella tavalla, kuinka samankaltainen voi työntekijöiden kokemus olla riippumatta siitä, missä maassa tai maanosassa elää. Riittää, että työskentelee samalla alalla. Isoin ero on kuitenkin siinä, miten työntekijät selviävät tilanteestaan. Tässäkin asiassa näyttää olevan niin, että siellä, missä liitot ovat heikoimpia ja työntekijät köyhimpiä, kuten Myanmarissa tai Filippiineillä, työntekijöillä ei ole mitään sosiaaliturvaa tai muuta ulkopuolista tukea. Siellä, missä liitoilla on edes jotain jalansijaa, myös työntekijöiden mahdollisuudet selvitä kriisistä ovat paremmat. Ilman ammattiliittoa ei ole oikeuksia, kuten SASKin kampanjaslogankin kertoo.
Kolumni on alun perin julkaistu Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n lehdessä (2/2021).
