Kävin vuodenvaihteessa lomamatkalla Filippiineillä. Hiekka oli valkoista, meri turkoosia ja ihmiset ystävällisiä. Ei kai lomakohteelta voi toivoa enempää. Paratiisi ei ole kuitenkaan kaikille paratiisi. Filippiinit on ay-liikkeen maailmanjärjestön ITUCin vertailussa kymmenen työntekijälle huonoimman maan joukossa.
Halusin nähdä turistille näkyvän maailman ulkopuolelle. SASK auttoi järjestämään tapaaminen kahden paikallisen ay-aktiivin kanssa. Tapaamisesta tuli lopulta se, mikä muutti eniten ajatusmaailmaani tällä reissulla.
Me kaikki, Dennis Derige ja Alan S. Esponga ja minä, teemme töitä työntekijöiden oikeuksien puolesta, mutta vain Derige ja Esponga voivat joutua vaikeuksiin työnsä takia. Ay-aktiiveihin kohdistuu Filippiineillä paljon uhkia. Entisen presidentin, kovista toimistaan tunnetun Rodrigo Duterten aikana Derigen mukaan lähes sata ay-aktiivia tapettiin. Viime vuosina tilanne on rauhoittunut, mutta ay-aktiivin työssä on edelleen vaaransa.
Kun minä olen ollut järjestämässä mielenosoitusta hallituksen politiikkaa vastaan, olen etsinyt poliisia kertomaan arviota osallistujien määrästä. Kun Derige ja Esponga ovat järjestäneet mielenosoituksen, poliisi on etsinyt heitä eikä todellakaan kiitelläkseen runsaasta osanotosta. Kumpikin miehistä on joutunut kuulusteluihin.
Mielenosoittaminen ei ole laitonta, mutta aina löytyy syitä syytöksille. Tässä tapauksessa miehiä syytettiin koronarajoitusten rikkomisesta. He kertovat, että vaikka ay-toiminta on laillista, niin heitä ja muita ay-aktiiveja yritetään leimata terroristeiksi ja poliisi profiloi heitä. He ovat tehneet tästä valituksen kansainväliselle työjärjestö ILOlle.
*****
Minä työskentelen ay-liikkeessä, jolla on vankka asema sekä yhteiskunnassa että työpaikoilla. Filippiineillä vain neljä prosenttia työntekijöistä on järjestäytyneitä. Minusta se kuulostaa todella pieneltä, mutta Deriglle ja Espongalle se on jo voitto ja lupaus suuremmasta. Heidän mukaansa 10 vuotta sitten jäsenyyden stigma oli niin iso, että oli melkein mahdotonta saada ketään liittymään. Vielä nykyäänkin jäsenyys näyttäytyy työnantajille uhkana, ja he voivat erilaisin keinoin pyrkiä vähentämään järjestäytyneiden työntekijöiden määrää. Yksi syy tähän on, että jos tarpeeksi iso määrä työntekijöistä äänestää työehtosopimuksen puolesta, on työnantajan lain mukaan neuvoteltava sellainen.
Keskustellessani Derigen ja Espongan kanssa huomaan meidän asenteissamme ison eron. Itse näen, että heillä on paljon työtä edessä, he näkevät, että heillä on paljon saavutettavaa. Ay-liikkeellä on takanaan jo voittoja, kuten äitiysvapaan pidentäminen ja paikallishallinnon avustus työttömiksi jääneille tai korona-aikana työnsä menettäneille. He myös neuvottelivat koronan aikana tietyille työpaikoille ilmaisen kuljetuksen töihin ja takaisin. Työntekijöiden aseman lisäksi he tekevät töitä ylikansallisten yritysten ylivaltaa vastaan sekä ympäristövaikutusten huomioimiseksi uusissa hankkeissa.
Jos työntekijät Pohjoismaissa pystyvät saavuttamaan vahvan aseman, miksi me emme pystyisi?
Tunsin ylpeyttä, kun Derige ja Esponga kertovat, että SASKin hankkeet järjestämisen kehittämiseksi ovat olleet heille suureksi avuksi. Tällä hetkellä käynnissä on esimerkiksi oman työnantajani SAK:n tukema hanke sen puolesta, että ammattiliitot ja sen jäsenet saavat eväitä ja mahdollisuuksia toimia ilmasto-oikeudenmukaisuuden puolesta. Tämä on tärkeää, koska ilmastonmuutoksen haittavaikutukset näkyvät erityisesti työntekijöiden mahdollisuuksissa ansaita elantonsa.
Pyysin Derigeä lähettämään suomalaisille terveisiä. ”Olemme opiskelleet, miten Suomessa tehdään asioita, ja se inspiroi meitä. Jos työntekijät Pohjoismaissa pystyvät saavuttamaan niin vahvan aseman, niin miksi me emme pystyisi Aasiassa?”
Niinpä. On ilo pystyä antamaan esimerkkiä ja tukea, sillä nykymaailmassa yritykset eivät tunne valtion rajoja, joten työntekijän asema kaukana toisella puolella maailmaa vaikuttaa tavalla tai toisella myös meidän asemaamme työelämässä.
Kirjoittaja on SAK:n viestintäpäällikkö. SAK on SASKin jäsenjärjestö, joka tukee toimintaamme.
