Yksi SASkin fokusalueista ovat naisten oikeudet. SASK työskentelee sen eteen, että tasa-arvo toteutuisi työpaikoilla ja että naiset olisivat aktiivisia toimijoita ammattiliitossa. Indonesiassa naisten elämä on muuttunut paljon viimeisten vuosikymmenten aikana. Vielä vuonna 1960 indonesialainen nainen synnytti keskimäärin 5,7 lasta, kun sama luku vuonna 2017 oli 2,3 (WB, 2019).
Julkiselle klinikalle suuntautuneen vierailumme aikana opimme, että naisilla on mahdollisuus ehkäisyyn, mutta vain naimisissa olevilla naisilla ja vasta ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Avioituminen tuo myös muita muutoksia indonesialaisille. Avioliiton solmittuaan indonesialainen on oikeutettu pienempään veroprosenttiin. Tosin tästä etuudesta pääsevät nauttimaan vain miehet, naisille ei verohelpotusta suoda.
Jotkut työpaikat kustantavat työntekijöilleen sairasvakuutuksen. Tähän vakuutukseen voi myös lisätä perheensä, eli puolisonsa ja lapsensa. Tai siis vaimonsa ja lapsensa, ei miestään ja lapsiaan. Eli vaikka nainen olisikin työelämässä, näyttää hän yhä yhteiskunnan silmissä olevan elätettävä, ei elättäjä.
Indonesiassa noin 39% naisista käy töissä, mikä on Kaakkois-Aasialaisittain matalimmasta päästä. Laosissa, Kambodzhassa ja Vietnamissa naisista noin 50% on työelämässä (WB, 2019). Suurin osa indonesialaisista (70%) työskentelee kuitenkin epävirallisella sektorilla, eli rekisteröimättöminä yrittäjinä tai -palveluntarjoajina. Epävirallisella sektorilla naiset ovat vielä haavoittuvaisemmassa asemassa kuin virallisella sektorilla työskennelleessään. Työlainsäädäntö ei koske epävirallisella sektorilla työskenteleviä. Heillä ei ole myöskään mahdollisuutta kuulua liittoon, joten eivät kuulu työehtosopimusten piiriin. Indonesiassa järjestäytymisaste on vain 8%, joten hyvin harva vielä kuuluu liittoon tai saa turvaa työehtosopimuksista.
Virallisella sektorilla työskenteleviä pitäisi periaatteessa suojella terveyslaki (2009). Lakiin on kirjattu, että työpaikoilla pitäisi olla mahdollisuus rintaruokintaan. Suomalaisittain tällainen järjestely voi kuulostaa hieman erikoiselta, mutta se tulee kyllä tarpeeseen, koska äitiysloman pituus on vain kolme kuukautta, kuten monessa muussakin Kaakkois-Aasian maassa. Matkan aikana kuitenkin opimme, että käytännössä työnantaja tarjoaa huoneen missä on mahdollisuus pumpata maitoa ja säilyttää sitä jääkaapissa, ei imettää lastansa. Lakia ei kuitenkaan noudeta kaikkialla ja vielä yli kolmannesta virallisen sektorin työpaikoista puuttuu tämä mahdollisuus.
Suurin osa matkalla tapaamistamme naisista työskenteli joko sairaanhoitajina tai kotiapulaisina. Mikäli sairaanhoitaja työskentelee julkisella puolella, hänet rinnastetaan valtion virkamieheen, ja hänellä ei ole oikeutta kuulua liittoon. Yksityisissä sairaaloissa tai klinikoilla työskentelevät hoitajat taas saavat järjestäytyä.
Kotiapulaiset ovat erityisen haavoittuvassa asemassa, koska työskentelevät monesti yksin työnantajan kotona. Kuulimme tarinoita heidän kohtaamistaan epäreilusta kohtelusta. Eräs kotiapulainen oli erotettu hänen maistettuaan kokkaamaansa ruokaa, isäntäväki kun ei halunnut syödä samaa ruokaa työntekijänsä kanssa. Kotiapulaiset kokevat myös seksuaalista häirintää, työskentelevät monesti surkeissa oloissa ja saavat työstään mitätöntä palkkaa. Kotiapulaiset kokivat saavansa tukea liittotoiminnasta ja kertoivatkin käyttävänsä mielellään liiton t-paitaa työskennellessään. Liiton paita viestii myös työnantajalle, ettei kotiapulainen ole tilanteessaan yksin.
Vaikka Indonesiassa erityisesti naisilla on vielä haasteita työelämässä ja vaikka tällaiseen rakenteelliseen epätasa-arvoon vaikuttaminen kehitysyhteistyöllä voi olla hidasta, liittotoiminnalla oli selkeästi naisia voimaannuttava vaikutus ja SASKin tulisi ehdottomasti jatkaa hankkeitaan ammattiliittojen kanssa.
Ulla Vesteri osallistui SASKin opintomatkalle Indonesiaan marraskuussa 2019. Seuraa kirjoittajaa twitterissä: @UVesteri
