Minulle aukesi mahdollisuus lähteä SASKin järjestämälle opintomatkalle Mosambikiin. Olin kuullut paljon puhetta Afrikan tilanteesta, kuinka Afrikan maiden kehitys tulee vaikuttamaan jopa koko ihmiskunnan tulevaisuuteen – esimerkkeinä ilmastonmuutos, ruokaturva ja Euroopan ylikansoittuminen. Halusin nähdä, missä nyt mennään eteläisen Afrikan suhteen. Minua kiinnostivat myös työntekijöiden oikeudet ja ihmisten olot muutenkin.
Tavoitteenamme oli päästä tutustumaan mosambikilaisten elämään Maputon alueella sekä paikallisen ay-liikkeen toimintaan, työpaikkavierailuille ja Mosambikin Suomen suurlähetystöön kuulemaan Suomen toimista maassa. Matkaseurueeseeni kuului ammattiliittojen jäseniä ja aktiiveja ympäri Suomen. Meitä oli kolmestatoista eri liitosta, jotka edustivat kaikkia kolmea suomalaista keskusjärjestöä eli SAK:ta, STTK:ta ja Akavaa.
Tapasin muut matkalaiset ja matkanjohtajan, kokeneen Mosambikin tuntijan Jukka Pääkkösen Helsingissä järjestetyssä tapaamisessa, jossa kävimme läpi matkakohteita, suunnittelimme matkan osaksi tulevaa seminaaria sekä opimme Mosambikin nykyhetkestä ja historiasta.
Horjuva rauha
Mosambik oli aiemmin Portugalin siirtomaa. Se itsenäistyi vuonna 1975. Virallisena kielenä maassa puhutaan portugalia, mutta sen lisäksi on peräti 42 paikallista kieltä. Tämä aiheuttaa ongelmia muun muassa koulunkäyntiin, kun yhteistä kieltä ei tahdo löytyä. Lukutaidottomuus on Mosambikissa yleistä, vaikka seitsemän vuoden peruskoulutus on pakollista ja ilmaista.
Maa on monipuoluedemokratia, jota johtaa presidentti. Itsenäistymisestään lähtien valtapuolueena on toiminut vasemmistolainen Frelimo, oppositiossa toimii oikeistolainen Renamo sekä Renamosta loikanneiden pienpuolue MDMI. Frelimo ja Renamo olivat myös sisällissodan osapuolina. Rauha solmittiin vasta vuonna 1992. Osapuolien välillä on ollut konflikteja senkin jälkeen, ja viimeksi tulitaosta sovittiin kansan tahdon mukaisesti vuonna 2016. Tämä tulitauko on yhä voimassa. Välikohtauksia ei sen jälkeen ole nähty.
Yllätys odotti kentällä
Matkaan lähdettiin torstaina iltakuudelta. Lento suuntautui ensin Istanbuliin, josta lensimme vaihdolla Johannesburgin kautta lopulta Maputoon. Aikaa vievää matkustamista: saavuimme Maputoon vasta perjantai-iltapäivällä. Silloin tapasimme paikallisen oppaamme, SASKin aluekoordinaattorin Simião Simbinen ja päivää aikaisemmin matkaan lähteneen Jukan. Jo ennen lähtöä saimme ensimmäisen kosketuksen Afrikan arvaamattomuuteen, kun kuulimme hotellimme peruneen varauksemme vain pari päivää ennen saapumistamme Maputoon.
Jukka ja Simião olivat joutuneet etsimään uuden majoituspaikan, joka löytyi teollisuusalueen reunamilta 20 kilometriä kauempaa, viereisen kaupungin Matolan puolelta. Majoitusalue oli muurien takana ja aseistettujen vartijoiden vartioima. Paikka olikin toiminut aiemmin italialaisen CMC-yrityksen asuntoloina ja nyttemmin siis muunnettu asunnoiksi ja majoituspaikaksi. Kaikki hotellipalvelut siivouksesta pyykkäämiseen olivat saatavilla, mutta veden tulo katkeili iltaisin seitsemän aikaan, ja aamiaisella saimme nähdä säännöstelyn ja ehkä byrokratiankin vaikutuksen käytäntöön, kun joka aamiainen piti kuitata paperille yksittäin. Henkilökunta oli nuorta, ja he varmaankin vasta harjoittelivat majapaikan pitoa. Kumminkin asiat lopulta saatiin järjestymään tavalla tai toisella.
Pääsimme heti lentokentällä näkemään moottorikodiksemme käyneen minibussin, jolla tulimme kiertämään paikasta toiseen, kokeneen paikallisen kuskin kyyditsemänä. Ajaessamme ei voinut jäädä huomaamatta katujen varsien täyttyneen jätteestä eri muodoissaan. Jätehuoltoa ei yksinkertaisesti ole. Joukkoliikennebussit tupataan täyteen, ja ihmisiä kyyditään myös lava-autoilla, joiden lavat ovat ääriään myöden täynnä. Majapaikalle päästyämme kävimme vielä läpi tulevaa ohjelmaa, ja kaikki alkoi olla valmista itse tarkoitusta varten.
Kotiapulaisten kodit painuivat mieleen
Ensimmäisenä varsinaisena päivänä vietettiin kansallista vapaapäivää, Maputo-päivää. Kiinalaisten läsnäolo kävi selväksi massiivisen sillan avajaisissa, ja ovathan he rakentaneet kaupunkiin myös loistohotelleja ja asuntoja.
Päivämme alkoi vierailuilla kotiapulaisten luona. Kotiapulaisten käyttö on yleistä, ja jopa kotiapulaiset itse palkkaavat apua koteihinsa. Mosambikin työlaki ei kumminkaan tunne kotitaloustyöntekijöitä. Ensimmäiseksi menimme vierailemaan paikalliseen bairroon, joka tarkoittaa lähiötä – tai paremminkin hökkelikylää. Bairroja on useampia Maputon alueella. Niissä asuinpaikat ovat kaavoitettuja, mutta itse asumukset rakennetaan kaikesta, mitä vain sattuu löytämään tai on varaa ostaa.
Vierailimme kotiapulaisen luona, joka oli jäänyt leskeksi ja hänellä oli viisi lasta hoidettavanaan. Työpäivien ajaksi hän sai apua lastenhoitoon omalta äidiltään. Asumuksestaan hän oli ylpeä. Huoneita on kolme, joista kahteen ei vielä ole ollut varaa ostaa peltikattoa. Kaikki tavarat sijaitsivat olohuoneessa, ja sänkyjä ei ollut. Kaiken tämän hän oli kumminkin yksin rakentanut.
Seuraavaksi pääsimme vierailemaan hartaan kristityn perheen luona. Perheeseen kuului avioparin lisäksi kolme kouluikäistä lasta, jotka kävivät koulunsa muualla asuen isovanhempien luona tämän ajan. Mies oli sairastunut Etelä-Afrikan kaivoksilla, ja oli siksi työtön. Lisätuloja hankittiin vuokraamalle huone asunnosta sitä tarvitseville. Kotiapulaisena työskentelevä äiti kertoi saavansa viikonloput vapaaksi työnantajaltaan, jolloin myös lapset palasivat kotiin.
Kolmanneksi tapasimme yksinhuoltajaäidin ja hänen tyttärensä. Hän oli joutunut työnantajansa kanssa työkiistaan, jonka lopulta voitti. Hän ei kuitenkaan ollut työllistynyt ja odotti rahojaan. Solidaarisuutta on tarvittu: ”Kun rahat loppuivat, naapurit auttoivat minkä pystyivät.”, hän kertoi. Käydessämme tapaamassa naista hän oli juuri saamassa uuden työn ammattiliiton avustamana. Sain kuvan, että kaikki olivat positiivisia tulevaisuuden suhteen ja liiton työllä on todellista arvoa.
Päivän päätteeksi pääsimme tutustumaan mosambikilaiseen jalkapallokulttuuriin ja suoraan cup-finaaliin. Meno yltyikin välillä hurjaksi, ja juhlat pääsivät alkamaan, kun paikallinen Costa del Sol -joukkue vei pokaalin tuloksella 2–1, rangaistuspotkujen jälkeen. Sunnuntaina pääsimme hieman nauttimaan paikallisesta Macaneta-rannasta ja illastimme neljän suomalaisen leidin luona, jotka vaikuttavat kukin omilla tahoillaan Maputon alueella.
Harri Rusanen
Kirjoittaja osallistui SASKin kaksiviikkoiselle opintomatkalle marraskuussa 2018. Hän on Teollisuusliiton ammattiosasto 70:n hallituksen jäsen ja kv-vastaava.
Blogisarjan kaksi seuraavaa osaa julkaistaan ensi vuoden puolella. Seuraa SASKin blogia!
