Tasa-arvon haasteet kasvavat mutta kehitys ei pysähdy

Tasa-arvossa otetaan usein kaksi askelta eteenpäin ja vähintään yksi taaksepäin. Pitkäjänteisen työn ansioista kehitys on kuitenkin jatkuvaa myös globaalissa etelässä, jossa SASK tukee tasa-arvohankkeita.

Globaalissa etelässä monet maat ovat edistyneet sukupuolten tasa-arvon parantamisessa, mutta edistys on usein hidasta, ja naisten oikeuksia ja mahdollisuuksia rajoittavat taloudelliset, sosiaaliset ja kulttuuriset esteet.

Esimerkiksi eteläisessä Afrikassa sijaitsevassa Malawissa naisten ja tyttöjen koulutustasoa on parannettu, mutta naisten pääsy työmarkkinoille ja taloudellinen itsenäisyys ovat edelleen suuria haasteita.

Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa sukupuolten välinen tasa-arvo on parantunut erityisesti työelämässä ja koulutuksessa, mutta myös meillä on nähtävissä takaiskuja. Naisten palkkaero miehiin verrattuna on monilla aloilla edelleen merkittävä, vaikka tasa-arvoon tähtääviä lakeja on otettu käyttöön. Vuonna 2017 nousi esiin #MeToo-liike, joka toi esiin seksuaalisen häirinnän ja väkivallan myös työpaikoilla.

*****

Tasa-arvon edistymistä hidasti koronapandemia, joka heikensi pitkävaikutteisesti sukupuolten tasa-arvoa, erityisesti kehittyvissä maissa, joissa naiset ovat kokeneet lisääntynyttä väkivaltaa ja taloudellista epävarmuutta. Tämä on jälleen korostanut tarvetta satsata enemmän sukupuolten tasa-arvoon, erityisesti kriisiaikoina.

Konflikteissa naiset ja tytöt joutuvat usein seksuaalisen väkivallan ja hyväksikäytön kohteiksi osana sotastrategiaa. Uhrit jäävät ilman oikeuksia ja tukea. Pakolaisuus ja siirtolaisuus altistavat naiset ja tytöt hyväksikäytölle, väkivallalle ja köyhyydelle, erityisesti pakolaisleireillä ja siirtolaisvirroissa. Traumatisoituneet kodit ja perheet ovat otollista maaperää väkivallalle. Syyria, Etelä-Sudan, Kongon demokraattinen tasavalta, Etiopia ja Ukraina eivät ole tässä poikkeuksia.

Sodat ovat kulminaatiopiste taloudellisille, poliittisille, kansallisille, kulttuurisille ja näkemyksellisille vastakkainasetteluille – halutaan nähdä eroja eikä yhteistä ihmisyyttä. Myös tasa-arvoasioissa vastakkainasettelu heijastuu läpi yhteiskuntien.

*****

Yhdysvaltojen presidentti Trumpin aloitteet ovat tuoneet lisää epävarmuutta tasa-arvotyöhön. Trumpin poliittisissa linjauksissa on pyritty rajoittamaan naisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia esimerkiksi heikentämällä liittovaltion tukea tasa-arvohankkeille.

Trumpin vaikutus on näkynyt myös globaalin etelän maissa, joissa Yhdysvaltojen linjaukset ovat rohkaisseet konservatiivisia hallituksia rajoittamaan edelleen naisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Monissa Afrikan ja Latinalaisen Amerikan maissa, kuten myös Ukrainassa, Yhdysvaltojen rahoituksen ehdollistaminen perinteisiin perhearvoihin on vaikeuttanut tasa-arvohankkeiden rahoitusta.

Trumppilainen lähestyminen tasa-arvoon on vallalla laajemminkin. Monien muiden maiden, myös EU-maiden, leikkaukset kehitysyhteistyöhön kohdistuvat nekin usein tasa-arvotyöhön. Taustalla vaikuttavat kansainväliset sukupuolten tasa-arvoa vastustavat liikkeet, jotka uhkaavat pitkäaikaisella työllä saavutettua edistystä. Seuraksena naisia, tyttöjä ja vähemmistöjen edustajia raiskataan, hakataan, tapetaan, murhataan. Heidät jätetään vaille oikeuden suojaa, koulutusta, työtä ja terveyspalveluja, joihin lukeutuu myös lisääntymisterveys.

*****

Tasa-arvo on demokratian keskeinen tekijä. Vaikka sukupuolten tasa-arvo yksinään ei välttämättä anna täydellistä kuvaa demokratian toiminnasta, se on merkittävä ja paljastava mittari siitä, kuinka hyvin demokratia kunnioittaa kaikkien kansalaistensa oikeuksia, vapauksia ja tasa-arvoisia mahdollisuuksia. Demokratioissa, jotka arvostavat sukupuolten tasa-arvoa, järjestelmät ovat oikeudenmukaisempia, osallistavampia ja tehokkaampia. Se tekee yhteiskunnista läpinäkyvämpiä ja taloudellisesti vakaampia.  

Ay-liikkeen kansainvälinen työssä painotetaan kaikkien työntekijöiden oikeuksia – etenkin haavoittuvimmassa asemassa olevien kuten naisten, nuorten ja vähemmistön edustajien oikeuksia. SASK tukee ammattiliittoja globaalissa etelässä vahvistamalla niiden kykyä puolustaa myös haavoittuvimpien työntekijöiden oikeuksia. Tuella lisätään tietoisuutta oikeuksista ja edistetään tasa-arvoista, oikeudenmukaista ja turvallista työelämää.

Näin on tehty myös alussa mainitsemassani Malawissa, jossa SASKin tasa-arvotyö on jälleen viime vuonna kantanut hedelmää. Työpaikoille tehtiin seksuaalista häirintää ehkäisevät ohjeistukset, ja niiden noudattamista on valvottu hotelli- ja ravitsemusalalla. Yhä enemmän naisia on myös päässyt perinteisesti miesvaltaisille työpaikoille, joilla usein on paremmat palkat, esimerkkinä suurehkot leipomot.

Olen luottavainen sen suhteen, että tasa-arvon hyvä kehitys vielä jatkuu – monista takapakeista huolimatta. Sen eteen on vain tehtävä kovasti töitä.

Anton Hausen

Kirjoittaja on tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasiantuntija SASKissa.

Jaa artikkeli: