Nenäpäivä tulee taas!
On jälleen Nenäpäivä-keräyksen aika. Vuoden hauskin kampanja on samaan aikaan vakavalla ja tärkeällä asialla maailman lasten hyväksi. SASK on yksi järjestöistä, jonka työhön lahjoitusvaroja käytetään. Tule mukaan!
On jälleen Nenäpäivä-keräyksen aika. Vuoden hauskin kampanja on samaan aikaan vakavalla ja tärkeällä asialla maailman lasten hyväksi. SASK on yksi järjestöistä, jonka työhön lahjoitusvaroja käytetään. Tule mukaan!
Kaikilla työntekijöillä on oltava oikeus järjestäytyä, painottaa Jackie Tuwanakotta. Indonesialainen liittoaktiivi on taistellut väsymättä kaltoin kohdeltujen vähemmistöjen – ja omien työvuorojensa – puolesta.
SASKin Reilua joulua -keräyksellä tuetaan tulevana jouluna työelämän ihmisoikeuksia maailmalla. Neuvottelemalla on varmistettu, että jouluna saamme viettää aikaa läheistemme kanssa. Toivotetaan yhdessä Reilua joulua ja tehdään töitä sen eteen, että tämä mahdollisuus toteutuisi kaikille maailman työtä tekeville!
Malawilaiselle Charity Harawalle oikeus järjestäytyä merkitsee vapautta ilmaista mielipiteensä ja toimia yhteisen edun puolesta.
Pitääkö Suomen ay-liikkeen tukea työelämän ihmisoikeuksia kehittyvissä maissa? Kyllä vain, vastasi enemmistö ihmisistä SASKin teettämässä kyselyssä.
SASKin Solidaarisuuspäiviä vietetään 3.–4. helmikuuta Hämeenlinnan Verkatehtaalla. Merkkaa tämä harvoin tarjolla oleva tapahtuma kalenteriisi jo nyt!
Ay-liikkeen maailmanjärjestön vuotuisen raportin mukaan työntekijöiden perusoikeudet ovat uhattuina monin paikoin – ja trendi oikeuksien loukkauksissa on kasvava.
Köyhään kymmenlapsiseen perheeseen syntynyt Annie Enriquez Geron sai isoäidiltään hyvät elämäneväät. Mutta selvitäkseen hengissä hän on tarvinnut myös ammattiliittoa. Nyt hän johtaa sitä.
Oikeus perustaa ammattiyhdistys ja kuulua siihen on YK:n ihmisoikeusjulistuksessa linjattu oikeus. Tuoreen tutkimuksen mukaan se jää paikoin haaveeksi SASKin hankemaissa Brasiliassa, Kolumbiassa, Guatemalassa, Nepalissa ja Filippiineillä.