Qatarissa työskentelevän kotiapulaisen päätös vaihtaa työnantajaa reilumpaan ja paremmin maksavaan tyssää edelleen helposti siirtotyöntekijöiden oikeuksia romuttaviin sääntöihin, kertoo Qatarin riippumaton uutispalvelu Aljazeera. Muutos on käynnissä, mutta pakkotyön kaltainen työnteko pysyttelee vielä sitkeästi osana qatarilaista työkulttuuria.
Ammattiliittojen ja kansalaisjärjestöjen aktiivisen kampanjoinnin seurauksena työntekijöiden vapautta ja itsemääräämisoikeutta rajoittavan Kafala-järjestelmän kumoaminen on ollut käynnissä jo pitkään, ja puolisen vuotta sitten voimaan tulleen lakiuudistuksen oli määrä katkaista tyrannimaiset perinteet työelämässä lopullisesti. Uudistuksen läpivieminen onkin käynnissä, ja erityisesti stadionien rakennustyömailla sen huomaa.
Qatarissa heitellään kapuloita Kafalan purkamisen rattaisiin
Hidasta muutosta haluavat kuitenkin entisestään hidastaa sitkeät ”jarrumiehet”, jotka istuvat korkeilla palleilla: Qatarin Shura Council, eli paikallinen neuvoa antava valtuusto, esitti tammikuisessa istunnossaan koko joukon suosituksia, jotka ovat selkeässä ristiriidassa Kafalan purkamisen kanssa ja toteutuessaan hankaloittaisivat siirtotyöntekijöiden asemaa parantavia uudistustoimia.
Suositusten mukaan työntekijä ei esimerkiksi saisi vaihtaa työnantajaa alle kahden vuoden kuluessa työsuhteen alkamisesta eikä ylipäätään yli kolmea kertaa maassa oleskelunsa aikana.
Työntekijöiden oikeutta hakeutua uuteen työpaikkaan on Kafalan kautta rajoitettiin niin sanotulla No-objection-letter -vaatimuksella (NOC): työnantajalta on siis täytynyt anoa lupaa, jotta voi siirtyä toisen työnantajan palvelukseen, ja ilman lupaa työpaikan vaihtaminen on ollut mahdotonta. Työntekijä on ollut työnantajansa armoilla ja mahdollisesti raatanut alipalkattuna kohtuuttomin työehdoin.
Shura Council suosittelee myös useita yksityiskohtaisia rajoitteita, joilla työnantaja voisi edelleen estää työntekijää poistumasta maasta. Kafalan aikainen exit permit oli sekin työntekijälle langetettu lupavaatimus, joka oli saatava työnantajalta, tai Qatarista ei ollut oikeutta lähteä.
Qatarissa siirtotyöntekijöitä auttava filippiiniläinen suunnittelupäällikkö Henry Dimaano on kuitenkin optimistinen.
— Shura voi antaa suosituksia, mutta se ei voi puuttua jo voimassa olevien lakien soveltamiseen ja läpiviemiseen, Dimaano vastaa Whatsapp-viestillä Qatarista ja lisää:
— Toivon ja rukoilen, että muutos on nyt kohti parempaa eikä huonompaa.
Kotiapulaisten passeja pantataan yhä
Vaikka esimerkiksi NOC-vaatimus on periaatteessa kumottu, Dimaanon mukaan ADLSA:lta (Ministry of Administrative Development Labor and Social Affairs) haettavien työpaikan siirtojen käsittelyajat ovat varsin pitkiä.
Edistysaskeleista Dimaano mainitsee esimerkiksi viime vuonna hyväksytyn minimipalkkalain, joka astui voimaan tämän vuoden maaliskuussa.
— Uskomme, että se turvaa nyt valtaosaa työntekijöistä, joiden kuukausipalkka on ollut alle 1500 Qatarin rialia [n. 364 euroa].
Parannusta on sekin, että työntekijöille on nyt lain mukaan myönnettävä terveysvakuutus, jolloin he ovat ainakin osittain paikallisten terveyspalvelujen piirissä. He ovat näin myös olleet oikeutettuja koronarokotuksiin Qatarissa.
Dimaanon mukaan rakennustyömailla työntekijöiltä ei enää viedä passeja. Mutta sosiaalisen median keskusteluista hän on tehnyt toisen havainnon:
— Sellainen koskee kotitalouksissa tai muissa palvelutöissä työskenteleviä.
Urheilun ilmapiiri muuttunut ihmisoikeudet huomioivammaksi
Jalkapallon vuoden 2022 maailmanmestaruuskisojen hehkutusta on häirinnyt se, että ne järjestetään maassa, jossa poljetaan ihmisoikeuksia. Stadionin rakennustyömaiden työoloissa on siis kansainvälisen huomion myötä tapahtunut parannuksiakin.
Jotkut urheilijat ja muut tahot ovat ottaneet julkisesti kantaa, ja ihmisoikeudet ovat viimein uineet osaksi urheilun ympärillä käytävää keskustelua.
Ilta-Sanomien urheilutoimittaja Juha Kanervaa on kiinnostanut jo kauan urheilun suhde eettisiin kysymyksiin. Hän on parin viime vuoden aikana pannut merkille olennaisen ilmapiirin muutoksen Suomessa. Siihen on vaikuttanut yleinen tietoisuuden kasvu, Me Too- ja Black Lives Matter -liikkeiden mukana tullut rohkeus ja herääminen.
— Näkisin, että muutos koskee myös suhtautumista Qatarin kisoihin, ja mediakin on vähän piristynyt kysymään ja kyseenalaistamaan asioita. Suomessa asiat on ennen urheilupiireissä koettu aika etäisinä, ja urheilua pidetty näyttämönä, jossa tällaisia ongelmia ei esiinny.
Enää Suomen Palloliiton puheenjohtajakaan ei ehkä toteaisi, ettei ihmisoikeuskysymyksiä pidä sekoittaa urheiluun, kuten Ari Lahti teki vuoden 2019 alussa. Tuolloin jalkapalloilija Riku Riski oli ilmoittanut jäävänsä pois Huuhkajien Qatarissa järjestettävältä harjoitus- ja pelileiriltä ja osoitti näin mieltään ihmisoikeuksien puolesta.
Kanervan mukaan silmät sulkeutuvat helposti silloin, kun Qatarin kaltaisia todella isoja ongelmia esiintyy urheilun yhteydessä.
— Helposti ajatellaan, että se koskee vain huipputasoa ja esimerkiksi Fifaa, mutta ei Suomea. Mutta myös meidän urheilujohtajamme ovat kuitenkin mukana ravintoketjussa, kun saarnataan urheilun jaloutta, reilua peliä ja arvoja.
Norjan miesten pääsarjajoukkueet ja naisten maajoukkue on vaatinut kisojen boikotoimista. Seurat ovat vedonneet ihmisoikeuksien puolesta myös Saksassa ja Hollannissa, ja Ruotsissa fanijärjestö on lähettänyt vetoomuksen paikalliselle jalkapalloliitolle.
—Suomi on näissä vähän sivustakatsoja. Meillä Palloliiton linja on, että jos Suomi ottaa kantaa, se tehdään yhdessä muiden pohjoismaiden kanssa, Kanerva sanoo.
— Ei Suomi naputtanut vastaan silloinkaan, kun Qatarille myönnettiin MM-kisat. Tässä on nyt ollut koko kymmenluku aikaa puuttua siihen, että miksi tällainen maa saa järjestää ne.
Kuolleita on nyt 6550
Pakkotyöhön rinnastettavien työolojen lisäksi, helteisen maan yllä leijuvat yhä synkät pilvet. Helmikuussa The Guardian -lehti julkisti viimeisimmät kuoleman luvut: yhteensä 6550 siirtotyöntekijän arvioidaan menehtyneen kuluneina kymmenenä vuotena, joiden aikana Qatar on valmistautunut isännöimään maailmanmestaruuskisoja.
Guardianin muun muassa suurlähetystöiltä ja terveysviranomaisilta keräämien tietojen mukaan 80 prosenttia intialaisista ja 45 prosenttia nepalilaisista uhreista on kohdannut niin sanotun ”luonnollisen kuoleman”. Sellaisiksi on raportoitu kaikki ”yhtäkkiset ja odottamattomat sydämenpysähdykset ja hengitystieongelmista johtuvat menehtymiset.
Teksti: Sini Saaritsa
