Tilaa uutiskirje
Haluatko pysyä ajan tasalla? SASKin uutiskirje kertoo säännöllisesti työstä reilumman maailman puolesta ja tavoista, joilla voit olla siinä mukana.
Logot
Voit ladata käyttöösi SASKin logon eri muodoissa painotuotteisiin tai verkkokäyttöön.
Esittelyvideo
Videolla kerrotaan, mikä SASK on ja mitkä kolme asiaa tarvitaan, jotta ihmisarvoinen työ olisi todellisuutta myös kehitysmaissa. Video on nähtävissä myös SASKin YouTube-kanavalla.
Asiakirjat
SASKin toimintaa ohjaavat strategia sekä kahdeksanvuotinen kehitysyhteistyöohjelma. Ohjelma rahoitetaan ulkoministeriön ohjelmatuella ja jäsenjärjestöjen rahoituksella.
SASKin ohjelma 2018–2025 (pdf)
Vuosien 2020–2030 strategia rakentuu SASKin pitkäaikaiselle arvopohjalle ja periaatteille. Se antaa suuntaviivat muutostarpeiden tunnistamiseen ja uusien toimintatapojen kehittämiseen.
SASKin eettisten periaatteiden tarkoituksena on ohjata toimintaa ja sen eri toimijoita organisaation tehtävän ja arvojen mukaisesti. Eettiset periaatteet näkyvät kaikessa SASKin toiminnassa, menettelytavoissa ja organisaatiokulttuurissa.
Dokumentin liitteenä on SASKin ilmastoteot.
SASK ylläpitää seuraavia toimintansa kannalta olennaisia henkilörekistereitä:
- hallitus- ja jäsenjärjestörekisteri
- henkilöstörekisteri
- kannatusjäsenrekisteri
- kontaktirekisteri
- kumppanirekisteri
- lahjoittajarekisteri
- matkustajarekisteri
- tapahtumarekisteri
- vapaaehtoisrekisteri.
Tarkemmat tiedot eri rekisteriselosteista, rekisteröityjen oikeuksista ja SASKin noudattamasta tietoturvasta on kuvattu tietosuojaselosteessa (pdf).
Olemme jakaneet tietosuojakäytäntömme eri osiin, jotta voisimme antaa sinulle aiempaa läpinäkyvämpää ja selkeämpää tietoa siitä, miten käsittelemme henkilötietojasi.
Tietosuojakäytäntömme eri osat kertovat yksityiskohtaisesti, mitä henkilötietoja meillä on sinusta ja kuinka niitä käytämme. Olemme lisänneet tietoa myös oikeuksistasi, esimerkiksi siitä, miten saat tietosi nähtäväksesi ja miten voit pyytää tietojesi käytön lopettamista.
SASKin rahankeräyslupa RA/2021/1601 on voimassa 1.1.2022 alkaen. Kerätyt varat käytetään SASKin kehitysyhteistyöohjelman toteuttamiseen kolmen vuoden sisällä keräysajankohdasta kohdentamalla varat hanketoiminnan rahoitukseksi.
Hankkeiden rahoitus koostuu pääsääntöisesti valtionavusta ja omarahoitusosuudesta. Keräystuottoa käytetään omarahoitusosuuden kattamiseen.
SASKin kehitysyhteistyöohjelman tavoitteena on kansainvälisen työjärjestön ILOn määrittelemien työelämän perusoikeuksien toteutuminen sekä elämiseen riittävä palkka työntekijöille SASKin toimintamaissa. SASK tukee paikallisten toimijoiden toimintaa koulutuksen, kampanjoinnin, järjestäytymisen edistämisen ja vaikuttamistyön keinoin.
SASKin aiemmin julkaisema Työmaana maailma -lehti kertoi tositarinoita siitä, miten työntekijöiden oikeuksia edistetään maailmassa. Lehti ei enää ilmesty painettuna, mutta SASK tuottaa verkkosivuilleen artikkeleja lehden teemoista nyt ja tulevaisuudessa.