Suomalaiset yritykset rynnistävät joukolla Etelää kehittämään. Yksityisen sektorin kehitysyhteistyölle on annettu pelitilaa nopeilla päätöksillä, ja käytössä ovat sekä lapio että leikkuri. Samalla kun esimerkiksi kansalaisjärjestöjen hankkeilleen saama tuki on karsittu jokseenkin puoleen entisestään, yritysten käyttöön ohjattava kehitysrahoitus kasvoi summalla, jota kehitysministeri itse luonnehti historialliseksi.
Ikään kuin varmuuden vuoksi suuri linjanveto on toteutettu rahapäätökset edellä. Vasta jälkijunassa seuraavat vaikuttavuusarviot, joilla rahapäätöksiä on ilmeisesti tarkoitus myöhemmin perustella. Entäpä ehdot ja välineet, joilla yrityshankkeiden rahoitus käytännössä toteutetaan? Tätäkään ei ole ennen historiallisia määrärahasiirtoja ehditty juuri suunnitella saati valmistella.
Nurinkurisesta järjestyksestä ei käy syyttäminen ulkoministeriössä kovan paineen alle joutuneita kehitysyhteistyön ammattilaisia. Keskeiset päätökset ovat poliitikkojen tekemiä, ja poliittisia ovat myös tähän asti julkilausutut perustelut. Ministeriön henkilökunta on joutunut käynnistämään linjausten toimeenpanon kiireessä ja tavalla, joka mitä ilmeisimmin koettelee jo virkavastuun rajoja. Suomen kehitysyhteistyön suuri linjamuutos ja sen toteutus sopivat kovin huonosti niihin hyvän hallinnon periaatteisiin, joita Suomikin on sormi pystyssä ollut köyhien maiden hallituksille opettamassa.
*****
Järjestöt, myös SASK ja ay-liike, tuntevat joka tapauksessa leikkausten seuraukset jo nahoissaan. Olemme joutuneet lopettamaan useita hankkeita, ja raskaimmat vaikutukset siirtyvät hankkeista tukea saaneiden köyhien maiden ihmisten kannettaviksi.
Ei ole luultavaa, että kehitysyhteistyöbudjetin leikkaukset ja määrärahasiirrot jollain näkyvissä olevalla aikataululla peruuntuisivat tai oleellisesti muuttuisivat. Näyttävistä mielenilmauksista ja kampanjoinnista huolimatta hallituksen rintama näyttää juuri tässä asiassa tukevasti paalutetulta.
Siksi myös SASK suuntaa jo katseensa niukentuneen kehitysrahoituksen aikaan. Ammattiliittojen yhteistyöhankkeet jatkuvat yhä parissakymmenessä maassa. Samalla yksityissektorin kehitysyhteistyössä avautuu toimintamuotoja, jotka vaativat ammattiyhdistysliikkeeltä sekä aktiivista huomiota että toivottavasti myös käytännön osallistumista.
*****
Yrityksille suunnatun kehitysrahoituksen avulla hallitus kaavailee löytävänsä keinoja vahvistaa kehittyvien maiden omaa yksityissektoria ja yritystoimintaa. Tavoitteeseen ei ole huomauttamista: juuri yritykset luovat työpaikkoja niin Suomessa kuin kehittyvissä maissakin, ja uusia työtilaisuuksia kehittyvien maiden kansantalous ja kansalaiset tarvitsevat enemmän kuin mitään muuta.
Mutta ei mitä tahansa työtilaisuuksia. Kun yhtälöön lisätään sanat kestävä, vastuullinen ja ihmisarvoinen, nousee vaikeusaste uusien toimintamuotojen ja rahoitusvälineiden suunnittelussa huomattavasti.
Miten taataan, että suomalaisten veronmaksajien rahoilla ja yksityisten yritysten voimin toteutettu hanke edistää nimenomaan vastuullista yritystoimintaa tai jo olemassaolevan yritystoiminnan vastuullisuutta? Kuka varmistaa sen, että yksityissektorin hanketoiminta synnyttää ihmisarvoisia työpaikkoja ja että ihmisarvoisen työn vähimmäisehdot toteutuvat sittenkin, kun suomalainen hankerahoitus päättyy?
Tämän yhtälön ratkomiseen ja käytännön toteutukseen yritysmaailma ja kehitysrahoittajat tarvitsevat yhteistyötä ja kumppaneita. Kumppaneiden on syytä tuntea niin työelämän pelisäännöt kuin tehdassalien ja palvelukeskusten arkikin.
Mikä taho voisi täyttää nuo kumppanuuskriteerit paremmin kuin ammattiyhdistysliike?
Jukka Pääkkönen
Viestintäpäällikkö, SASK
Kirjoitus on julkaistu pääkirjoituksena viimeisimmässä Työmaana maailma -lehdessä.
