Vuonna 2019 USA:n tulli- ja rajavalvontaviranomaiset kielsivät malesialaisen sairaalakäsinevalmistajan WRP:n maahantuonnin pakkotyöepäilyjen takia. Kieltoa edelsi The Guardianin tutkimus, jonka mukaan käsineitä valmistavalla malesialaisella WRP Asia Pacificin tehtaalla Nepalista ja Bangladeshista tulleilta siirtotyöntekijöiltä takavarikoitiin passeja, perittiin rekrytointimaksuja ja teetätettiin tolkuttomia työpäiviä ilman vapaita ja toisinaan myös ilman palkkaa.
Sairaalakäsineiden ihmisoikeusongelmista tuolloin jo viiden vuoden ajan raportoineen Finnwatchin selvityksen mukaan WRP:n käsineitä oli käytössä useissa Suomen sairaanhoitopiirien sairaaloissa.
Sosiaalinen vastuu unohtuu julkisissa hankinnoissa usein, Finnwatchissa tiedetään. Julkisilla varoilla Suomen kunnissa – ja niiden kuntayhtymissä kuten sairaanhoitopiireissä – hankitaan jatkuvasti tuotteita halvan tuotannon riskimaista huolettomasti: alihankintaketjussa työskentelevien ihmisten työolot ja ihmisoikeudet jäävät selvittämättä, ja sairaalakäsineet ovat vain yksi esimerkki siitä, mikä jää piiloon.
SASK rahoittama hanke paransi hankintojen vastuullisuutta
Pakkotyöpaljastusten jälkeen sairaanhoitopiirit Suomessa keskeyttivät hanskatilauksensa. HUS Logistiikka meni vielä pidemmälle: se pyysi Finnwatchilta asiantuntija-apua uuden vastuullisuusohjelmansa laatimiseen. Kun SASK lähti mukaan rahoittajaksi, syntyi yhteistyöhanke.
Sen aikana Finnwatch osallistui HUSin kilpailutuksen valmisteluun ja neuvoi, miten sosiaalisen vastuun kysymykset ujutetaan kriteereiksi kaikkiin hankintoihin.
— Esimerkiksi käsinehankinnoissa tehtiin riskienkartoitus. HUS Logistiikalla oli tietoa siitä, mihin maihin tuotantojen hankintaketjut ulottuvat. Siirtotyöntekijöiden oikeudet nousivat siinä esiin, Finnwatchin tutkija Anu Kultalahti selittää.
HUSia neuvottiin kiinnittämään huomiota luonnonkumista valmistettujen raaka-aineiden jäljitettävyyteen. Tarjoajan olisi edellytettävä ILOn perussopimusten noudattamista alkuperämaan tehtailla ja tarvittaessa todistettava se riippumattoman, kolmannen osapuolen valvontaraportilla.
HUSin lisäksi Finnwatchilla on aikaisemmin ollut vastaavia yhteistyöhankkeita myös kahden suuren julkisen hankkijan kanssa: näissä keskityttiin Hansel Oy:n it-hankintoihin ja KL-Kuntahankinnat Oy:n toimistokalusteostoihin.
— Meidän roolimme hankkeissa on ollut asiantuntija-avun tarjoaminen, Kultalahti muistuttaa.
— Ei meillä mitään viimeistä sanaa ole, eivätkä hankintayksiköt ole ottaneet meidän kaikkia suosituksia mukaan. Esimerkiksi toimitusketjujen julkista läpinäkyvyyttä koskevat suositukset on jätetty kilpailutuksista pois.
Kultalahden mielestä julkisia hankintoja tekevien pitäisi tehdä hankintojen vastuullisuutta selvittäessään keskenään yhteistyötä, kuten esimerkiksi Ruotsissa jo tapahtuu.
— Hankintayksiköiden yhteiset vastuullisuuskriteerit olisivat vahva viesti tuotteita ja palveluita tarjoaville yrityksille, ja loisivat heille painetta parantaa omaa vastuullisuuttaan. Hankintayksiköiden kesken resursseja voitaisiin myös jakaa.
Vastuullisuusvalvonnassa Finnwatchilla on myös toinen tärkeä teema: yritysten harjoittaman verovälttelyn suitsiminen. Eri kunnissa toimivat yritykset osaavat voitonsiirroilla välttää yhteisöverojen maksamista, mikä Finnwatchin selvitysten mukaan heikentää kuntien rahoituspohjaa vuosittain satojen miljoonien eurojen edestä. Nyt kuntavaalien alla teetetty kysely kertoo, mitä eri puolueet ajattelevat kuntien veropohjaa parantavista toimista.
Kunta voi rajoittaa ketjujen pituutta ja siten parantaa niiden läpinäkyvyyttä
Tuotteiden lisäksi kunnat ostavat palveluita. Niissä ketju ei ole yhtä pitkä kuin globaaleissa hankinnoissa, mutta vastuullisuus on silti koetuksella. Tämä tiedetään myös Euroopan kriminaalipolitiikan instituutissa Heunissa, jossa tehdään töitä muun muassa ulkomaisen työvoiman hyväksikäytön ehkäisemiseksi.
Tutkija Anni Lietosella on toukokuun lopussa kiire, koska julkisista hankinnoista päättäville kohdistettu opas on vielä tekeillä osana kansallisen julkisten hankintojen strategian 2020 -toimeenpanoa. Se ilmestyy loka-marraskuussa, jolloin myös kuntien uusien päättäjien toivotaan tarttuvan siihen hanakasti.
— Opas tähtää laajaan työperäisen hyväksikäytön torjuntaan. Se neuvoo, miten kunnat voivat kansallisella tasolla tunnistaa hyväksikäytön riskit, jotka voivat olla pahimmillaan työ- ja ihmisoikeusloukkauksia, Lietonen kertoo.
— Suomessa hankintalaki ja tilaajavastuulaki säätelevät ja ohjaavat näitä kuntien velvoitteita tehdä vastuullisia hankintoja, mutta ne eivät riitä. Niiden taakse ei saa piiloutua.
Esimerkiksi siivousalalla työvoiman hyväksikäytön ongelmat voivat olla aivan samoja kuin sairaalakäsineitä valmistaneella malesialaistehtaalla: alipalkkausta ja ylipitkiä työpäiviä.
Kunnilla on valtaa ja oppaan myötä myös yhä enemmän työkaluja vaikuttaa hankintojensa vastuullisuuteen alihankintaa hallitsemalla. Lietosen mukaan kuntien tulisi tukea hankintayksiköitä hallitsemaan koko alihankintaketjua vahvemmin, varsinkin, jos hankinnassa on todettu riski ajautua osalliseksi hyväksikäyttöön. Hankintayksiköt voisivat esimerkiksi rajoittaa ketjun pituutta tai lisätä toimittajille velvoitteita, jotka parantaisivat ketjun läpinäkyvyyttä.
— Sitä toivoisin veronmaksajana itse omalta kunnaltani, Lietonen sanoo.
Vastuullisuus vaatii myös rahallista satsausta. Ensisijaisesti halvimman ostaminen ei kuulu vastuullisen kunnan periaatteisiin.
Kun suomalaiset kuluttajina vaativat yrityksiltä entistä enemmän vastuullisuutta, kansalaisina ja äänestäjinä he vaativat sitä nyt myös kotikunniltaan. Reilun kaupan ja kolmen muun vastuullisuusmerkin alkuvuodesta teettämään kyselyyn vastanneista yli 80 prosenttia on sitä mieltä, että kunnan hankkimien tuotteiden tuotantoketjuissa tai sen ostamissa palveluissa ei saa polkea ihmisoikeuksia eikä tuhota luontoa.
Tähän mennessä 900 kuntavaaliehdokasta eri puolilta Suomea on sitoutunut tukemaan vastuullisia julkisia hankintoja.
Teksti: Sini Saaritsa
