Vastuu ihmisarvoisen työn toteutumisesta yksinkertainen: tuotteita myyvä ja markkinoiva yritys vastaa siitä, että koko tuotantoketjussa kunnioitetaan ihmisoikeuksia. Sama vastuu koskee muun muassa ympäristöasioita, mutta SASK tarkastelee yritysvastuuta on työntekijöiden oikeuksien eli yritysten sosiaalisen vastuun näkökulmasta.
Työntekijän oikeudet ovat ihmisoikeuksia, joita yritysten tulee kunnioittaa kaikessa toiminnassaan. Valtioiden vastuulla on suojella ihmisoikeuksia eli luoda sellainen järjestelmä, että työelämän ihmisoikeudet voivat toteutua.
Yritysvastuusta on sovittu YK:ssa ja EU:ssa – Suomeen tarvitaan laki
Yritysten ihmisoikeusvastuu on määritelty monissa kansainvälisissä sopimuksissa, ohjeissa ja periaatteissa, kuten YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevissa ohjaavissa periaatteissa vuodelta 2011. Ne velvoittavat kaikkia yrityksiä koosta riippumatta, mutta niiden noudattamisessa on yleisesti vakavia puutteita.
Myös EU:ssa on säädetty yritysvastuusta useilla säädöksillä. EU:n yritysvastuudirektiivi hyväksyttiin vuonna 2024 ja raportointiasetus vuonna 2023. Suomi valmistelee parhaillaan direktiivin mukaista lainsäädäntöä. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että Euroopan komissio on ottamassa yritysvastuusäädökset uudelleen tarkasteluun. Riskinä on, että huolella valmisteltu lainsäädäntö vesittyy.

Ensimmäinen askel yritysten ihmisoikeusvastuussa on selvittää ja julkaista tehtaat avoimesti yrityksen verkkosivuilla. Se ei kuitenkaan riitä. Tehtaiden olojen valvomiseksi monet yritykset turvautuvat vastuullisuussertifikaatteihin, joiden ehdot tehtaiden on läpäistävä. Sekin on askel oikeaan suuntaan, mutta parhaatkaan sertifiointijärjestelmät eivät ole aukottomia. Tehtaita tarkastetaan vain pistokokein ja vilpit tarkastajien hämäämiseksi ovat yleisiä. Sertifikaattien vaatimukset eivät myöskään yleensä ole riittävän korkeita.
Ilman yritysvastuulakia yritysvastuuvelvoitteet eivät ole riittäviä. Suomeen tarvitaan EU-direktiivin mukainen yritysvastuulaki. SASK on ollut mukana kampanjoimassa lain toteutumisen puolesta.
SASKin toimintamallit yritysten tueksi
EU-direktiivin myötä yritysten tulee sisällyttää sidosryhmien merkityksellinen kuuleminen osaksi riskienarviointiprosessia ja käytännön työtä. Myös toimintaympäristöselvitykset saattavat olla avuksi vastuullisuustyössä.
Toisella puolella maapalloa työtään tekevien ihmisten oikeuksista huolehtiminen vaatii toimivat työkalut ja prosessin. Niissä SASK voi tukea yrityksiä monin tavoin.
- Voimme auttaa rakentamaan direktiivin mukaisen merkityksellisen dialogin oikeudenhaltijoiden eli työntekijöiden kanssa. SASK on laajalti verkostoitunut kansainvälisen ay-liikkeen, paikallisten ammattiliittojen ja työelämään linkittyvien tutkimuslaitosten kanssa.
- Voimme auttaa työkalujen rakentamisessa jatkuvan vuorovaikutuksen ja luotettavan tiedon saamiseksi ruohonjuuritasolta. Ne voivat olla tiedonkeruun työkaluja ja foorumeita, joiden avulla saa tietoa suoraan työntekijöiltä silloinkin, kun ammattiliittoa ei ole.
- Voimme tuottaa taustaselvityksiä ja analyysiä yritysten toimintaympäristöstä, esimerkiksi työlainsäädännön muutoksista tai elämiseen riittävien palkkojen määrittelemiseksi.
SASKilla on kokemusta useiden yritysten tukemisesta vastuullisuuskysymyksissä. Olemme tehneet selvityksiä ihmisoikeuksien toteutumisesta arvoketjuissa, mahdollistaneet dialogin paikallisten toimijoiden kanssa ja konsultoineet yrityksiä niiden ihmisoikeuslinjauksista.
Kiinnostaako yhteistyö?
Jos yritystäsi kiinnostavat SASKin erityisosaaminen ja palvelut vastuullisuuskysymyksissä, ota yhteyttä SASKin kumppanuuspäällikköön:
Ellinoora Vesala
puh. 050 461 9307
ellinoora.vesala@sask.fi
Ammattiliitot yritysten kumppaneina
Yrityksen luonteva yhteistyötaho on paikallinen ammattiliitto, jos tehtaalla toimii sellainen. Tekemällä yhteistyötä liiton kanssa yrityksen on helpompi parantaa esimerkiksi tehtaan työturvallisuutta ja neuvotella muista työntekijöiden arjessa näkyvistä asioista. Niissä maissa, joissa on toimintakykyinen, vapaa ammattiyhdistysliike, yrityksen kannattaa suosia tehtaita, joissa liitto jo toimii. Kannattaa myös tukea työntekijöiden ponnisteluja liiton perustamiseksi tai yhteistyön parantamiseksi olemassa olevan liiton kanssa.
Tutkittua tietoa
SASK on tukenut tiettyjen Finnwatchin selvitysten laatimista, jotta päästään kiinni mahdollisiin ihmisoikeusloukkauksiin yritysten hankintaketjuissa tai esimerkiksi vertaillaan yritysten käytössä olevia vastuullisuustyökaluja.
Selvitykset ihmisoikeusriskeistä yritysten toiminnassa
- Seuranta-artikkeli: Finnwatchin raportti Etelä-Afrikan viinintuotannosta johti parannuksiin yritysten toiminnassa (pdf)
- Ihmisoikeuksista huolehtimassa – Fazerin huolellisuusprosessin arviointi (pdf)
- Ihmisoikeuksista huolehtimassa – Ahlstromin huolellisuusprosessin arviointi (pdf)
- Ihmisoikeuksista huolehtimassa – Luhdan huolellisuusprosessin arviointi (pdf)
- Ihmisoikeudet Etelä-Afrikan viinitiloilla – Alkon hankintaketjun vastuullisuus (pdf)
- Kaalimaan vartijat 2 – Sertifiointi- ja auditointijärjestelmien laatua tarkasteleva seurantaraportti (pdf)
- Sosiaalisesti vastuullisia käsine- ja instrumenttihankintoja HUS (pdf)
- Sanoista tekoihin – Sosiaalisen vastuun pilottiprojekti Hansel Oy ja KL-Kuntahankinnat Oy (pdf)
- Elämiseen riittävän palkan mallit – CASE: Brasilia, Indonesia, Intia ja Mosambik (pdf)
- Laki yritysten ihmisoikeusvastuusta – Vertaileva katsaus lakihankkeisiin ja parhaisiin käytäntöihin (pdf)
- Seurantatutkimus Wärtsilän tehtaan työoloista Intian Khopolissa (pdf)
- Kaalimaan vartijat – Näkökulmia työelämän oikeuksia tarkastelevien sertifiointi- ja auditointijärjestelmien laatuun (pdf)
- Huipputeknologian takapihalla – Työelämän oikeudet Wärtsilän arvoketjuissa (pdf)
- Elämiseen riittävä palkka ihmisoikeutena – Laskentamalli ja suositukset (pdf)