Ensikontaktin johtamaansa ammattiliittoon Justina Jonas sai työskennellessään nuorempana rakennusalalla. Jäätyään työttömäksi hän alkoi viettää aikaansa toimistolla, vain tehdäkseen jotain hyödyllistä. Pian hänet palkattiin vastaanottovirkailijaksi.
Toimitsijaksi Jonas siirtyi kuuden vuoden kuluttua ja päihitti lopulta kirkkaasti vastaehdokkaansa liiton johtajavalinnassa vuonna 2012. Nuoresta naisesta tuli miehisen MANWUn pääsihteeri.
Jonas syntyi 36 vuotta sitten Pohjois-Namibian maaseudulla. Tyttö kasvoi isoäitinsä hoivissa, kävi koulua hyvällä menestyksellä ja paimensi vuohia. Hän oli kylän ainoa tyttö, joka sai paimentaa karjaa.
– Minut kasvatettiin kuin pojat, Jonas kertoo hymyillen.
Ehkä hänestä siksi kasvoi määrätietoinen nainen, joka ei hyväksy kieltävää vastausta päätettyään tehdä jotain.
Hankkeen kautta neuvotteluvoimaa
Vuonna 2010 alkoi SASKin ja Metalliliiton tukema hanke, jossa on kasvatettu Namibian metalli- ja rinnakkaisalojen liiton MANWUn neuvotteluvoimaa. Siitä lähtien liiton toiminta on kehittynyt isoin harppauksin.
Viidessä vuodessa hankkeessa on koulutettu 800 luottamusmiestä ja nostettu liitto näkyväksi vaikuttajaksi yhteiskunnassa. Tänä vuonna keskitytään jäsenpalveluun, koulutukseen ja työehtoneuvotteluihin.
– Liitto on edustettuna useissa valtakunnallisissa organisaatioissa, mikä ei olisi ollut mahdollista ilman hankkeen tukea. Olemme hyvin ylpeitä liitostamme, Jonas kehaisee.
Rakennusalalle on jo aiemmin neuvoteltu minimipalkka, mutta metallialalta se puuttuu vielä. Neuvottelut aloitettiin heti hankkeen alettua. Maan hallitus hyväksyisi minimipalkan, mutta asiassa ei päästä eteenpäin, koska työnantajapuoli ei ole järjestäytynyt. Uupuu siis yksi neuvotteluosapuoli.
Ongelma on hyvä esimerkki siitä, miten asioiden edistäminen kehitysmaissa on usein hankalaa syistä, joita ei täällä viimeisen päälle organisoidussa yhteiskunnassa tule edes ajatelleeksi.
Autojen puute pullonkaulana
Myös projektin aloitusta Jonas muistelee päätään puistellen. Liitosta ja sen historiasta ei ollut saatavilla juuri mitään tietoa, joten hän joutui soittelemaan entisille puheenjohtajille saadakseen SASKin hankehakemukseen tarvittavat tiedot.
SASKin tuki kehitysmaiden kumppaniliitoille alkaakin oikeastaan jo siitä, että liitto joutuu analysoimaan omaa toimintaansa. Yhteistyön alkaessa MANWU oli heikosti organisoitu ja sinnitteli juuri ja juuri pinnalla muutamalla tuhannella jäsenellään.
– Toimitsijat olivat jatkuvasti tien päällä, eikä toimistolla ollut ketään palvelemassa jäseniä, Jonas kuvailee.
Nyt liitossa työskentelee 25 ihmistä, mutta liikkuminen on edelleen ongelma valtavassa ja harvaan asutussa maassa, jossa joukkoliikenteestä voi vain unelmoida.
– Tarvittaisiin ehdottomasti lisää autoja, mutta niihin ei ole varaa eikä kehitysyhteistyövaroin voi hankkia auton kaltaisia hyödykkeitä.
Jälleen yllättävä ongelma, jonka ratkaisu vaatii pitkäjänteistä työtä liiton rahoituspohjan kehittämiseksi. Tarvitaan lisää maksavia jäseniä, joiden hankkiminen taas on vaikeaa, jos autoja ei ole riittävästi. Kuulostaa noidankehältä, mutta Jonas ei luovuta.
– Viemme loppuun sen minkä olemme aloittaneet. Haluamme rakentaa vahvan organisaation.
Teksti: Laura Ventä
Kuva: Kiti Haila
Justina Jonas vieraili Suomessa huhtikuussa kertomassa hankkeen kuulumisia ja ottamassa oppia Suomen kumppaneiltaan. Hanketta tukee Metalliliitto (nyk. Teollisuusliitto). Juttu julkaistiin SASKin Työmaana maailma -lehdessä 2/2015.
