Poika katsoo utuisin silmin rannan matalassa vedessä juoksevia lapsia ja raapii polveaan. Kesäloma on meneillään, ja helsinkiläisen uimarannan hiekka on lämmintä. Mutta Sampsa, 8, miettii hankalaa kysymystä: miksi olisi hyvä, ettei lasten täytyisi tehdä töitä?
– Aikuisille on parempi, että niillä on töitä, niin lasten ei tarvitsisi tehdä sellasia raskaita hommia.
Sampsa osoittaa ohi taapertavaa vaippaikäistä.
– Esimerkiksi olisi huono, jos jotain päiväkotilaista, ton kokoista, käskettäisiin nostamaan jotain painavaa. Joku aikuinenhan voisi ihan helposti nostaa sen.
”Ne näytti tosi väsyneiltä”
SASKin Sano ei lapsityölle -kampanja haluaa herättää pohtimaan lapsityövoiman käytön syitä.
Se, että maailmassa miljoonat lapset tekevät raskaitakin töitä, on Sampsasta outoa. Mutta hänellä on omasta varhaisemmasta lapsuudesta muistikuva, joka hiipii mieleen kesäisenä päivänä Suomessa. Vanhempien töiden takia Sampsan perhe asui vielä viitisen vuotta sitten Mosambikissa.
– Näin siellä kadulla joskus lapsia, jotka myi jotain tai työnsi painavannäköisiä kärryjä. Ne näytti tosi väsyneiltä.
Ohi juoksee kirkuvia tyttöjä, mutta Sampsa on vajonnut mietteisiinsä.
– Kerran se yksi poika vain nojasi siihen kärryyn… Semmoinen saman ikäinen, kuin mä nyt.
”Mä en oikein osaa selittää…”
Sampsan kaksoissisko Sointu pyrähtää paikalle. Tyttö ei muista nähneensä lapsia töissä Afrikassa, mutta hän uppoutuu miettimään, miksi lapset kuitenkin jossain kaukana joutuvat töihin.
– Ehkä sen takia, että niiden vanhemmilla ei ole varaa. Ne on niin köyhiä.
Mistäköhän se sitten johtuu?
– Mä en oikein osaa selittää…
Sointu heittäytyy hetkeksi lekottelemaan, mutta saa sitten oivalluksen ja pomppaa ylös.
– Niillä vanhemmilla pitäisi olla paremmat palkat siellä töissä! Niinku Suomessa. Meidän pitäisi tehdä tästä valitus!
SASKin hankkeet eri puolilla maailmaa tähtäävät kaikki lopulta lapsityövoiman käytön kitkemiseen. Suomalaiset ammattiliitot tukevat kehittyvien maiden liittoja, jotta työntekijät saavat voimaa neuvotella itselleen paremmat työehdot. Kun palkat nousevat, köyhyys vähenee, ja työntekijöiden lapset pääsevät kouluun eikä töihin.
”Ne siivoaa ja pesee astioita”
Kaksikon isosisko Sade, 11, istahtaa hetkeksi seuraan. Millaistakohan olisi, jos Sade olisikin nepalilaisen tai mosambikilaisen köyhän perheen lapsi?
– No, en varmaan hirveän usein pääsisi uimaan, Sade sanoo ja kaivaa käsiä hiekkaan.
– Ja ööö tota… Saanko mä nyt mennä uimaan?
Sade loikkii veteen, mutta Sointu vakuuttaa, että jaksaa vielä hetken puhua tästä, vaikka on kesäloma ja vähän koulumainen leiripäiväkin jo suoritettu.
– Ne lapset tekee varmaan kaikkea. Ne siivoaa ja pesee astioita.
”Sitten ne ei opi mitään kertolaskuja, pluslaskuja eikä miinuslaskuja”
Kun Sampsan ja Soinnun mummon äiti oli pieni, Suomessakin oli vielä lapsia töissä tehtaissa, kaduilla kiillottamassa kenkiä ja maalla peltotöissä. 2000-luvun tokaluokkalaisille koulu on itsestäänselvyys.
– Lasten pitää olla koulussa, että ne oppisi kaikkea. Jos ne ei osaa muita kieliä niin sitten kun ne vaikka tulisi tänne, ja mä sanoisin että ”moi”, niin ne ei ymmärtäisi mitään.
Sampsa on samaa mieltä.
– Ne lapset, jotka joutuu tekemään töitä, ne ei voi olla koulussa, ja sitten ne ei opi mitään kertolaskuja, pluslaskuja eikä miinuslaskuja. Ei mitään pääkaupunkeja!
Poika melkein kiihtyy.
– Vaikka jos kysyttäisiin, että mikä on Suomen pääkaupunki, niin ne voisi vastata jotain että ”Ruotsi”. Tai jos kysyttäisiin, että mikä on yksi plus yksi niin ne varmaan sanoisi että sata!
Kehittyvien maiden köyhyys on kierre. Kun vanhemmilla ei ole rahaa kouluttaa lapsiaan, lapset päätyvät aikuisina jatkamaan samoja huonosti palkattuja töitä eikä heilläkään ole varaa panna lapsia kouluun.
Sampsalle noidankehä on selvä.
– Se suku vaan jatkuu ja jatkuu niin, että ne ei opi lukemaan, kirjottamaan, ei laskemaan pluslaskuia eikä kertolaskuja, ja se suku vaan jatkuu ihan samanlaisena. Ja ne lapset menee töihin.
”Siinä ei ole mitään järkeä”
Rento päivä rannalla on jo pitkällä, ja Sampsa haluaa mansikoita. Isä ja äiti ovat tulleet suoraan töistä viltille istuskelemaan.
Nuorella miehellä on tulevaan työuraan liittyviä haaveita, joiden takia hän suostui tähän haastatteluunkin.
Hän haluaa tubettajaksi. Ja sellainen homma voisi hänen mukaansa sopia lapsillekin.
– Lapset voisi tubettaa, koska ei siinä ole mitään järkeä, että lapset olisi jossain työpaikalla tekemässä vaikka tietokoneella jotain oikeaa työtä ja sitten ne voisi ihan vahingossa vaikka häkkeröidä jonkun toisen tietokoneelle!
Sointu pinkoo jo vesirajaa kohti ja Sampsakin alkaa vääntelehtiä.
– Milloin tää loppuu?
Teksti ja kuvat: Sini Saaritsa
