– Nyt maassamme ollaan jälleen pääsemässä keskusteluun energiasiirtymästä. Keskustelemme siitä presidentti Lulan hallituksen kanssa, sanoo Brasilian teollisuustyöntekijöiden äänitorvi Aroaldo Oliveira da Silva.
Hän oli viime viikolla Suomessa SASKin vieraana ja tutustui laajasti maamme toimijoihin, jotka ovat tekemisissä ilmasto-oikeudenmukaisuuden kanssa. Hän tapasi ministeriöiden ja ammattiliittojen edustajia sekä vieraili eduskunnassa ja Uudenkaupungin autotehtaalla.
Oliveira Da Silva edustaa itsekin autoteollisuutta ja on IndustriALL Brasilian puheenjohtaja. Se on maan teollisuusalojen kattojärjestö, jonka perustivat neljä vuotta sitten sen kaksi suurinta ay-keskusjärjestöä, CUT ja Força Sindical. Järjestö edustaa yhdeksää miljoonaa työntekijää. Sen yksi päätehtävä on nostaa keskusteluun energiasiirtymään liittyviä asioita Brasilian teollisuuspolitiikassa.
Edellisen oikeistopresidentin Jair Bolsonaron nelivuotisella aikakaudella (2019–2022) kaikki energiasiirtymään ja fossiilisista polttoaineista eroon pääsemiseen liittyvät hankkeet lopetettiin. Missään ei päästy eteenpäin, kunnes Lulana tunnettu vasemmistolainen Luis Inasio da Silva valittiin uudelleen presidentiksi viime vuonna. Hän on ottanut niin ympäristöasiat kuin työntekijöiden oikeudet uudelleen asialistalle. Lula toimi presidenttinä jo aiemmin vuodesta 2003 vuoteen 2010, mutta hänet syrjäytettiin tekaistuin korruptiosyyttein.
Ylös talouden alhosta
Brasiliassa on ollut viime vuosina taloudellisia vaikeuksia. Oliveira da Silva kertoo, että maassa on kärsitty teollisuuden alasajosta, ja kauppatase on negatiivinen teollisuuden näkökulmasta. Lisäksi kansalaisia ovat kurittaneet korkea inflaatio ja työttömyys, mutta onneksi viime vuosi näytti jo huomattavasti paremmalta.
– Olemme vieneet lähinnä hyödykkeitä, jolloin myös palkkataso on pysynyt matalana.
– Viime vuonna, kun Lula nousi uudestaan valtaan, keskustelua kehityksen suuntaviivoista alettu käydä uudelleen. Nyt on suunniteltu uutta taloudellisen kehityksen projektia, jonka moottori on teollisuus.
Energiasiirtymän vaikutukset koskevat kaikkia aloja Brasilian teollisuudessa. Mutta vaikutukset ovat eri aloilla erilaisia. Autoteollisuudessa huoli on se, että iso osa teollisuudesta loppuu kokonaan.
– Brasiliassa ei valmisteta sähköautoja. Meillä ei ole suurta osaa niistä teknologioista, joita siihen tarvitaan, Oliveira da Silva toteaa.
Uusien energiamuotojen käyttöönottoon liittyvät huolet ovat hänen mukaansa suuria, ja niitä on paljon. Vaikutukset näkyvät jo eri aloilla ja työntekijöiden elämässä. Kuitenkin uskotaan, että Brasilia voi olla puhtaiden energioiden edelläkävijä.
– Mutta se ei voi tapahtua kansaa kurjistaen. Siirtymän täytyy olla hyväksi Brasilian kehitykselle. On mietittävä, miten auttaa maailman kehitystä niin, että pysytään kaikki mukana.
Oliveira da Silva sanoo, että ex-presidentti Bolsonaron aikana purettiin yli 5000 erilaista ilmastosääntelyä. Lakkautettiin tärkeitä organisaatioita, kuten Brasilian ympäristöinstituutti ja biotalousinstituutti.
– Lakkautettiin ne instrumentit, joilla aiemmin neuvoteltiin. Nyt meiltä puuttuu instrumentteja. Mutta enää ei ole kielteistä asennetta, joka aiemmin vallitsi. Mekanismeja rakennetaan uudelleen.
Ay-liike mukaan energiakeskustelun ytimeen
SASK on tukenut Brasilian teollisuusaloilla vuodesta 2022 alkaen hanketta, jonka tavoitteena on nimenomaan varmistaa, että välttämätön siirtymä kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa tehdään työntekijöille oikeudenmukaisesti.
Mitä hankkeessa on saatu aikaan, Aroaldo Oliveira da Silva?
– Suurin asia on se, että on tuotu yhteen työntekijät ja yritysten johto eri teollisuudenaloilla. On pystytty neuvottelemaan yhteisestä agendasta. Mukaan on onnistuttu saamaan myös hallitus ja työnantajajärjestöt.
Hanke kattaa laajan joukon teollisuudenaloja ja niihin liittyvän kuljetussektorin. Kaikilla aloilla keskustelu on avattu, ja nyt luodaan yhteistä agendaa. Lukuisten tapaamisten ja korkean tason seminaarien myötä kustakin alasta on luotu tilannekuva, ja ammattiliittojen edustajat ovat nyt tietoisia, millaisia toimintamalleja niille ollaan rakentamassa.
Tulevaisuus näyttää siis hyvältä – on mahdollista edetä. Esimerkiksi kuljetusalalla tehtiin esitys, että luodaan kansallinen kuljetusfoorumi. Eri liittoihin on jo otettu yhteyttä. Tekstiilisektorilla puolestaan kaksi työntekijäpuolen liittoa päätti perustaa instituutin, jossa keskustellaan alan tulevaisuudesta.
– Nämä ovat hankkeen ja tapaamisten tuloksia. Lisäksi kaikki kuusi ay-keskusjärjestöä käyvät keskushallinnon kanssa neuvotteluja pysyvän teollisuusagendan laatimisesta työntekijöille oikeudenmukaisen siirtymän varmistamiseksi.
SASKin kansainvälisen toiminnan vt. päällikkö Anna Perttula pitää hanketta yhteiskunnallisesti merkittävänä Brasilian nykyisessä poliittisessa kontekstissa.
– Ay-liike on ottanut takaisin vahvaa rooliaan ja tuo työntekijöiden oikeudet osaksi keskustelua eri teollisuuden aloilla. Vaikuttamalla eri tasoilla työpaikkatasolta kansalliseen päätöksentekoon, varmistetaan että työntekijöiden ääni kuuluu.
Ilmastonmuutoksen vaikutukset ja energiasiirtymään liittyvät haasteet mutta myös potentiaali ovat valtavia Brasilian kokoisessa maassa, ja sikäläinen ay-liike voi olla merkittävä suunnannäyttäjä myös globaaleilla areenoilla.
Yli 200 miljoonan asukkaan Brasilia on maailman yhdeksänneksi suurin talous. Teollisuus näyttelee siinä isoa roolia: lähes kolmannes Brasilian työssäkäyvistä saa toimeentulonsa teollisuudesta. Brasiliassa valmistetaan autoja, lentokoneita, tuotantokoneita, elektroniikkaa, kumituotteita, vaatteita ja jalkineita. Myös kemianteollisuus ja kaivostoiminta ovat tärkeitä tuotannonaloja.
Teksti: Laura Ventä
Kuva: Lassi Kaaria