”Disability is not inability – vammaisuus ei ole kyvyttömyyttä”, totesi eräs osallistuja SASKin järjestämässä työpajassa Sambian Lusakassa maaliskuussa 2023. Tilaisuudessa käytiin läpi tutkimusta, jolla paikallinen työelämän tutkimuslaitos SASKin tilauksesta selvitti vammaisten henkilöiden asemaa Sambian työmarkkinoilla, työelämässä ja ammattiliitoissa.

Tutkimuksen laatineen Tutkimuslaitos ZILARDin (Zambia Institute for Labour Research and Development) tutkijat esittelivät löydöksiä ja suosituksia, jotka kirvoittivat avoimen, kriittisen ja rakentavan keskustelun. Ammattiliittojen ja vammaisjärjestöjen edustajat kommentoivat raporttia, esittivät tarkennuksia ja korjasivat väärinkäsityksiä. Mukana oli myös Sambian työministeriön, pitkään vammaistyötä tukeneen Suomen suurlähetystön ja saksalaisen sisarjärjestömme FESin edustajat. Merkittävin loppupäätelmä oli: ”Nyt on muutettava asioita yhdessä”.

Taustat kuntoon ja verkosto rakenteille

Ennen tutkimuksen tilausta sekä Sambiassa että Suomessa selvitettiin, mitä alan toimijat jo tiesivät asiasta. Ei ollut yllätys, että vammaisten henkilöiden työllistyminen on vaikeampaa kuin vammattomien. Sekään ei yllättänyt, että reilujen työehtojen ja olosuhteiden saavuttaminen on heille työn ja tuskan takana kaikkialla maailmassa. Vielä hankalampaa se on kehittyvissä kuin kehittyneemmissä maissa. Oli hyvä saada selville, että aitoa halua ja yritystä tehdä jotain tilanteen korjaamiseksi löytyy kuitenkin monin paikoin, myös Sambiassa.

SASK otti yhteyttä Vammaiskumppanuuteen ja sen jäsenjärjestöön Invalidiliittoon, joiden kautta saatiin yhteyksiä sambialaisiin vammaisjärjestöihin. Liikkeelle lähdettiin liikuntavammaisten järjestö ZNAPDista (Zambia National Association of Persons with Physical Disabilities), joka auttoi tavoittamaan muita.

Paikallisia ammattiliittoja SASK tunsi jo ennestään. Niiden mukaan ainakin opetusalalla ja julkishallinnossa työskentelee jonkin verran vammaisia henkilöitä, joista jotkut ovat liittojen jäseniä. Samoin kaupan ala työllistää joitakin vammaisia ihmisiä. Muista toimialoista ei sen sijaan ollut tietoa.

Liitot sanoivat haluavansa tehdä työtä yhdenvertaisuuden eteen mutta eivät oikein tienneet, mitä ja miten. Vammaisjärjestöt puolestaan kertoivat monenlaisista ennakkoluuloista, fyysisistä esteistä, koulutukseen pääsyn ja ammattitaidon hankkimisen vaikeuksista sekä monista muista tekijöistä, jotka pitävät suurimman osan vammaisista kansalaisista marginaalissa. Mikä siis neuvoksi?

Tutkimus antoi paljon hyvää tietoa

Tieto lisää tuskaa – ja tiedonjanoa. Tehokkaan ja hyödyllisen tukitoiminnan pohjaksi tarvitaan perustietoa. SASKissa ymmärrys vammaisten ihmisten asemasta työelämässä on toistaiseksi varsin rajallista, joten oli tarpeen hankkia lisää ymmärrystä ja tietoa.

ZILARDin tutkimustoimeksianto sisälsi:

• Vammaisten henkilöiden työllisyystilanne Sambiassa
• Työelämän syrjinnän muodot
• Ammatillisen kasvun ja urakehityksen mahdollisuudet ja esteet
• Pääsy töihin ja sosiaaliturvan piiriin
• Pääsy koulutukseen ja ammattitaidon kehittämiseen
• Vammaisten henkilöiden etujen valvonta työehdoista neuvoteltaessa
• Infrastruktuurin ja teknologian hyödyntäminen helpottamaan vammaisten ihmisten työntekoa
• Työkavereiden, esihenkilöiden ja työnantajien tietoisuus vammaisten ihmisten oikeuksista.

Löydösten perusteella tutkijat vetivät johtopäätöksiä ja laativat suosituksia tilanteen korjaamiseksi sekä pohtivat, mitkä tahot ovat mistäkin asioista vastuussa ja mitä on tehtävä.

Mukautuuko yhteiskunta ihmisen tarpeisiin vai päinvastoin?

Jo vuonna 2006 YK hyväksyi kansainvälisen vammaisten ihmisten oikeuksia koskevan sopimuksen (Convention on Rights of Persons with Disabilities, CRPD). Siinä perusoikeuksien joukkoon lukeutuvat oikeus koulutukseen, työhön ja yhteiskunnalliseen toimintaan. Kuitenkin vammaiset ihmiset kokevat yhä monenlaista syrjintää ja törmäävät elämässään esteisiin, joista ainakin osan voisi poistaa kohtuullisella vaivannäöllä ja ilman valtavia investointeja. CRPD lähtee siitä, että yhteiskunnan tulee mukautua ihmisiin ja heidän erilaisiin tarpeisiinsa eikä päinvastoin

Sambiassa tavalla tai toisella vammaisia ihmisiä on pari miljoonaa. Luku ei välttämättä edes sisällä kaikkia, koska vammaisten henkilöiden syrjintää ilmenee jopa väestönlaskennassa. Vammaisuus on stigma, joka saa osan perheistä piilottamaan vammaiset perheenjäsenet pois muiden silmistä. Niinpä he eivät välttämättä näy virallisissa tilastoissakaan.

Arvioiden mukaan 10–15 prosenttia maailman väestöstä omaa fyysisen vamman taikka näkö-, kuulo-, kehitys- tai muun vamman. Joillain vammoja on useampia. Erilaisiin vammoihin kohdistuva syrjintä ja ympäristön tuottamat esteet ovat monenlaisia, kuten vammaiset yksilöt itsekin. Siksi on tärkeää saada tietoa parhailta mahdollisilta kokemusasiantuntijoilta eli vammaisilta henkilöiltä itseltään. Kuten kansainvälisen vammaisliikkeen tunnuslauseessa sanotaan: ”Ei mitään meille ilman meitä.”

Tutkijat kävivät läpi kansainvälisiä sopimuksia sekä kotimaansa Sambian lakeja ja tutkimusraportteja, mutta vielä arvokkaampi tieto löytyi haastatteluista. Niihin osallistui kaikkiaan 60 henkilöä, joista 40 oli työssäkäyviä vammaisia ihmisiä ja loput heidän esihenkilöitään ja vammaisasioiden parissa työskentelevien organisaatioiden edustajia.

Minkälaisissa töissä vammaisia ihmisiä on?

Julkinen sektori työllistää vammaisia henkilöitä terveydenhuollossa, sosiaalialalla ja opetuksessa. Yksityisellä puolella heitä työllistävät rahoitusala, hallinto, apteekit, kaupat sekä vammaisille suunnatut palvelut. Heitä tarvitaan esimerkiksi viittomakielen tulkkeina tai pistekirjoituksen opettajina.

Kuitenkin moni vammainen ihminen pääsee työn syrjään kiinni ainoastaan epävirallisen talouden parissa katukauppiaana, käsityöläisenä tai puutarhurina. Kaikissa työntekijäryhmissä ja kaikilla sektoreilla vammaisilla ihmisillä todetaan kuitenkin olevan huonommat oltavat kuin vammattomilla:

• Matalammat tulot johtuen syrjinnästä, ammattipätevyyden puutteista tai edunvalvonnan olemattomuudesta.
• Vähemmän ammatillista koulutusta syrjinnän ja koulutusmahdollisuuksien puutteiden takia.
• Epävirallisessa taloudessa rahapula ja lainansaannin vaikeus kaventavat mahdollisuuksia.
• Pitempiä työttömyysjaksoja, koska vammaisille ihmisille sopivia työpaikkoja ei vain ole tai niistä ei saa tietoa, tai syrjintä estää työllistymisen.

”Töihin pääsy oli yksi elämäni parhaista kokemuksista. Se tarkoitti, että tienaisin rahaa ja voisin elää itsenäisesti. Mutta pomo antoi minulle vain osa-aikatyötä rajoitteideni takia. Minusta se johtui siitä, että meitä vieläkin pidetään toisen luokan kansalaisina ja ihmisinä, jotka eivät suoriudu töistään yhtä hyvin kuin vammattomat.”, sanoi yksi haastatelluista.

Mukautuuko työympäristö?

Kohtuullisilla mukautuksilla tarkoitetaan sellaisten olosuhteiden luomista työpaikalle, jotka mahdollistavat ja helpottavat vammaisen henkilön työntekoa. Mukautuksissa on tärkeää huomioida erityyppiset vammat, mutta usein tullaan ajatelleiksi korkeintaan liikuntavammoihin liittyviä rakenteita tai välineitä kuten ramppeja, ovia, tukikahvoja ja muita vastaavia. Yksi haastateltu kohtasi tällaisen tilanteen:

”Ainoat mukautukset siinä yrityksessä olivat rampit, joihin valtionhallinto keskittyy tarkistaessaan työpaikkojen sopeutuksia. Olen näkövammainen henkilö, jolle olisi paljon hyötyä tietokoneeseen asennetusta puhuvasta sähköpostista, mutta en ole saanut sellaista. Niinpä minulta menee paljon asioita ohi sitä odotellessa, että joku näkevä lukee postit minulle.”

Eräs albinismin kanssa elävä puolestaan kertoi: ”Olen hakenut toimistotyöntekijän paikkaa, jotta pääsisin tutkimusdatan käsittelijäksi, mutta tällaista mukautusta ei ole minulle annettu. Niinpä teen edelleen kenttätyötä ulkosalla ja käytän paljon rahaa aurinkovoiteisiin. Se on niin tuskallisen älytöntä, koska pystyisin helposti vaihtamaan työni datan kerääjästä sen käsittelijäksi.” Joissakin maissa, kuten Sambiassa, albinismin kanssa elävät henkilöt luokitellaan vammaisiksi. Heidän ihonsa on herkkä palamaan, josta kumpuaa henkilön ymmärrettävä turhautuminen.

Mukautukset työympäristössä voivat sisältää:

• Pyörätuolirampit, esteettömät vessat, automaattiovet, hissit, tukikahvat
• Sähköpöydät, induktiosilmukat, värikontrastit ja valojen säädöt
• Parkkipaikat lähellä ovia ja avarat tilat
• Hiljaiset työtilat, tauko- ja lepohuoneet
• Työaikajoustot, etätyö ja työtehtävien sopeutus työkykyyn

Pääseekö töihin?

Jo työn hakeminen on vammaiselle henkilölle haastavaa. Työnantajat eivät huomaa tai välitä kysyä hakijan mahdollisista tarpeista haastattelua varten. Esimerkiksi yksi tutkimukseen osallistunut kuuro henkilö ei suoriutunut työpaikkahaastattelusta, koska paikalla ei ollut viittomakielen tulkkia, vaikka tämä henkilö olisi ollut pätevä työhön.

Toinen, näkövammainen haastateltava, sanoi tiedon saamisen avoimista työpaikoista olevan tuuripeliä. Se vaatii ystävällisen kanssaihmisen kertomaan avoimesta paikasta, jota voi hakea – ja jonkun tutun kirjoittamaan hakemuksen. Eräs pyörätuolia käyttävä ihminen puolestaan raahautui työpaikkahaastattelua varten käsiensä varassa neljänteen kerrokseen hissittömässä toimistotalossa. Työantajalla loksahti leuka ihmetyksestä. Mutta henkilö ei suinkaan saanut työpaikkaa.

Jos työpaikan onnistuu saamaan, sinne kulkeminen ei ole helppoa sekään. Yksi tutkimukseen haastatelluista näkövammaisista ihmisistä tunsi itsensä epäonnistuneeksi vanhempana, koska hänen lapsensa on oltava poissa koulusta saattaakseen hänet työpaikalle ja sieltä pois.

Eräs kuuro henkilö kertoi päätyvänsä toisinaan väärään bussiin koska ei kuule rahastajan huutoa bussin ikkunasta, eikä kulkupeleissä ole kylttejä kertomassa reittiä. Hän pelkää eksyvänsä joka kerta käyttäessään julkista liikennettä. Vain joka kymmenes haastatelluista kokee työpaikalle pääsyn kohtalaisen ongelmattomana.

Ivaa, pilkkaa ja syrjäytymistä

Vammaiset henkilöt kohtaavat usein häirintää ja pilkkaamista. Heitä kiusataan ja riistetään myös taloudellisesti. Itsenäistä elämää tukeva lisäkoulutus ja eteneminen ammatissa ovat kiven alla, eikä vammaisille ihmisille ole juuri koskaan tarjolla ylennyksiä. Ympäristön paineet yhdistettynä ammattitaidon kehittämisen esteisiin leimaavat ihmisiä kyvyttömiksi suoriutumaan tehtävistään. Lähes puolet vastaajista on lisäksi sosiaaliturvajärjestelmien ulkopuolella, mikä lisää vammaisten henkilöiden köyhyyttä. Yli puolella ei ole pääsyä työterveyshuoltoon tai työsuojelutoimien piiriin.

Kysymykseen työyhteisön tietoisuuden tasosta lähes puolet kertoi, ettei heidän työyhteisössään tiedetä tai ymmärretä vammaisuudesta juuri mitään. Vain joka kymmenennen mielestä vammaisten työkaverien tarpeisiin osataan kiinnittää oikeanlaista huomiota. Vammaiset ihmiset jäävät työyhteisössä syrjään muista fyysisten esteiden tai kommunikoinnin mahdottomuuden vuoksi. Varsinkin työporukan ainoa vammainen on usein vailla minkäänlaista tukea tai pääsyä osaksi yhteisöä.

Auttaako järjestötoiminta?

Sekä tutkimukseen että keskustelutilaisuuteen osallistuneiden mukaan sambialaiset ammattiliitot eivät ole juuri kunnostautuneet vammaisten työntekijöiden etujen ajamisessa, eikä valtionhallinnon tai palveluorganisaatioidenkaan toimissa ole heidän mielestään kehumista. Jos jotain toimenpiteitä löytyy, ne kohdistuvat yksipuolisesti liikuntavammaisiin. Silti lähes joka kolmas vastaajista kuuluu ammattiliittoon, mutta tyytymättömyys liittoja kohtaan on yleistä. Toisaalta kritiikkiä myös vammaisten ihmisten omia järjestöjä kohtaan esiintyy. Yksi vastaaja kuvaili tilannetta näin:

”Vammaisjärjestöillä on korkealentoisia seminaareja ja työpajoja, mutta eivät ne meitä auta. Kaiken lisäksi liikuntavammaiset ovat edustettuina paljon enemmän kuin kehitys-, kuulo- ja näkövammaiset. Liikuntavammaiset pitävät kokouksia ilman kuulo- ja näkövammaisia eikä heillä ole edes kokousraportteja sellaisessa muodossa, että me pystyisimme niihin tutustumaan.”

Mitä sitten voidaan tehdä?

Tutkijoita pyydettiin laatimaan suosituksia tilanteen korjaamiseksi. Heidän listansa näyttää ensi näkemältä sellaiselta, että sen toteuttamiseen voisi mennä arviolta vuosisata. Korjausliikkeet on jaoteltu ammattiliittojen, vammaisjärjestöjen, valtionhallinnon ja työnantajaorganisaation tonteille. Liitot ja vammaisjärjestöt pystyvät yhdessä vaikuttamaan poliittisiin päätöksentekijöihin, virkakuntaan ja työnantajiin, jotta ihmisten moninaisuus ja erilaiset tarpeet tulevat huomioiduiksi työelämässä.

Lähdetään siis liikkeelle tietoisuuden ja ymmärryksen kasvattamisesta. Ammattiliittojen ja vammaisjärjestöjen yhteisillä koulutuksilla syvennetään molempien osapuolten tietämystä aihepiiristä. Niiden myötä liitot oppivat lisää vammaisten henkilöiden asemasta ja sen parantamisesta, ja vammaisjärjestöjen ihmiset pääsevät perehtymään ammattiliittotoiminnan ja edunvalvonnan kiemuroihin.

Keskusjärjestö ZCTU haluaa laatia ja toteuttaa vammaisuusohjelman samaan tapaan kuin jo olemassa olevat tasa-arvo- ja nuorisotoimintaohjelmat. Yhteisten tavoitteiden kirkastuttua liitot ja vammaisjärjestöt voivat tehdä vaikuttamistyötä päätöksentekijöiden ja työnantajien suuntaan.

Tutkimustulokset julkaistaan ja niitä levitetään Sambiassa laajalti ja mahdollisimman käyttäjäystävällisesti. Ammattiliittojen ja vammaisjärjestöjen yhteisen työn suunnittelu käynnistyy vuoden 2023 jälkipuoliskolla ZILARDin resurssihenkilöiden ja SASKin edustajien tukemana.

Aluksi on tarkoitus tehdä kokeiluluontoista työtä 2024–2025. Jos tulosta näyttää syntyvän, sitä jatketaan Sambiassa joitakin vuosia. Parhaassa tapauksessa Sambian mallia voidaan soveltaa muissa maissa. Suomesta ovat alkuvaiheessa mukana ammattiliitot JHL ja OAJ, ja kenties muutkin SASKin jäsenjärjestöt innostuvat tulemaan mukaan jatkotoimiin. Myös suomalaisten vammaisjärjestöjen asiantuntemus on tervetullutta kasvattamaan yhteistä ymmärrystä tästä tärkeästä ihmisoikeuskysymyksestä.

Tutkimusta taustoitti ja sen tiivisti suomeksi SASKin tasa-arvo ja yhdenvertaisuusasiantuntija Tarja Valtonen.

Kuvitus: Jolanda Jokinen

Lue koko englanninkielinen tutkimus (pdf):