Tehtaan romahdusta edeltävänä iltana työntekijät oli lähetetty kotiin, koska talon seinässä oli halkeamia. Sähköt eivät enää toimineet, vaan sähköä tuotettiin generaattorein, kun tekstiilityöntekijät aloittivat työvuoronsa kaksi vuotta sitten.
– Pelkäsin, enkä halunnut tehdä töitä, mutta pomot uhkasivat, että palkkaa ei sitten makseta, kertoo Hazarat Bhegum.
Hän oli seitsemännessä kerroksessa, kun generaattorit sammuivat ja rakennus romahti.
Hänen mustat kangashousunsa peittävät isot arvet kohdissa, joissa rautatangot lävistivät ihon. Tunto palasi jalkoihin vasta pitkän ajan päästä, eivätkä ne tule koskaan toimimaan niin kuin ennen. Tehtaan sortuminen oli yhden elämän loppu. Elämän, jossa hän eli työlleen. Työvuorot kestivät joskus aamukahdeksasta kahteen tai kolmeen aamuyöllä.
– Jos tulimme myöhässä töihin aamulla yövuoron jälkeen, palkka jätettiin maksamatta, joten nukuin usein vain muutaman tunnin öisin, Bhegum sanoo.
Nykyisin ylitöiden teettäminen on rajoitetumpaa kuin aikaisemmin, mutta sen sijaan tuotantotahti on kiristynyt. Tekstiilityöntekijän minimipalkka on nostettu 30 eurosta 58 euroon, mutta kun ylityökorvauksia ei enää tule entiseen tapaan, ero entiseen on hyvin pieni.
Toivo romahti tehtaan mukana
Tulevaisuudentoivo, jonka Hazarat Bhegum tunsi muuttaessaan Dhakaan, on poissa. Vaikka elämä oli työntäyteistä, hän oli onnellinen pystyessään säästämään vähän palkastaan, eikä tarvinnut työskennellä pelloilla pystymättä ostamaan riittävästi ruokaa. Samaa kertoo Monoara Akter, joka menetti osittain kuulonsa romahduksessa.
Akter ompeli farkkuja ja sai noin 12 euroa kuukaudessa. Sillä rahalla eli koko perhe.
Nyt hän ei ole pystynyt maksamaan vuokraa ajallaan. Hänen asuinalueellaan lähes kaikki ovat tekstiilityöntekijöitä, ja monet työskentelivät Rana Plazassa. He kävelivät yhdessä töihin ja takaisin, mutta nyt suurin osa on poissa.
Tytär ei palannut
Myöskään Jaheda Khatum ei tule koskaan unohtamaan päivää, jona hänen tyttärensä Saleha ei tullutkaan kotiin. He ehtivät elää yhdessä 25 vuotta. Pienen huoneen sängyllä makaa kasoittain asiakirjoja ja muovitettu etsintäkuulutus, jossa on Salehan kuva. Seinällä on sama muotokuva tyttärestä kultakehyksissä.
Brittiläinen vaateketju Primark on maksanut Khatumille avustusta noin 490 euroa, kunnes varsinaiset korvaukset maksetaan. Rahoilla hän pystyy ostamaan ruokaa. Toistaiseksi tyttären mies asuu vielä hänen kanssaan, mutta tulevaisuus on epävarma.
– Jos hän menee naimisiin, minä menetän kotini.
Tuhoisin vaatetusteollisuuden onnetomuus
- Bangladeshissa sortui kaksi vuotta sitten Rana Plazan -tehdasrakennus. Laittomasti korotettu toimistorakennus oli teollisuuskäytössä.
- Maailman pahimmassa vaatetusteollisuuden onnettomuudessa kuoli 1100 ihmistä ja loukkaantui yli 2500.
- Tehtaassa valmistettiin merkkivaatteita länsimaisille kuluttajille.
- Osa kansainvälisistä muotitaloista ei ole vieläkään maksanut korvauksia uhreille.
Vetoa nyt!
Anna nimesi kansainväliseen vetoomukseen, jolla mm. Benetton ja Mango haastetaan maksamaan oikeutetut korvaukset maailman suurimman tekstiiliteollisuusonnettomuuden uhreille. Vetoomus toimitetaan suoraan yhtiöiden pääkonttoreihin. #ranaplazanyt
Kuva: Monoara Akter elätti ennen koko perheensä ompelutyöstä saamallaan palkalla. Nyt hän ei ole pystynyt maksamaan vuokraa ajallaan.
Teksti: Julia Wiraeus
Kuva: Laura Böök
Käännös: Sanna Karlsson
Juttu on julkaistu SASKin Työmaana maailma -lehdessä 1/2015. Lue myös, mitä Bangladeshissa on tehty tekstiilitehtaiden turvallisuuden parantamiseksi.
