Kaikki tutkimuksen kartoittamat maat – Brasilia, Kolumbia, Guatemala, Nepal ja Filippiinit – ovat sisällyttäneet perustuslakeihinsa työntekijöiden oikeuksia turvaavia ja edistäviä määräyksiä. Poikkeuksetta perustuslaki takaa esimerkiksi yhdistymisvapauden, eli kaikille työikäisille oikeuden perustaa ammattiliittoja ja järjestäytyä niihin, oikeuden neuvotella työehdoista ja palkoista sekä osallistua lakkoihin.
Kaikki viisi maata ovat myös jo kymmeniä vuosia sitten ratifioineet ILO:n järjestäytymisvapautta ja neuvotteluoikeutta koskevan yleissopimuksen 98, hännänhuippuna Nepal vuonna 1996.
Kuitenkin masta kaksi, Filippiinit ja Guatemala, kuuluvat kansainvälisen ay-liikkeen maailmanjärjestön ITUCin (International Trade Union Congress) työntekijöiden oikeuksia mittaavan tuoreen Global rights -listauksen mukaan niiden kymmenen maan joukkoon, joissa työntekijöiden asema on kaikkein huonoin. Vielä viime vuonna kaikkein pahimpien maiden listalle kuuluivat myös Brasilia ja Kolumbia.
Nämä neljä maata sijoittuvatkin ITUCin vertailussa kategoriaan 5: työntekijöiden oikeuksia koskevien lakien noudattamisesta ei ole minkäänlaisia takeita. Se näkyy usein ay-liikkeen jäsenten syrjintänä ja työehdoista neuvoteltujen sopimusten rikkomisena ja kiertämisenä. ITUCin vertailussa Nepal on kuitenkin paremmalla sijalla kuin muut. Se on rankattu kategoriaan 3, joka sekin tosin merkitsee, että työntekijöiden oikeuksia rikotaan jatkuvasti.
Monissa maissa, kuten Brasiliassa, koronapandemia heikensi jo saavutettuja etuja. Maan hallitus vähätteli epidemian vakavuutta pitkään, mikä heikensi merkittävästi työpaikkojen turvallisuutta, ja neuvottelut työehtosopimuksista vähenivät radikaalisti.
Työntekijöiden oikeuksia turvaavasta lainsäädännöstä huolimatta valtiot epäonnistuvat sen noudattamisen valvonnassa ja etenkin lakien kirjoittamisessa siten, että niihin ei muodostu porsaanreikiä. Ne myös sisältävät suuren määrän poikkeuksia, jotka lopulta karsivat oikeuksia isolta joukolta ihmisiä. Työelämän pelisääntöjä siis rikotaan jatkuvasti aivan lain puitteissakin.
Jo liiton perustaminen on monen mutkan takana
Yhdistymisvapaus merkitsee työntekijöille oikeutta kokoontua ja yhdistää voimansa. Järjestäytymisvapaus takaa oikeuden perustaa ammattiliitto, liittyä liittojen jäseneksi ja toimia niissä.
Esimerkiksi Brasiliassa liittoja saa lain mukaan perustaa ja niihin liittyä ilman minkään ylemmän tahon valtuutuksia. Kutakin alaa voi kuitenkin edustaa vain yksi liitto. Lakiin on kirjattu myös, ettei liiton johdossa toimivaa tai liittoa työpaikalla esimerkiksi luottamusmiehenä edustavaa voi irtisanoa. Kuitenkin työntekijöitä työpaikalla edustava ammattiliiton jäsen voi hoitaa luottamustehtäväänsä vain palkatta, toisin kuin Suomessa.
Kolumbiassakin perustuslaki takaa kaikille yli 14-vuotiaille oikeuden perustaa ammattiliittoja, kuulua niihin ja toimia niissä. Työnantajat eivät saa syrjiä ammattiliiton jäseniä ja haitata heidän toimintaansa. Maassa on myös säädetty sanktioita sille, joka loukkaa toisen oikeutta järjestäytyä. Perustuslain mukaan ammattiliiton perustajajäsenien turvana on lisäksi niin sanottu fuero sindical, eli korkeintaan kuuden kuukauden ajaksi myönnetty suoja irtisanomisia, työolojen heikentämisiä ja työpaikan sisäisiä siirtoja vastaan.
Siitä huolimatta Kolumbiassa järjestäytymistä hankaloittavat esimerkiksi erilaiset työntekijästatusta heikentävät sopimukset, joita työelämässä suositaan.
Filippiineilläkin laki kyllä kieltää ay-liikkeen jäsenten syrjinnän, mutta toisaalta se ei tarjoa kunnollista suojaa syrjintää vastaan. Siirtotyöntekijät saavat liittyä liittoon vain, jos heidän kotimaansa sallii saman oikeuden filippiiniläisille siirtotyöläisille.
Guatemalassa teollisuusalan ammattiliiton perustaminen vaatii, että tuleva liitto edustaa yli puolta teollisuussektorin työntekijöistä. Se on niin kova vaatimus, että sen voi tulkita järjestäytymisvapautta heikentäväksi. Syrjivänä puolestaan voidaan pitää pykälää, jonka mukaan vain syntyperäinen maan kansalainen voi toimia ammattiliiton johtotehtävissä.
Nepalissa taas ei-nepalilaisetkin voivat liittyä liittoon, mutta vain maan kansalaiset voivat johtaa liittoja. Yrityskohtaisen ammattiliiton rekisteröimiseksi maassa vaaditaan tuki neljännekseltä yrityksen työntekijöistä. Tällä perusteella hylätään monen pienen työntekijäryhmän anomus järjestäytyä etujensa valvomiseksi. Yrityskohtaisilta liitoilta vaaditaan myös uudelleen rekisteröityminen kahden vuoden välein, kun laajempaa joukkoa edustavilta liitoilta se vaaditaan neljän vuoden välein.
Nepalissa hallituksella on myös oikeus rajoittaa ay-toimintaa, jos se katsoo sen ”häiritsevän rauhaa ja järjestystä ja haittaavan maan talouden kehitystä”.
Sopiminen ilman liittoja heikentää neuvottelukulttuuria
Brasiliassa ja Guatemalassa järjestäytymisvapaus ja neuvotteluoikeus ratifioitiin jo vuonna 1952, Filippiineilläkin jo vuonna 1953. Brasiliassa hyvää on se, että perustuslaki edellyttää työehdoista neuvoteltavan nimenomaan ammattiliiton kanssa, ei minkä tahansa työntekijöjoukon.
Nepalissa puolestaan tiettyjen työntekijäryhmien, kuten teetiloilla, rakennusalan yrityksissä ja kuljetusalalla työskentelevien neuvotteluoikeuksia on rajoitettu erillisillä säädöksillä. Yrityksissä saatetaan järjestää myös suoria neuvotteluja työntekijöiden ja työnantajan välillä, jotta vältettäisiin ammattiliittojen edustus ja näin heikennettäisiin työntekijöiden yhteisvoimaa.
Kolumbiassa laaditaan samantyyppisiä liitot ohittavia sopimuksia, joilla on helppo heikentää liittojen asemaa ja vähentää painetta neuvotella niiden kanssa. Vuonna 2011 säädetyn lain mukaan kuitenkin sopimukset, joissa järjestäytymättömille työntekijöille sovitaan paremmat edut kuin järjestäytyneille, ovat laittomia ja rangaistavia.
Julkisen alan työntekijät usein ilman samoja oikeuksia
Julkisilla aloilla työskentelevien oikeudet ovat usein muita heikommat, koska näiden ammattiryhmien työ liittyy toisinaan yhteiskunnan toimivuuden kannalta oleellisiin palveluihin. SASKin tutkimuksessa tarkastelluista maista Guatemala ja Nepal eivät ole ratifioineet ILOn julkisen sektorin oikeuksia suojelevaa vuoden 1975 yleissopimusta. Muut ovat sen tehneet, tosin kaikki vasta 2000-luvulla. Sairaanhoitohenkilöstöä koskevan yleissopimuksen ovat ratifioineet vain Guatemala ja Filippiinit.
Kaikkien viiden maan kohdalla julkisen alan työntekijöiden ay-oikeudet ovat heikommat. Esimerkiksi Nepalissa korkeamman tason hallinnollisissa tehtävissä työskentelevillä ei ole yhdistymisvapautta ja ja lakko-oikeutta ei ole kenelläkään yhteiskunnan toimivuuden kannalta tärkeissä julkisissa tehtävissä toimivilla.
Filippiineillä muun muassa rajoitetaan etenkin valtion korkeammissa viroissa ja terveydenhuollossa työskentelevien yhdistymisvapautta ja oikeutta järjestäytyä. Palkat on monille julkisten alojen työntekijöille sovittu jo laissa, joten niistä erikseen neuvottelu ei ole senkään takia mahdollista.
Guatemalassa kiistoja aiheuttaa se, ettei julkisten alojen työntekijöiden neuvotteluoikeudesta ei ole säädetty mitään. ILO on toistuvasti vaatinut Guatemalan hallintoa tarttumaan asiaan ja yhdessä ay-liikkeen kanssa sopimaan julkisen puolen neuvotteluprosessista.
Brasilialaisilla julkisen alan työntekijöilläkin on vuodesta 2010 ollut oikeus lakkoilla, kun aiemmin oikeus koski vain yksityistä sektoria. Kuitenkaan tuo säädös ei ole päätynyt käytäntöön asti, ja julkisen puolen työntekijät jäävät edelleen ilman täysiä oikeuksia.
Lakko-oikeutta rajoitetaan monin paikoin
Kolumbiassa työlainsäädäntö on laaja, mutta se sisältää myös paljon porsaanreikiä, jolloin se antaa monia mahdollisuuksia heikentää työntekijän asemaa. Lakko-oikeus esimerkiksi koskee vain yksityisen sektorin työntekijöitä, ja yhteiskunnan tärkeissä toiminnossa työskentelevillä ei ole oikeutta lakkoilla. Lisäksi työnantajalla on oikeus irtisanoa laittomiin lakkoihin osallistuneet.
Nepalissa muut kuin tärkeissä julkisissa tehtävissä toimivat saavat lakkoilla, mutta lakosta on ilmoitettava kuukautta aikaisemmin. Hallituksella on oikeus keskeyttää lakko ja muut ay-toimet, jos niiden katsotaan haittaavan esimerkiksi maan taloutta.
Filippiineilläkin lakko-oikeutta on rajoitettu, sillä sitä ei ole lainkaan valtion työntekijöillä.
Guatemalan nykyinen perustuslaki pyrkii suitsimaan työelämän oikeuksien loukkauksia. Yhdistymisvapauden lisäksi työntekijöillä on oikeus neuvotella työehdoistaan ja osallistua lakkoon. Laissa myös kielletään syrjintä, ihmiskauppa ja pakkotyö sekä säädetään muun muassa naisten ja lasten suojelusta, minimipalkoista, työajoista ja sosiaaliturvasta.
Guatemalalaiset työntekijät voivat kuitenkin lakkoilla vain sellaisella työpaikalla, jossa yli puolet työntekijöistä tukee lakkoa.
Raportti osoittaa sen, että tietyistä puutteistaan huolimatta työntekijöiden perusoikeuksia turvaavat lait ovat näissä SASKin toimintamaissa yleisesti kohtuullisen hyvällä mallilla, lukuun ottamatta julkisen sektorin työntekijöiden oikeuksia. Kuitenkin käytännön tasolla oikeuksia rikotaan joko jatkuvasti – tai kuten neljässä viidesosassa tutkimuksen maista – niiden toteutumisesta ei ole minkäänlaisia takeita.
Hyvätkään lait eivät siis takaa työntekijöiden oikeuksien toteutumista. Siksi SASK tukee työntekijöitä näissä ja monissa muissa maissa. Kansainvälisissä sopimuksissa hyväksytyt oikeudet kuuluvat ihan kaikille!
WageIndicatorin SASKille toteuttama tutkimus teetettiin taustatiedoksi SASKin työlle sekä Ilman liittoa ei ole oikeuksia -kampanjalle.
