Kun Emilia Lakka katseli ympärilleen louisianalaisen yksityiskoulun valoisassa luokkahuoneessa vuonna 2003, hän näki ympärillään vain valkoihoisia lapsia. Tummaihoiset kävivät toista koulua ja asuivat eri asuinalueilla.
Mississippin rannalla Baton Rougessa tutkijavanhempien työn vuoksi vietetyt vuodet jättivät jälkeensä vahvan kokemuksen siitä, että yhteiskunnan sisällä kaikki eivät ole samanarvoisia.
– Olen nähnyt sen, kun yhteiskunta eriytyy esimerkiksi ihonvärin ja tuloerojen perusteella. Ihonvärin ja köyhyyden takia kaikki lähtee menemään huonoon suuntaan. Miten osa joutuu taistelemaan vaikka terveydenhuollon saamiseksi, toisin kuin muut, Lakka sanoo.
Empaattisuus ja halu nähdä asioita monipuolisesti muiden näkökulmasta. Ne Lakka nimeää maailmaansa koossapitäviksi arvoiksi.
– Ajattelen niiden liittyvän erityisesti sosiaaliseen kestävyyteen, mutta myös ympäristöön.
Kahdeksan vuotta sitten Lakka aktivoitui politiikassa ja liittyi Vihreisiin.
– Tuntui vain, että Vihreiden linja ihmisoikeuksien, yhdenvertaisuuden ja koulutuksen osalta oli lähimpänä omaani.
Lakan yleisen historian ja valtio-opin pro gradu käsitteli työperäistä maahanmuuttoa. Sama teema jatkuu hänen väitöskirjassaan.
Ihmisoikeudet alkoivat oman tutkimusalan lisäksi kiinnostaa Lakkaa laajemmin jo opiskeluvaiheessa. Hän osallistui lukiossa Euroopan nuorten parlamentin (European Youth Parliament) toimintaan. Yliopistossa hän tutoroi kansainvälisiä opiskelijoita.
– Maailman avartaminen tarkoittaa minulle, että opin ihmisten kautta tuntemaan eri maita. Lennän mahdollisimman vähän.
Lakka kurssittautui SASKin kunnon työn lähettilääksi keväällä 2018. Siellä tavatun Mosambikin kotiapulaisten liiton vapaaehtoisen, Francisco Sambon, kuunteleminen laajensi sekin tajuntaa.
Suomessa Lakka haluaa puolustaa myös koulutusta ja vähemmistöjen oikeuksia. Translakien uudistusten ajaminen on hänen maailmanparannuslistallaan ensimmäisenä.
Vapaa-ajallaan Lakka maalaa.
– Työni on tavallaan kuivaa, mutta lisäksi todella sosiaalista. Maalatessa käytän paljon värejä ja rauhoitun, kun saan olla ihan yksin.
Emilia Lakka
Ikä: 27
Ammatti: väitöskirjatutkija
Asuu: Jyväskylässä
Harrastukset: maalaaminen, järjestötoiminta
Neljä väitettä Emilialle:
Kehittyvien maiden työntekijöiden ongelmat ovat suomalaisille kaukainen ajatus.
Siltä se välillä tuntuu, kun seuraa julkista keskustelua. Eduskunnan istumajärjestys tai vaikkapa takatalvi näyttävät usein herättävän enemmän kansalaiskeskustelua kuin vaikka monissa kehittyvissä maissa yleiset työturvallisuuteen ja palkkaukseen liittyvät puutteet.
Maalaaminen on parasta aikaisin aamulla.
En ole aamuihminen. Maalaaminen on parasta myöhään illalla tai kesäisin aurinkoisella mökkilaiturilla.
Taide tukee tieteen päämääriä, myös omassa elämässäni.
On olemassa sekä tiedettä taiteesta että taidetta tieteestä. Tieteen tavoin myös taide auttaa ihmisiä hahmottamaan maailmaa uudella tavalla. Taiteen tekeminen antaa minulle hyvinvointia ja energiaa, joka näkyy myös tieteellisessä työssäni.
En viihdy somessa, ja älypuhelin on minulle rasite.
Minulla on ristiriitainen suhde someen. Se on minulle tapa osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja pitää yhteyttä sekä kaukana että lähellä asuviin ystäviin. Usein kuitenkin huomaan väsyväni puhelimen tietotulvaan.
Teksti. Sini Saaritsa
Kuvitus: Hanna Sakara
(Juttu julkaistu ensimmäisen kerran SASKin Työmaana maailma -lehdessä kesäkuussa 2019.)
Emilia Lakka on käynyt SASKin lähettiläskoulutuksen.
