Suomalaisten yritysten täytyy hoitaa arvoketjujensa vastuullisuus kuntoon jo senkin vuoksi, että keskieurooppalaiset yritysasiakkaat haluavat sitä. Samaa peräänkuuluttavat monet kansalaisjärjestöt, ammattiliitot, liikkeenjohdon konsulttiyritykset ja sittemmin Euroopan parlamentti.
Esimerkiksi vaatealalla työelämän oikeuksien ja ympäristönsuojelun edistämistä vaikeuttaa se, että brändiyritykset ostavat vaatteet valmistajayrityksiltä. Kauppaa käydään siis itsenäisten yritysten välillä.
Se ei kuitenkaan ole syy unohtaa ympäristöasioita ja työoikeuksien edistämistä. Euroopan parlamentin keväinen päätös yritysvastuuseen velvoittavasta direktiivistä sinetöi vastuun. Tämän niin sanotun yritysten huolellisuusdirektiivin myötä yritysvastuu ei ole enää vapaaehtoista, vaan jatkossa tuotteiden vastuullisuutta valvovat viranomaiset sakkojen uhalla. EU-mailla on kaksi vuotta aikaa saattaa direktiivi osaksi kansallista lainsäädäntöään.
Huolellisuusvelvoite tarkoittaa sitä, että halvemman työvoiman maista ostavien brändiyritysten täytyy arvioida ja puuttua alihankintaketjuissaan mahdollisesti esiintyviin ihmisoikeuksien loukkauksiin ja ympäristöongelmiin, vaikka niitä sitoo yhteen alihankintaketjuissa vain ostosopimus.
Direktiivi velvoittaa isoja yrityksiä
Direktiivi koskee suoraan kuitenkin vain isoja yrityksiä. Parlamentti määräsi sen koskemaan siirtymäajalla eri kokoisia yrityksiä, pienimmillään lopulta 1 000 työntekijän yrityksiä vuonna 2029. Parlamentti kuitenkin kannustaa siihen, että myös sitä pienemmät brändiyritykset edistyisivät vastuussaan ympäristöstä ja ihmisoikeuksista.
Direktiivin mukaan yritykset voivat huolellisuusvelvoitteensa täyttämiseksi tukeutua niin sanottuihin riippumattomien kolmansien osapuolten todentamismenettelyihin. Suomalaiset yritykset käyttävät paljon jo nyt esimerkiksi Amfori BSCI -ohjelmaa, joka tarkastaa tehtaita, mutta myös järjestöjohtoiset aloitteet olisi hyvä tuntea Suomessa paremmin.
Niitä ovat esimerkiksi hollantilainen Fair Wear Foundation, yhdysvaltalainen Fair Labour Association ja brittiläinen Ethical Trading Initiative. Ne eivät ole varsinaisesti sertifiointeja eivätkä standardeja, vaan löyhempiä aloitteita, joista jokainen toimii vieläpä eri tavoin.
Järjestöjohtoisissa aloitteissa valtaa pitävät järjestöt, ammattiliitot, yliopistot tai vastaavat, ja ne ovat hallitusten alulle panemia. Niiden ideana on tarkastaa myös länsimaisten yritysten toimintaa, ei pelkästään tehtaiden.
Näistä aloitteista Fair Wear Foundation on suomalaisille yrityksille soveltuvin, koska sillä on jäseninä pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Tosin se keskittyy vain vaatealaan. Ethical Trading Initiativella on jäsenenä isompia yrityksiä, ja Britannian erottua EU:sta se soveltuu suomalaisille yrityksille huonommin. Myös Fair Labour Association soveltuu suuremmille ja eritoten amerikkalaisille yrityksille.
Miten helpottaa vastuullisuustyötä?
Järjestöjohtoiset vastuualoitteet myös kouluttavat yrityksiä huolellisuusvelvoitteeseen. Ne lähtevät brändiyritysten kanssa tekemässään työssä siitä, että tavarantoimittajien määrää pitää vähentää, muuten vastuullisuustyö muodostuu liian vaikeaksi.
Siihen, miten vastuullisuustyötä tehdään, vaikuttavat eniten valmistusmaat. Esimerkiksi monet Aasian maat ovat riskimaita työelämän ihmisoikeuksien toteutumisen näkökulmasta.
Sosiaalisen vastuun kantamista helpottaa yrityksen tuotannon pitäminen Euroopassa. Se on myös ympäristöteko ja auttaa osaltaan huolellisuusvelvoitteen täyttämisessä.
Vastuullisuus ei siis ole direktiivin myötä enää vapaaehtoista isoimmille yrityksille, ja se kannustaa myös pienempiä mukaan talkoisiin. Direktiivi huomioi sekä ympäristövastuun että sosiaalisen vastuun.
Toivon, että Suomen eduskunta päättää direktiivin toimeenpanosta kunnianhimoisesti niin, että vastuullisuus koskee myös keskisuuria ja mahdollisuuksien mukaan pieniäkin yrityksiä.
Lue lisää yritysvastuudirektiivistä ja sen hyödyistä eri osapuolille Euroopan komission nettisivuilta.
Outi Moilala
Kirjoittaja on vapaa tutkija.
