Ilmastonmuutoksen seuraukset rannikkoalueille konkretisoituvat Filippiinien Talisayssa. SASKin hankkeessa koulutetaan kalastajien ammattijärjestön johtajia ja tuetaan heitä neuvotteluissa, jotta aluetta kehitettäisiin hyvän hallintotavan mukaisesti ja kalastajien elinkeino turvattaisiin.
Myös miehet osallistuvat innolla tasa-arvokoulutuksiin SASKin hankkeissa. Syntyy oivalluksia, jota hyödyttävät myös työelämän ulkopuolella.
Raymond Basilio kävi Suomessa kertomassa olemattomista palkoista, surkeista työoloista ja väkivallasta ja kuolemasta. Mutta hän nukkui yönsä hyvin.
Ilmasto-oikeudenmukaisuus vaatii, että maailman köyhin väestö huomioidaan ilmastotoimien viedessä työpaikkoja. ITUCin asiantuntija muistuttaa, että samat köyhät ihmiset kärsivät usein eniten myös hirmumyrskyistä ja energiapulasta.
Käy välittömästi selväksi, että olemme tulleet maahan, jonka historia ja nykypäivä vaativat taustatyötä avautuakseen. Espanjankieliset nimet, englanninkielinen asiointikulttuuri ja vauras liike-elämän keskus, jonka taustalla häämöttävät hökkelikylät – Filippiinit ei avaudu yhdeltä istumalta.
SASKin tukemien ammattiliittojen vaikuttamistyö tuotti tärkeän tuloksen, kun Filippiinit ryhtyy entistä pontevammin kitkemään väkivaltaa ja häirintää työpaikoilta. Tämä on hyvä uutinen erityisesti miljoonille naisille.
Köyhään kymmenlapsiseen perheeseen syntynyt Annie Enriquez Geron sai isoäidiltään hyvät elämäneväät. Mutta selvitäkseen hengissä hän on tarvinnut myös ammattiliittoa. Nyt hän johtaa sitä.
Filippiinien tuore hallinto jatkaa vihamielistä linjaansa ammattiliittojen edustajia kohtaan, mutta elintarviketeollisuuden ay-aktiivit keksivät keinoja saadakseen työntekijöille kunnolliset työsuhteet ja paremmat palkat – sekä suojellakseen heitä.
Ay-johtajan mukaan Filippiinit on matkalla fasismiin.