Hyiset syyskelit ovat nurkan takana, ja vastuullinen kuluttaja alkaa katsastella kotimaisia tamineita. Millaisissa oloissa tehdään lähes ikoniset Nokian kumisaappaat? Entä Makian muodikkaat parkatakit?
Finnwatchin tänään julkaisema selvitys suosittelee globaalien puitesopimusten solmimista suomalaisille yrityksille ja ammattiliitoille. Tehokkaasti toimeenpannut puitesopimukset ovat nousemassa entistä tärkeämpään roolin yritysvastuun valvonnassa.
Jalkapallon MM-kisojen kaksi suurinta sponsoria maksavat tuhansille pelipaitoja ja -kenkiä ompeleville naisille surkeita palkkoja. Kansainvälinen kampanja ihmettelee sponsoritukien huimaa nostoa, kun palkkojen osuus urheiluvaatevalmistuksen työvoimakustannuksista on vain pienentynyt.
Helsingin keskustan H&M-myymälän edessä odotettiin hissimusiikin tahdissa, että vaateketju lupauksensa mukaisesti varmistaisi elämiseen riittävät palkat alihankkijatehtaidensa kaikille työntekijöille.
Vuonna 2013 H&M-ketju ilmoitti, että sen käyttämien vaatetehtaiden työntekijöille maksetaan elämiseen riittävät palkat vuoden 2018 loppuun mennessä. Yhtiö arvioi, että tämä koskisi 850 000 ompelijaa. Lupaus sai laajaa kansainvälistä huomiota... Näytä artikkeli
Viinirypäleitä on tarjolla kaupan hedelmälaareissa ympäri vuoden. Jotta näin olisi, niitä on rahdattava eri mantereilta vuodenajasta riippuen. SASKin ja Keskon yhdessä teettämä tutkimus selvitti, millaisissa oloissa Pirkka-rypäleitä tuotetaan Intiassa, Brasiliassa ja Etelä-Afrikassa.
SASK, Reilu kauppa ry ja Eettisen kaupan puolesta ry käynnistivät kampanjan, jonka tavoitteena on kiinnittää huomiota yritysten tuotantoketjujen läpinäkyvyyteen. – Yritysten tulee tuntea ketjunsa, sillä se on vastuullisen yritystoiminnan ensiaskel.... Näytä artikkeli
Työriistosta epäilty yritys vaatii työntekijöille vankeustuomiota kunnianloukkauksesta. Kesäkuussa 2016 neljätoista myanmarilaista siirtotyöntekijää pakeni pakkotyön kaltaisista olosuhteista thaimaalaiselta Thammakaset-kanafarmilta Lopburin maakunnassa. Työntekijöiden mukaan heidät oli pakotettu työskentelemään yli 20 tunnin työpäiviä... Näytä artikkeli
Kuluttaja yrittää selvittää lempituotteidensa tuotanto-olosuhteita. Sarjan kolmennesa osassa käsittelyssä on Kånken-reppu.