Kun käy erilaisissa tilaisuuksissa kertomassa SASKin työstä ja kehittyvien maiden työoloista, yksi yleisimmistä yleisökommenteista on ”minäkin tein lapsena töitä vanhempien kaupassa /mansikanpoiminnassa/maatilalla eikä siinä ollut mitään pahaa”.
Kommentti on aivan asiallinen. Ei ole mitään väärää siinä, että lapsi tai nuori kehitystasolleen sopivasti tekee välillä vähän töitä, ymmärtää rahan arvon ja saa työn kautta itsearvostusta ja oppii tulemaan toimeen omillaan – sitten aikuisena, kun on sen aika. Ongelma on se, jos työnteko täysipäiväisenä haittaa lapsen koulunkäyntiä ja/tai luonteeltaan on sellaista, että lapsen kehitys vaarantuu. Tai oikeastaan tämä on vain yksi lapsityöhön liittyvistä ongelmista.
Boliviasta kuului syksyllä kummia. Ensimmäisenä maana maailmassa se alensi lapsityön ikärajan 10 vuoteen. Kansainvälisen työjärjestön ILOn mukaan työnteon ikäraja on 15 vuotta, mutta tietyin varauksin ILO hyväksyy 14 vuotta köyhimmissä ja maatalousriippuvaisimmissa maissa.
Latinalaisessa Amerikassa lapsityötä on onnistuttu vähentämään merkittävästi. Työtä tekevien lasten määrä on 15 vuodessa vähentynyt 7,5 miljoonalla. Vastavirtaan menevän Bolivian päätös merkitsee, että valtaosa miljoonasta lapsityöläisestä tulee laillisen työvoiman piiriin, jolloin laki säätelee työtä ja suojelee lapsityöntekijöitä. Bolivian lapsityöläisillä on jopa oma ammattiliitto. Eikö tämä ole hyvä asia? Ei.
Ensinnäkin Bolivian laki on siitä susi, että se hyväksyy lasten työnteon vain itsenäisinä ”yrittäjinä”. Työsopimusta he eivät saa solmia. Tämä takaa sen, että lasten työolot esimerkiksi maatiloilla tai katukaupustelijoina eivät ainakaan ole minkään sääntelyn piirissä.
Toiseksi tähän kietoutuu myös lasten työntekoa koskeva laajempikin kysymys, jota eivät mitkään paremmatkaan lait poista. Lapsityövoimaa käytetään, jotta ei tarvitsisi maksaa aikuisille kunnollisia palkkoja ja kärsiä ikävistä tuloksentekoa häiritsevistä seikoista kuten lakoista ja paremman työturvallisuuden vaatimuksista. Ehkä kohta ei tarvitse maksaa lapsillekaan ollenkaan palkkaa.
Olisi houkuttelevaa todeta, että tällaiset lakimuutokset vain tuovat näkyviin sen, mikä on jo muutenkin olemassa yhteiskunnassa ja on oikein osallistaa päätöksentekoprosesseihin ihmiset, joita päätökset koskevat. Mutta lapsen kuuluu leikkiä ja käydä koulua, ei huolehtia perheen toimeentulosta. Aikuisen kuuluu perustaa ammattiliittoja, neuvotella palkoista ja suojella lapsia.
Anna Berghäll
toimittaja, SASK
