Tarkwan aamuaurinko helottaa korkealla, kun kaivostyöläisten vaimojen kokous alkaa. Naiset kerääntyvät saliin ja kajauttavat ilmoille iloisen laulun. Äänet kantavat ja lanteet heiluvat, eikä ketään ujostuta. Vain me suomalaiset seuraamme juhlallisuutta kainoina, kädet hädin tuskin musiikin tahtia tapaillen.
Kun tulee osallistujien vuoro kertoa kokemuksistaan, hymyt hyytyvät. Monia jännittää. Sanat takertuvat kurkkuun ja on vaikea muistaa, mitä oikeastaan piti sanoa. Eturivissä nainen nousee seisomaan ja puhuu lattialle.
– Mieheni ei uskonut, että osaan tehdä koruja. Kerran tein yhden itselleni ja pidin sitä kirkossa. Mieheni yllättyi, kun sain paljon kehuja ja jotkut tekivät jopa tilauksia.
Pöydille salin takaosaan on levitelty värikkäitä riipuksia, kenkiä ja hattuja. SASKin tuella naiset ovat saaneet koulutusta muun muassa catering-palveluihin, korujentekoon ja koristeluun. Tärkein osa koulutusta koskee kuitenkin yrittäjyystoimintaa ja itseluottamuksen kasvattamista.
Naisten osallistuminen perheen elättämiseen ei ole edelleenkään itsestään selvää.
– Aiemmin mieheni ei välittänyt, teenkö töitä vai en. Kun opin tekemään koristeita, miehen sukulaiset paheksuivat, sillä he luulivat hänen ostelevan niitä minulle. Jouduin viemään koristeita heidän kotiinsa näytille, ennen kuin he uskoivat, että teen ne ihan itse, nainen keskirivistä kertoo.
Monet mainitsevat, miten kiitollisia he ovat mahdollisuudesta oppia uutta. Toiset myöntävät suoraan, etteivät he uskoneet hyötyvänsä mitenkään.
– Myin ennen elintarvikkeita kotona ja tienasin noin cedin päivässä, kertoo neljän lapsen äiti Rebecca Ampong.
Yksi cedi vastaa noin 20 senttiä ja sillä saa Tarkwassa viidesosakilon riisiä.
– Kun koulutus alkoi, minua ei kiinnostanut ollenkaan ja miehenikin neuvoi lopettamaan. Sitten aloin opiskella koristeiden tekoa ja innostuin.
Loppu lintsaamiselle
Kuumaa, polttavan kuumaa. Kun astumme sisään Mercy Asamoahin kotiin, olo on kuin saunassa. Aurinko on korkeimmillaan, eikä kahden kammarin kodissa liiku ilma. Mercyn viisi lasta ovat 2–18-vuotiaita, ja he nukkuvat samassa huoneessa kahdessa sängyssä. Verhona toimiva kankaanpala peittää hädin tuskin ikkunan. Pöly käy henkeen.
– Ennen koulutusta myin maissipuuroa, jota valmistin omassa keittiössä, Mercy sanoo ja osoittaa takapihan suuntaan. Pimeässä tönössä on tulipesä ja sielläkin polttavan kuumaa.
– Sillä ei kuitenkaan pystynyt elättämään perhettä.
SASK tukee kaivosmiesten vaimojen yhdistystä kahdessa ghanalaisessa kaupungissa. Tavoitteena on ennen kaikkea vaikuttaa koko perheen hyvinvointiin: kun naisten sosioekonominen asema paranee, myös lapset hyötyvät.
Kaivosmiesten palkat ovat pieniä eivätkä ne riitä monihenkisen perheen elättämiseen. Naiset ovat usein täysin riippuvaisia miehensä tuloista ja koska tarve lisätienesteille on suuri, myös lapset saattavat tehdä töitä koulunkäynnin kustannuksella.
Toimintaa koordinoivan Ghanan kaivostyöläisten liiton koulutusvastaava Vida Brewun mukaan naisten pienyrittäjyystoiminta vaikuttaa koko perheen asenteisiin.
– Aiemmin äidit suhtautuivat välinpitämättömästi koulunkäyntiin. Lapset saattoivat lintsata ja teiniraskaudet olivat yleisiä. Monet päätyivät hanttihommiin laittomille kaivoksille. Nyt ymmärrys koulutuksen ja työn merkityksestä on lisääntynyt, ja äidit opettavat uusia taitoja lapsilleen.
Koulutus tuo itsevarmuutta
Siinä missä Tarkwan naiset vasta virittelevät yritystoimintaa, keskighanalaisessa Obuasin kaivoskaupungissa nautitaan jo täysin rinnoin työn hedelmistä.
Kun saavumme Obuasin kaivostyöntekijöiden vaimojen toimistolle, yksi asia on selvää: kukaan ei ainakaan jännitä. Naiset esittelevät itsensä pää pystyssä, halaavat ujostelematta ja katsovat silmiin. ”May God Bless you”, he huutavat.
Tunnelma on kaikin puolin kepeä, eikä vähiten musiikin ansiosta. Myös Obuasin kokoukset alkavat reippaalla laululla ja tanssilla, jota rummut, tamburiinit ja helistimet säestävät.
– Olisit nähnyt nämä ihmiset, silloin kun aloitimme. He eivät uskaltaneet vastata edes yksinkertaisiin kysymyksiin, kertoo SASKin Länsi-Afrikan aluekoordinaattori Marinna Nyamekye.
Toisin on nyt. Naiset kertovat ylpeänä, miten koulutustoiminta on muuttanut heidän elämäänsä: He eivät uskaltaneet vastata edes yksinkertaisiin kysymyksiin
– Tuntuu siltä, että olen osa yhteiskuntaa, yksi sanoo. –Olen yleisesti itsevarmempi, vastaa toinen.
Yhteiskunnallinen merkitys toistuu etenkin niiden naisten puheenvuoroissa, jotka ovat koulutuksen myötä oppineet kirjoittamaan oman nimensä.
Koko yhteisö hyötyy
Kaivostyöntekijöiden vaimojen yhdistys alkoi pienimuotoisena toimintana vuosia sitten. Koska miehet eivät välttämättä pitäneet huolta perheistään, syntyi tarve turvata vaimojen ja lasten elinolot.
Tätä nykyä Obuasin yhdistyksen jäsenet toimivat koko kaupungin henkisinä johtajina, eräänlaisina kylänvanhimpina. Kaupungin asukkaat kääntyvät naisten puoleen huolineen ja murheineen.
– Sen sijaan että jokainen puuhailisi omillaan, naiset ovat yhdistäneet voimansa ja ryhtyneet suuriin projekteihin, kuten vedenporaukseen, saippuanvalmistukseen ja palmuöljyn myyntiin, toiminnasta hyötyy koko yhteisö, Nyamekye toteaa.
Teksti ja kuvat: Katri Blomster
