Pakkotyö on ihmisoikeusrikos

Kansainvälinen työjärjestö ILO on tilastoinut, että pakkotyötä teki vuonna 2017 yhteensä 24,9 miljoonaa miestä, naista ja lasta. Näistä 24,9 miljoonasta 16 miljoonaa on pakkotyössä, johon liittyy taloudellista toimintaa, kuten maataloustyössä, rakennuksilla, valmistustyössä tai kotitalouksissa. 4, 8 miljoonaa joutui pakotetun seksuaalisen hyväksikäytön ja 4,1 miljoonaa joutui valtion viranomaisten pakkotyön kohteeksi. Pakkotyön uhreista yli neljä miljoonaa on lapsia.

ILOn  mukaan pakkotyön käytöstä saadut maailmanlaajuiset laittomat voitot ovat 150,2 miljardia dollaria vuodessa. Maahanmuuttajat ja alkuperäiskansojen jäsenet ovat erityisen alttiita joutumaan pakkotyön uhreiksi. Myös globalisaatio on lisännyt pakkotyötä.

Mitä pakkotyö on?

Pakkotyö on määritelty työksi tai palvelukseksi, joka jonkin rangaistuksen uhalla vaaditaan henkilöltä ja johon mainittu henkilö ei ole vapaaehtoisesti tarjoutunut. Tähän on eräitä poikkeuksia, kuten sotapalvelu.

Uhkia ja rangaistuksia, joita käytetään ihmisen pakottamiseksi pakkotyöhön

• sieppaus
• vangitseminen esimerkiksi työpaikalla tai yksityiskodissa
• psykologinen pakko, toisin sanoen ihminen ajattelee, että jos hän ei sitoudu työhön, liittyy siihen jokin rangaistus
• niin sanottu aiheutettu velkaantuminen, uhrille kerrotaan esimerkiksi, että hänen velkansa on kasvanut
• petos tai väärät lupaukset työn tyypistä ja ehdoista
• palkkojen pidättäminen ja maksamatta jättäminen
• henkilöasiakirjojen tai muun arvokkaan henkilökohtaisen omaisuuden pidättäminen
• fyysinen väkivalta työntekijää, perhettä tai läheisiä sukulaisia kohtaan
• entistä huonompien työskentelyolosuhteiden uhka
• sosiaalisen aseman menetys

Prosentuaalisesti suurin osuus pakkotyöstä keskittyy maailman mantereista Afrikkaan. Vuoden 2016 tilastojen mukaan Afrikassa modernissa orjuudessa elää 9,2 miljoonaa miestä, naista ja lasta. Tähän lukuun on laskettu myös pakkoavioliittojen määrä.

Pakkotyötä tekstiilitehtaalla

Malawissa tehdyn vaatetusalaa koskevan tutkimuksen (SOMO, 2003) mukaan vaatetus- ja tekstiilialalla työskenteleviä työntekijä pahoinpidellään sekä fyysisesti että sanallisesti. Joissakin tapauksissa pahoinpitelijä oli työntekijän esimies. Työntekijöiden on usein tehtävä palkatonta ylityötä saavuttaakseen tavoitteensa. Raportin mukaan työntekijöiden virheistä saatettiin rangaista ankarasti: esimerkiksi sakoilla tai irtisanomisella. Ammattiliitoilla tuntui olevan vaikeuksia puuttua asiaan muun muassa heikkojen neuvottelutaitojen vuoksi.

Samassa tutkimuksessa myös haastateltiin työntekijöitä, jotka usein kertoivat olevansa perheensä ainoita tulonhankkijoita. Heillä oli keskimäärin neljä huollettavaa. Työntekijöiden keskimääräinen kuukausipalkka vaihteli 12 ja 34 dollarin välillä. Halvin asumus, jossa on ruohokatto eikä juoksevaa vettä tai sähköä, maksaa noin 5 dollaria kuukaudessa. Päivittäinen ruoka, joka sisältää aamuteen ja sämpylän, maniokkia tai perunaa lounaaksi ja kalaa ja vihanneksia illalliseksi, maksaa noin dollarin päivältä. Raportin mukaan joidenkin työntekijöiden oli maksettava tehtaalle dollari päivässä lounaalla syötävästä sämpylästä. Lasten koulumaksut taas maksavat noin viisi dollaria kuukaudessa. Haastatellut työntekijät eivät käyttäneet julkista liikennettä työmatkoihin, sillä se oli liian kallista, joten he kävelivät töihin, usein hyvin pitkiä matkoja. Keskimääräinen matka, jonka työntekijä taittaa kävellen vaihtelee kahdeksasta kolmeenkymmeneen kilometriin. Työntekijät ostavat usein käytettyjä vaatteita, joiden hinta on noin 1,5 dollaria kappale. Koska saatu palkka ei riitä elämiseen, kertovat työntekijät, että he ovat jatkuvasti veloissa: moni joutuu ottamaan velkaa 50 prosentin korolla, jotta ylipäänsä pysyisi hengissä.

Vaikka Malawissa on keinoja työntekijöiden oikeuksien suojelemiseksi muun muassa työlainsäädännöllä ja ammattiliittojen toiminnalla, on todellisuus monesti työntekijöille karu. Laaja työttömyys johtaa helposti työehtojen polkumyyntiin, elleivät ammattiliitot ole riittävän toimintakykyisiä. Siksipä SASKilla on Malawissa hanke, jolla pyritään vahvistamaan ammattiliittojen toimintaa. Työntekijöiden aseman parantamiseksi tarvitaan koulutusta ja kampanjointia sekä esimerkiksi työsuojelua käsittelevän tiedotusmateriaalin tuottamista ja levittämistä.

Qatar ja maastapoistumisen kielto

Qatarissa vuoden 2022 jalkapallon MM-kisojen jalkapallostadioneita rakentavat siirtotyöläiset. Qatarin väestöstä noin 90 prosenttia on ulkomaisia siirtotyöläisiä, joita on yhteensä yli 1,9 miljoonaa. He ovat kotoisin yleensä Etelä- ja Kaakkois-Aasian maista.

Kisojen myöntämistä Qatarille on kritisoitu muun muassa maan heikon ihmisoikeustilanteen takia. Siirtotyöläisten asema on vuosien varrella toki parantunut, mutta auttamattoman hitaasti. Siirtotyöläiset ovat kaikkialla maailmassa ja kaikilla aloilla yleensä heikommassa asemassa kuin paikalliset.

Qatarin rakennustyömailla on todettu jopa pakkotyötä. Työntekijöille on esimerkiksi maksettu sovittua pienempiä palkkoja tai he olivat jääneet kokonaan ilman palkkaa. Työnantajat jättivät myös työlupia uusimatta, jolloin siirtotyöläiset olivat vaarassa joutua pidätetyiksi tai jopa karkotetuksi. Työnantajat ovat muun muassa takavarikoineet passeja.

Qatarissa vuonna 2018 voimaan tulleen lain mukaan työntekijät eivät enää tarvitse työnantajan lupaa poistuakseen maasta. Aiemmin työnantaja on voinut säädellä niin työntekijän maahantuloa, oleskelua, työpaikan vaihtoa kuin maasta poistumistakin. Käytännöt ovat osa niin sanottua kafala-järjestelmää, jossa jokaisella siirtotyöläisellä on sponsori, työnantaja.

Köyhästä Nepalista lähdetään paljon töihin ulkomaille, myös Qatariin. SASKin tuella Nepalin ammattiliitot osallistuvat alueelliseen ja globaaliin verkostotoimintaan siirtotyöasioiden parissa. SASKin yhteistyökumppani rakennus- ja puualan työntekijöiden kansainvälinen kattojärjestö BWI pystyy vaikeuksista huolimatta toimimaan Qatarissa, ja siirtotyöntekijät käyttävät sen tarjoamaa kuumaa linjaa ongelmatilanteissa.