Työntekijöiden oikeudet yhdistävät

Päivi Vehmas, Mira Koskinen ja joukko muita suomalaisia osallistuivat marraskuussa SASKin opintomatkalle Malawiin. Matkalla he tutustuivat paikallisten työntekijöiden arkeen ja ammattiliittojen toimintaan.
Malawilaisia matkailualan opiskelijoita ja SASKin opintomatkaajia ryhmäkuvassa matkailualan oppilaitoksen edustalla Malawissa

Kolmen lennon ja pitkän matkan jälkeen saavuimme Malawin pääkaupunkiin, Lilongween, jossa lämpömittari näytti 32 astetta. Malawia kutsutaan ”Afrikan lämpimäksi sydämeksi” eikä syyttä: heti ensimmäiset kohtaamiset hotellin henkilökunnan kanssa tekivät vaikutuksen, sillä lämpö ja iloisuus tuntuivat olevan läsnä kaikessa.

Matkan aikana vierailimme useilla työpaikoilla, esimerkiksi hotellien vastaanotoissa ja kahvi- ja teeplantaaseilla sekä tutustuimme ammattikoulun sekä paikallisten ammattiliittojen toimintaan. Malawissa matkailu- ja ravintola-alan työpäivät ovat kahdeksan tunnin mittaisia ja töitä tehdään kuutena päivänä viikossa.

Haastavat työolot

Työntekijöiden työolot ovat haastavat, sillä palkat ovat usein liian pieniä elämiseen, ylitöistä ei saateta maksaa palkkaa, eikä työntekijöillä aina ole kirjallisia sopimuksia. Lisäksi seksuaalinen häirintä on valitettavan yleinen ongelma etenkin työhönottotilanteissa ja sopimusneuvotteluissa, mutta myös hotelli- ja ravintolatyön arjessa.

Matkan aikana tutustuimme PAMin, SELin, Pron ja SASKin yhteistyöhankkeeseen, jonka tavoitteena on vahvistaa paikallista ay-liikettä hotellien, ravintoloiden ja elintarviketeollisuuden aloilla. Hankkeen ansiosta Malawissa on jo nyt kehitetty luottamusmiesjärjestelmää ja työsuojelua. Liittojen jäsenmäärä on tuplaantunut 3000 jäsenestä 6000:en. Suunta on hyvä, mutta työtä on vielä paljon edessä.

Opintomatkaajat vierailemassa malawilaisella torilla

Paikallisten liittojen aktiivit ovat tilanteestaan huolimatta uskomattoman motivoituneita. Vierailumme aikana he esittivät paljon kysymyksiä Suomen työoloista ja olivat erityisen kiinnostuneita työsuojelusta. Tämä antoi meille perspektiiviä myös omaan työhömme: ay-liikkeen voima lähtee kaikkialla maailmassa jäsenistä ja heidän sitoutumisestaan.

Teeplantaasilla pääsimme kuulemaan merkittävästä edistysaskeleesta: paikallinen liitto oli saanut neuvoteltua työntekijöiden lapsille päivähoitopalvelut sekä äideille imetystauon työvuoroon. Malawissa äitiysloma kestää vain kolme kuukautta, joten aiemmin äidit olivat joutuneet kantamaan vauvansa mukanaan pelloille.

Kyltti opastaa imetyshuoneeseen malawilaisella teeplantaasilla. Äitiysvapaat ovat Malawissa Suomeen verrattuna lyhyitä, joten paikallisen ammattiliiton neuvottelemat imetystauot ovat tärkeitä.

Haaveena ura palvelualoilla

Yksi matkan kohokohdista oli vierailu matkailualan oppilaitoksessa, jossa tapasimme opettajia ja oppilaita. Ilmapiiri oli innostunut ja monet kokivat palvelualoilla työskentelyn tulevaisuuden haaveekseen. Oppilaiden tähtäimessä oli muun muassa lentoemännän, vastaanottovirkailijan, tarjoilijan ja keittiömestarin ammatit.

Tällä matkalla näimme käytännössä, miten suuri merkitys kansainvälisellä yhteistyöllä, kuten SASKin hankkeilla, on paikallisten työntekijöiden ja heidän läheistensä elämään. Matka muistutti meitä siitä, että työntekijöiden oikeuksien puolustaminen on jatkuvaa työtä, joka vaatii yhteisön voimaa – niin Malawissa kuin Suomessakin.

Teksti: Mira Koskinen ja Päivi Vehmas
Kuvat: Mira Koskinen, Päivi Vehmas ja Ellinoora Vesala

Juttu julkaistiin ensin Palvelualojen ammattiliitto PAMin verkkosivuilla. Tästä näet palvelualojen solidaarisuushankkeet, joita PAM tukee SASKin kautta.

Jaa artikkeli: