1.12.2012 23:34
Torstai startattiin varhain. Lampaan väsyttämänä, myös nukkuminen olisi maistunut pidempään. Cerro Chato kiintiö oli täyttynyt ja oli aika aloittaa siirtyminen seuraavaan työkohteeseen. Ensitöiksi poimimme paikallisen Metalliliiton isäntäporukan ja tusinan verran poikia orpo/lastenkodista kyytiin. Määränpäänä oli luonnonpuisto, jossain. Nuorimmille tämän kaltainen matka oli varmaan ensimmäinen laatuaan. Matkaa taitettiin kolme tuntia läpi silmänkantamattomien arojen ja kumpujen.
Lehmiä niitä tässä maassa riittää, 14 miljoonaa. Sanotaan että maailman paras liha tulee Argentiinasta ja Uruguaysta. Tarinaa tukemaan on väite. ”Tasankojen lehmät ei joudu kiipeilemään niin paljon, joten lihakset ei kehity isoksi ja liha maistuu paremmalta”. Strutsejakin nähtiin, liekkö sama, jonka munia maisteltiin illalla. Hieman ennen määränpäätä eteemme ilmestyi kapea silta, kuski päätti varoa auton oikeaa kylkeä sen verran hanakasti, että vasen kylki raapi parin metrin matkalta betonikaiteeseen. Toivottavasti kaverilla ei ollut viimeinen työpäivä, tuskin, ei viitsinyt lähteä katsomaan koko naarmua.
Päästyämme luonnonpuiston portille, jouduimme byrokratian hampaisiin. Alustavasti oli sovittu että ryhmämme pääsee ilmaiseksi sisään, mutta pelkällä vilkutuksella ei selvitty. Carlos (lasten/orpokodin johtaja), soitti Treinta y Tresin kaupungintalolle ja sanoi että portit auki. Kesti vartin portit aukeni. Parkkipaikan löydyttyä, lähdimme patikoimaan mäkeä alaspäin. Hetken päästä eteemme tuli paikalliset ”pitkospuut” joita pitkin talsimme näköalatasanteelle. Alhaalla rotkossa näkyi joki, kallioita ympäriinsä, palmuja ja muuta härmäläiselle tuntematonta risukkoa.
Valtaosa porukasta lähti köysipolkua pitkin hiipimään mäkeä alaspäin. Tarkoituksen olisi vaeltaa kolmen kilometrin lenkki. Ensimmäisenä alas ryntäsi lapset, jotka hävisikin näkökentästä hyvin äkkiä. Kallioiden välistä pujottelu oli haastavaa. Viereen oli asennettu tukiköysi, jonka avulla käsistä sai lisää tasapainoa, kun jalat pettivät. Menomatkan alaspäin mietin, montako vuotta Suomessa saisi linnaa, mikäli laskisi lapset vastaavaan paikkaan kotimaassa. Alhaalla vastassa oli joki, sen vartta pitkin tarpoessa löytyi etujoukot. Tilanne vaati uimareissun, koko katras oli jo pulikoimassa joessa, joten sekaan vaan. Vilponen tunne hävisi kun seinään, kun lähdin kapuamaan lähes pystysuoraa seinää takaisin ”ettumaisten” vauhdilla. Ylös päästyämme kiemurtelimme juosten ahtaita pusikkoja ja lähellä autoa yksi pojista huuteli senor, senor tarantella ! ja tuli nyhtämään hihasta. Muutaman sadan metrin päästä muutama poika oli kiven ympärillä, missä oli kämmenen kokoinen hämähäkki. En ottanut käteen, kuva riitti.
Treinta Y Tres
Patikointi kuluttaa energiaa. Ensimmäinen asia mikä rämeiköstä lähtiessä oli porukan mielessä, ruoka. Pääsimme reilun tunnin ajomatkan jälkeen Trent Y Tresin kaupunkiin. Majoituimme kirkon seurakunnan vierasmajaan. Tapasimme tiistaina nuorten vieroituslaitos vierailulla Gabriel Tojo nimisen papin. Kerroimme vierailun yhteydessä Gabrielille, että olemme menossa tortaina Tren Y Tresiin ja hän ystävällisesti tarjosi majoitusta ryhmällemme. Majoituksesta tuli mieleen seurakuntatalon, rippileirikeskuksen ja kirkon sekoitus. Perillä meitä oli vastassa paikallisradio ja TV. Lähdin Jukan mukaan haastatteluun. Seitsemän uutiset näyttikin pitkän pätkän paikallisen Metalliliiton kumppanimme ja Jukan kertomuksia tekemisistämme. Kameroiden hävitessä oli aika hyvästellä matkakumppanit. Illalla tuli mietittyä mitä kirkon mies ajatteli, kun aikaisemmin päivällä anoimme lahjaksi liitoista saamiamme jakomateriaaleja. Löin hänelle kouraan kasan Rakennusliiton kyniä, mitkä muistuttaa identtisesti kuuden tuuman nauloja.
– Lauri
Mikä ihmeen talkoomatka? Vastauksen löydät täältä
