Subtrooppinen ilmasto löi kasvoillemme, kun lauantaina laskeuduimme Puerto Iguazún Cataratas -kentälle. Ympärillämme oli vihreätä kuin paratiisissa. Hotelliin saimme nopean taksikyydin – 130 km/t – rajoitus oli 60 km/t. Jännitimme, millainen edullinen hotellimme Hotel Royal Iguazú mahtoi olla, mutta kun saavuimme perille, se vaikutti kotoisalta ja siistiltä. Hotelli sijaitsi kadulla, joka oli katettu punaiseen maaperään pieniä kivenlohkareita upottamalla. Erjan ja Markon avokylpyhuoneen taso nousi edellisen majoituspaikan tasosta, mutta ei yltänyt Esterin ja Annan kylpyhuoneen tasolle, jonka lattia oli puhdas ja kuiva, ja jossa vesi juoksi viemäriin hyvin. Erjalla jäi suihkun hana käteen, vedet tulivat vessan puolelle, eikä ”kastelukannusta” tullut kunnolla lämmintä vettä. Marko löysi myös sängystään pari koppakuoriaista, lähes sytkän kokoisen muurahaisen ja hämähäkin. Muut eivät löytäneet mitään. Eräänä aamuna kylpyhuoneen lattialla oli selällään joogaava torakka, jonka liikkeet saivat sen muistuttamaan Jukkaa tyttöjoogassa. Hotellin pihalla oli uima-allas, jonka laidalla kasvoi banaaneja, ja uima-altaan vieressä kissaemo imetti poikasiaan.
Ensimmäisenä aamuna aikaisin lähdimme katsomaan Iguassun putouksia Argentiinan puolelta. Sisällä puistossa matkustimme lähemmäs putouksia junalla, joka kulki 20 km/t. ”Iguassun putoukset sijaitsevat Iguaçujoessa Argentiinan (80 %) ja Brasilian (20 %) rajalla. Vesi putoaa kapeaan pohjoiseen avautuvaan rotkoon […] Putouksia on […] 2,7 kilometrin matkalla yhteensä 275, ja korkeimmat niistä ovat jopa 70 metriä korkeita. Putoukset ovat kahden kansallispuiston alueella, [… jotka] liitettiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuosina 1984 ja 1986. Putouksen nimi tulee Guaranin kielen sanoista i eli ’vesi’ ja guazú eli ’iso’.” (Wikipedia.)
Kävellen pitkin polkuja ja siltoja putouksen yläpuolisella joen valuma-alueella saavutimme Paholaisen kurkun, Garganta del Diablon. Jo satojen metrien päähän näimme korkealla kohoavan sumupilven ja sadan metrin päästä kuulimme taistelutantereelta kuulostavan jyminän. Sumupilven olimme jo edellisenä päivänä nähneet lentokoneen ikkunasta Argentiinan, Brasilian ja Paraguayn rajalla. Pauhaava kurkku imi valtaisat vesimassat nieluunsa. Näky oli uskomaton. Kurkun pääsi näkemään läheltä, ja vettä valui siihen kolmesta eri suunnasta. Sitä, mihin valuva vesi putosi, ei voinut nähdä, sillä alhaalla kaikki peittyi sumuverhoon. Lisäksi alapuolella saattoi nähdä sateenkaria.
Alemmilla vaelluspoluilla näimme pienempiä putouksia, joista kuuluisimpia ovat Aatami ja Eeva. Poluilta saimme myös panoraamamaisen kuvan putouksen laajuudesta. Kaiken kaikkiaan putoukset levittäytyvät huikean laajalle alueelle. Putouksille mennessä näimme linnun, joka sukelsi vedestä ruokaa. Vedessä oli valtavia (se on kalavale) monneja ja kivellä vaaleanruskea kilpikonna. Matkalla näimme myös mustakeltaoranssin isonokkaisen tukaanin.
Parasta sinä päivänä oli venereissu putousten alle. Aluksi otettiin valokuvia, sitten pakattiin kamerat vesitiivisiin pusseihin, ja veneet menivät vauhdilla veden alle. Siis silmät kiinni ja putouksen alle. Huikeaa, mahtavaa! Onneksi tämä otettiin vielä uusiksi. Sitten takaisin rantaan. Märkinä, mutta onnellisina Anna ja Ester kiirehtivät jeeppisafarille. Putouksilla oli mennyt liikaa aikaa, ja tapaamispaikalle oli vielä pitkä matka, juosten ja juosten ja juosten, kaikista ohi. Lopuksi jeepillä oltiin naamat punaisina ja meikit levinneinä. Opas kysyi, että mistä maasta ne punanaamat ovat kotoisin. No Suomesta tietenkin.
Safarilla ajettiin metsässä kahdenkymmenen kilometrin verran. Koko ajan seistiin penkeillä tukikaiteisiin nojaten ja välillä vain laitettiin päät alas ohitettavien puiden oksia väistellen. Isot eläimet pysyivät piilossa, vaikka jeeppi valui välillä mäkiä alas moottori sammutettuna. Tukaaneja olisi ollut mahdollista nähdä lehdettömissä, kuivuneissa puissa. Suurin näkemämme eläin oli agutí, dasyprocta punctata, joka oli joku lyhytkaulainen ja -korvainen jyrsijä. Sen lisäksi näimme lähinnä hämähäkkejä ja isoja tulimuurahaisia sekä dinosaurusten ruokakasveja ja erilaisia liaaneja, jotka näyttivät aivan puilta, mutta heilahtivat, jos niihin koski. Keltaiset ja oranssit, sadat lentoon lehahtavat perhoset olivat kuitenkin tavallisin näky. Vaikka isoja eläimiä emme nähneetkään, oli viidakossa ajeleminen elämyksellistä.
Maanantaiaamuna matkasimme Paraguayhin. Argentiinan rajalla saimme nopeasti maastapoistumisleimat passeihimme, mutta sen jälkeen Paraguayn rajalle pääsyä odotettiin yli tunti. Rajalla bussi ei pysähtynyt. Jossain välissä jäi joku bussista pois, mutta me matkasimme tyytyväisinä bussiasemalle asti. Siellä sitten huomasimme, että Ciudad del Esten keskusta oli jäänyt taaksepäin jo aikoja sitten. Kenelläkään meistä ei ollut Paraguayn guaraneja emmekä päässeet taksilla takaisin keskustaan, sillä rahaa ei ollut edes vessamaksuun. Oli pakko odottaa kunnes sama bussi, jolla olimme tulleet, lähti takaisin rajalle. Onneksi kuski suostui ottamaan meidät kyytiin Argentiinan pesoilla. Sitten shoppailimme. Oikeasti enemmänkin katselimme, kunnes neljältä kaikki kaupat menivät kiinni. Myöhemmin kuulimme, että ne aukeavat jo puoli kuudelta aamulla.
Kävelimme takaisin rajalle. Sieltä löytyikin se oikea Ciudad del Esten kauppakeskus, jota olimme tulleet etsimään. Erja ja Marko kävelivät kauppaan, mutta Anna ja Ester päättivät mennä rajalle hankkimaan infopisteestä Paraguayn esitteitä. Infopisteen työntekijän kehotuksesta he päättivät myös hankkia passeihinsa maahantuloleimat ja illalla ennen bussin lähtöä maastapoistumisleimat. Myös Marko ja Erja yrittivät saada poistumisleimat, mutta tullivirkailija oli aivan vihaisen jyrkkä ja uhkasi 45 dollarin sakoilla, koska heillä ei ollut tuloleimoja. He yrittivät sitten tuloleimojen jälkeen hakea uudestaan poistumisleimoja, mutta ynseä virkailija selitti, että hän on jo kirjoittanut Argentiinan rajalle heille sakot eikä suostunut keskustelemaan enää asiasta, vaan uhkaili vielä, että heitä päästetä ei Argentiinan eikä Brasiliaan.
Kun sitten saavuimme Argentiinan rajalle, jännitys oli korkeimmillaan. Argentiinan rajalla myhäilevä virkailija laittoi kuitenkin mukisematta Erjan ja Markon passeihin leimat. Kaikki kunnossa, huh-huh! Erja oli niin iloinen, että kiiruhti suoraan ensimmäisestä ovesta muka ulos, mutta ovi veikin rajavirkailijoiden työhuoneeseen. Saman tien takaisin ja nopeasti oikeasta ovesta ulos. Kaikki nauroivat. Erjalla ja Markolla ei taida olla asiaa vähintään kymmeneen vuoteen Paraguayn puolelle.
Kolmantena päivänä Erja ja Marko ottivat hotellin altaalla arskaa. Ester ja Anna kävivät katsomassa putouksia Brasilian puolelta. Palatessa he pysähtyivät Argentiinan puolella olevaan ”Lintujen taloon”, joka on guaraniksi Güira Oga. Keskuksessa eläimet hoidetaan mahdollisuuksien mukaan sellaiseen kuntoon, että ne voidaan vapauttaa luontoon. Ellei tavoitetta voida saavuttaa, eläin jää elämään vankeudessa lopun elämänsä. Lintujen taloon eläimet tulevat niitä lemmikkeinä pitäneiltä omistajilta, hylättyinä, tai liikenneonnettomuuksien uhreina. Uhanalaisilla elämillä teetetään myös poikasia. Puistossa eläimet elävät keskellä metsää suurissa häkeissä tai aitauksissa, ja esimerkiksi kotkat saavat lentää vapaudessa. Vaikka puiston nimi on Lintujen talo, oli siellä paljon muitakin eläimiä: pesukarhuja (nimi tulee siitä, että ne pesevät ruokansa), muurahaiskarhuja, piikkisikoja, kaimaaneja, kilpikonnia, vaikka mitä eri lintuja, villisikoja, vesisikoja ja nenäkarhuja. Apinoita näimme myös vapaina metsässä. Ne olivat tulleet katsomaan häkissä olevaa naarasta, jolla oli kolme leikkisää poikasta. Upeimpia kaikista olivat erilaiset värikkäät tukaanit!
Reissu oli mahtava ja mielellään olisi kauemmaksikin aikaa voinut jäädä, good bye Iguassu!
T: Viidakon tähtöset Anna, Ester, Erja ja Marko
