27.11.2012 02:23
Sunnuntaina on kerrankin kunnolla aikaa keskittyä sanomalehteen. Lehtiä myydään pienessä biljardikuppilassa, tarjolla olevista lehdistä El Pais on ehkä laajin ja Sunnuntaihesarimaisin, ostan sen. El Pais on maan suurin lehti, nimestään huolimatta sillä ei ole tekemistä espanjalaisen kaimansa kanssa. Lehti on oikeistolaisten Blancojen äänitorvi, jossa esimerkiksi ay-liikkeeseen suhtaudutaan aika kriittisesti. Pit-Cnt:n ihmiset eivät ole lehdestä erityisen innoissaan, mutta toisaalta lehdessä on laajempia ulkomaanjuttuja ja hyviä kuvia. Kaksi vuotta sitten prika kävi vierailulla sekä El Paisin toimituksessa että painossa, blogijuttu siitä löytyy vuoden 2010 kohdalta.
Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, tuuli on viileä ja eilen kärähtänyt nahka tykkää varjossa olemisesta, on siis oivallinen hetkiä syventyä paksuun lehteen. Sanomalehtikatsauksen toimittamiseen liittyvät kaikki ryhmän espanjankielen taitoiset, olemme kollektiivisia ja lähes demokraattisia.
Ensimmäisen oikeudella Jukka nappaa lehden ensimmäisen osan:
Kannessa tärkeimmiksi uutisiksi nousevat Pit-Cnt:n palkkataistelu, Montes del Platan sellutehtaan rakennustyömaan edistyminen ja ulko-uruguaylaisten palaaminen kotimaahansa sekä Nacionalin voitto Racingistä ja siirtyminen jatkoon. Kannen muut otsikot käsittelevät perheväkivaltaa, pulaa viiden tähden hotelleista, huumevanhemmista ja poliittisesta vangista.
”PIT-CNT ei anna periksi palkkasodassa”
Nelossivu on täynnä PIT-CNT:tä. On otsikko. Vuonna 2013 neuvotellaan noin 800000 työntekijän palkoista. Alat, joiden palkoista neuvotellaan, ovat mm. palveluala, metalli, lihateollisuus ja maanviljely. Keskusjärjestö PIT-CNT toteaa, että hillitäkseen inflaatiota maan johdon tulisi kontrolloida yhtiöiden voittoja eikä työläisten palkkoja. Samalla se varoittaa, että neuvottelukierroksesta tulee kova ja että työläiset ovat liikekannalla. Ryhmällemmekin tuttu Milton Castellano sanoo, että erityisesti matalapalkkaisimpien palkkoja tulee nostaa. Uruguayssa on satoja tuhansia työntekijöitä, joiden kuukasipalkka jää alle 14000 peson (n. 600 euron). Niillä palkoilla ei tulla toimeen eikä varsinkaan nosteta taloutta. Milton jatkaa, että inflaatiosta enintään 20% johtuu palkankorotuksista ja ihmettelee, miksi ei keskitytä siihen 80 prosenttiin, joka aiheutuu yhtiöiden voitoista ja muista työntekijöiden palkkoihin liittymättömistä asioista. Kolmikantaneuvotteluissa työnantajat ilmoittavat pysyvänsä kannassaan, jossa vaadittuun 10 prosentin palkkojen korotuksiin ei suostuta.
Kainalojuttuna on Juomateollisuuden työntekijöiden liiton Richard Readin haastattelu. Richard Read on ollut koko viikon uutisissa, koska hän on mielenosoitusten ja palkkataistelun priimusmoottori. Read oli tapaamassa Presidentti Muijicaa viime perjantaina. Itse keskusteluja Read ei kommentoi, koska ne käytiin henkilökohtaisella tasolla. Haastattelija kysyy, miten hän jaksaa kovia neuvotteluja ja tiukkaa sanailua. ”Mitä kovaa siinä nyt on! Kovaa on nähdä lapsien kaivavan ruokaa roskiksesta. Kun allekirjoitat sopimuksen 2400 työläisen edessä ja vastapuoli syö sanansa, se on kovaa. Ei pidä olla niin herkkänahkainen. Harvardista ei tule ay- johtajia.” Read kertoo, miten juomatyöntekijöiden vaatimuksia tuetaan keskusjärjestössä. Siellä tiedetään, että se mitä tapahtuu tänään juomateollisuudessa, voi tapahtua huomenna muualla. Jos antaa periksi, joutuvat lopulta kaikki liemeen.
Read kertoo kunnioittavansa kaikkia kansan demokraattisesti valitsemia presidenttejä. Hän myös sanoo, ettei hänelle ole väliä, ovatko vallassa Blancot, Coloradot vai Frente Amplio, vaan ainoastaan se, millaisia päätöksiä he tekevät. Haastattelun lopuksi Readilta kysytään, pyysikö Presidentti Mujica tätä laskemaan palkankorotusvaatimuksiaan. Read vastaa, että Mujica ei voi tehdä sen kaltaisia ehdotuksia ja painottaa, että kysymyksessä oli kahden toverin välinen tapaaminen.
”Uruguaylaiset, jotka palasivat, lähtevät pois: löysivät kalliin maan ja vähän työtä”
Toinen kiinnostava artikkeli käsittelee uruguaylaisia paluumuuttajia, joilla paluu ei ole ollut sittenkään niin ruusuista. Gustavo on asunut Barcelonassa ja tullut reilut puoli vuotta sitten takaisin. ”Eläminen on kallista ja työtä ei ole. Valtio ei tue paluumuuttajaa ja kohtuuhintaisia asuntoja on hankala löytää. Kunnan neuvo on, että ’laita työnhakuilmoitus lehteen’. ”On kovaa lähteä Uruguaysta, mutta vielä kovempaa on sinne palaaminen”, hän sanoo.
Claudia on muuttanut kymmenen Kanadan vuoden jälkeen takaisin Uruguayhin. ”Minulle kerrottiin, että talous pyörii paremmin ja töitä riittää. No töitä on, mutta niitä pitää olla kolme, jotta selviää vuokrasta, laskuista ja saa vielä syödäkseenkin.” ”Ulkomailla totuimme siihen, että perusasiat ovat kunnossa.” Molemmat haastatellut harkitsevat uudelleen pois muuttamista, vaikka Polonian tähtitaivas, sunnuntaiset asado-grillijuhlat, maten siemailu, tapaamiset hyvien kavereiden kanssa ja iltakävelyt Ramblalla jäisivätkin taas taakse.
Urheiluliite käsittelee enimmäkseen jalkapalloa. Yleensä harrastan samaa kuin muistaakseni Pentti Arajärvi; hyppäämistä. Minäkin hyppään joka aamu urheilusivujen yli. Nyt selaan ihan kuin kiinnostaisi. Nacional on voittanut Racingin 2-0. Nacional on toinen suurista fudisjoukkueista ja pääsee voiton myötä jatkoon. Toinen suuri joukkue Peñarol pelaa tänään Wanderersia vastaan Montevideon Centenario-stadionilla. Lehdessä esitellään tarkasti kuka pelaa mitäkin paikkaa. Meksikossa Chiapasin Jaguaareissa pelaavan uruguaylaisen Jorge ”Japo” Rodriguesin chiapaslainen tyttöystävä Liliana kokkaa uruguaylaisittain, ilman voimakkaita mausteita. Urheiluliitteen takaosassa on uutisia formuloista, judosta, purjehtimisesta ja maahockeystä. Selaan otsikot ja kuvat. Huomaan Kimi Räikkösen nimen, mutta en kiinnostu.
Vielä kerrotaan, miten Uruguayn peson noussut kurssi vaikuttaa niin, että Argentiinalaisilla ja Brasilialaisilla turisteilla on edellisiä vuosia vähemmän rahaa käytössään Urugauayssa. Tämä näkyy jo maan taloudessa.
Tuuli on alkanut puhaltaa aika kovaa. Lehti ei meinaa pysyä pöydällä.
Sanomalehtikatsausta jatkaa Tommi:
Ulkomaan uutisissa keskityttiin suurimmaksi osaksi Israelin ja Hamasin välisiin taisteluihin mutta lehdessä oli myös koko sivun juttu Katalonian aluehallintovaaleista. Katalonia on perinteisesti ollut Espanjan talouden moottori ja rikkain alue mutta tänä päivänä se on Espanjan seitsemästätoista hallintoalueesta velkaantunein. Katalonialaiset näkevät syyksi Espanjan keskushallinnon ja Madridin ”riiston”.
Katalonian hallitseva aluejohtaja Artur Mas on luvannut kansanäänestyksen itsehallinnon lisäämisestä jonka lopullisena tavoitteena on Katalonian täydellinen irtautuminen Espanjasta ja itsenäisen valtion perustaminen Euroopan Unionin sisälle.
Katalonialaiset seuraavat läheisesti mm. Skotlannin hyvin samanlaista pyrkimystä eroon Isosta-Britanniasta. Erikoista itsenäisyyspyrkimyksissä kriitikoiden mielestä on se, että molemmat alueet ovat kuitenkin valmiita pysymään EU:ssa. Itsenäisyyteen kriittisesti suhtautuvat huomauttavat myös, että EU tuskin automaattisesti hyväksyy uusia jäsenmaita; varsinkin , kun entiset emämaat varmasti tulevat vastustamaan asiaa. Kriitikoiden mielestä tämä aiheuttaa dramaattisia vaikeuksia jo valmiiksi vaikeuksissa olevalle Katalonian (ja myös Espanjan) taloudelle.
Varoituksista huolimatta kyselyiden mukaan Masin puolue olisi kuitenkin saamassa enemmistön alueparlamenttiin, viimeisin mielipidekysely antoi 47,5:n prosentin kannatuksen. Vaalien merkityksen huomaa myös koventuneesta kielenkäytöstä, Madridin keskushallinto varoittelee kovin sanoin irtaantumisen vaaroista, Barcelonan päässä väitetään että Espanjan pääministeri Mariano Rajoy manipuloi äänestäjiä. Artikkeli oli kovin neutraali eikä mielestäni kallistunut kumpaakaan suuntaan; ainakaan minulle ei käynyt selväksi onko lehdellä omaa agendaa tässä kysymyksessä.
Viestikapula siirtyy Tiinalle, joka kirjoittaa silmiinsä sattuneista sunnuntaipäivän uutisista näin:
Kotimaa: perheväkivalta ja turvarannekkeet
Silmiini sattui El país-lehden kotimaanosastolta juttu perheväkivallasta. Asiasta sattui olemaan eilen myös televisiouutisissa. Uruguayssa vietetään tänään kansainvälistä perheväkivallan vastaista teemapäivää. Pääkaupungissa järjestetään mielenosoitus, johon ohjeistetaan aikuisia pukeutumaan mustiin ja lapsia valkoisiin vaatteisiin. Mielenosoituksen teemoja ovat väkivallattomuuteen sitoutuminen ja toivo.
Uruguayssa perheväkivallan teema on ajankohtainen. Väkivalta kohdistuu pääasiassa naisiin: joka yhdeksäs päivä saa yksi nainen surmansa perheväkivallan seurauksena. Samasta syystä joka viides tai kuudes päivä joutuu joku nainen sairaalahoitoon ja ilmoituksia väkivallasta tulee 35 minuutin välein. Viime vuonna 38 ja tänä vuonna 30 naista on tullut entisen puolisonsa tappamaksi. Hallitus ilmoittaa kuluvaa vuotta koskevat tilastot tällä viikolla. Ensimmäisen vuosipuoliskon perusteella on odotettavissa, että väkivaltarikosten määrä on kasvamassa 19,1 % edellisvuoteen verrattuna. Perheväkivalta on varkauksien jälkeen tavallisin rikos maassa.
Väkivaltatilanteen helpottamiseksi on kehitetty eräänlainen turvaranneke, joka on saatavissa tästä viikosta alkaen. Tällä hetkellä on meneillään sisäministeriön teettämät tekniset kokeet laitteiston toiminnan varmistamiseksi. Pilottihankkeessa on tarkoitus asettaa sadalle väkivaltarikosten osapuoliparille tuomarin päätöksellä. Kyseessä on ranneke, joka asennetaan sekä väkivallan uhrille että väkivallan tekijälle. Turvaranneke tekee hälytyksen viranomaiselle, jos väkivallan tekijä ylittää tuomarin asettaman rajan. Laitteisto käsittää rannekkeen lisäksi monitorin, jonka välityksellä viranomainen voi antaa ohjeita henkilölle, joka on vaarassa joutua väkivaltarikoksen uhriksi ja toisaalta yrittää puhumalla saada hyökkääjää perumaan aikeensa. Laitteen ei odoteta ratkaisevan väkivaltaongelmaa mutta sen uskotaan osaltaan ehkäisevän perheväkivallasta johtuvia kuolemantapauksia.
Kulttuurisivut: Silvio Rodriguezin haastattelu
Ensi torstaina – juuri, kun olemme jossain landella jotain duunaamassa, esiintyy Montevideossa erittäin tunnettu kuubalainen trubaduuri ”canta-autor” Silvio Rodríguez. Lohduttaudun sillä, että tuskinpa olisi tuonne lippujakaan enää saanut…
Haastattelijan kysymykseen siitä, ovatko hänen mielestään laulujen sanat muuttuneet merkityksettömiksi, Silvio vastaa kieltävästi. Aivan kuin entisaikojen lauluntekijät, jotka sävelsivät, sovittivat ja tekivät itselleen merkitykselliset sanoitukset lauluihinsa, näin tekevät myös nykyajan räppärit. Hekin työskentelevät kurinalaisesti oman musiikkilajinsa raameissa. He ottavat kantaa inhimillisesti ja yhteiskunnallisesti tärkeisiin asioihin. Räppärit oikeastaan nimenomaan jatkavat trubaduurien lauluperinnettä, jossa juuri sanat ovat keskeisessä asemassa.
Silvion poikakin on räppäri ja tekee hyvää työtä. Rap on laajasti levinnyt, karhea ja haastava musiikinlaji, jossa on omat sääntönsä. Se ottaa ”tavallisen tallaajan” teknologian käyttöönsä ja hyödyntää sitä siihen, mitä kulloinkin halutaan sanoa.
Millaisesta runoudesta ja musiikista Silvio itse nykyisin pitää? – Pidän aina vain Mario Benedettin teksteistä (uruguaylainen runoilija ja prosaisti). Hänen runoutensa on ajatonta ja laaja-alaista. Silvio luettelee lisäksi muun muassa uruguaylaisen kirjailijan Eduardo Galeanon, chileläisen lauluntekijän Violeta Parran ja kuubalaisen runoilijan Roberto Retamarin.
Miten Silvion oma musiikki on vuosien kuluessa kehittynyt? – Aika usein on ”ideat kuivahtavat” mutta vuosien kuluessa olen oppinut kaivautumaan syvemmälle ja löytämään virvoitusta. Vuodet saavat joskus tuntemaan, että olen elämässäni yrittänyt tehdä jotain, kaikki vuodet alusta tähän päivään ja kaikki ne ihmiset, joihin olen saanut tutustua. Silvio tutustui Bob Dylaniin 1969 ja tämä teki häneen lähtemättömän vaikutuksen. Popmusiikki ei olisi sitä kaikkea mitä sen ilman häntä. Uruguaylaiset trubaduurit Alfredo Zitarrosa ja Daniel Viglietti ovat antaneet myös paljon populäärimusiikille.
Mikä on Silvion tärkein lapsuusmuisto? – Kuuban vallankumouksen voitto 1.1.1959. Olin tuolloin 12-vuotias enkä vielä tiennyt, että seisoin eilisen ja huomisen kynnyksellä. Aloin osallistua aktiivisesti yhteiskunnalliseen toimintaan. Rupesin miliisiksi, olin lukutaidon opettajana, opiskelin kuvataidetta ja musiikkia, piirsin sarja- ja pilakuvia, olin sotilas: elin nuoruuteni täysillä. Elämässäni en ole oikeastaan pelännyt kuin hammaslääkäriä ja lentomatkojen alkua. Nekin pelot olen oppinut hallitsemaan.
Entä rakkaus, kuka on tärkein muusasi? – Rakkaus toisaalta avaa silmät ja toisaalta se peittää ne. Tärkein muusani on kitara. Politiikasta Silvio mainitsee, että Obaman uudelleenvalinta oli pienempi paha kuin se toinen. Kriittisyydestä Castroa kohtaan kysyttäessä Silvio vastaa, että on luonnollista olla kriittinen johtajaa kohtaan, jos kerran ihminen kriittinen omien läheistensäkin suhteen. Molempia tulee kuitenkin kohdella kunnioittavasti. Silvio sanoo kunnioittavansa Uruguayn presidenttiä Roberto Mujicaa mutta ei halua sotkea presidentin kiireistä aikataulua vierailupyynnöllä.
Edellisessä Uruguayn konsertissaan Silvio esitti musiikkia, jossa käsitellään Kuuban ongelmia kriittisesti. Silvio ei kuitenkaan ole poliitikko vaan toivoo osaavansa tehdä musiikkia, jonka ihminen tuntee omakseen. Samaa yhteiskunnallisesti kantaaottavaa trubaduurimusiikkia tehtiin ympäri Latinaista Amerikkaa 1960-1970-luvuilla. Tällaiselle musiikille on edelleen oma paikkansa ja tehtävänsä. Silvio jatkaa kiertuettaan Uruguaysta Chileen ja Argentiinaan.
Mikä sai Silvion laulamaan aikoinaan sinisestä yksisarvisesta, jonka hän kadotti? Mikä tarina on sen taustalla? – Tosiasia on se, että minulla oli kerran sininen yksisarvinen, joka yhtenä kauniina päivänä otti ja hävisi minulta. Mutta älkää huoliko, sillä se lähetti minulle postikortin ja kertoi voivansa hyvin.
Anna laskeutuu puusta ja astuu pykälään:
Anna luki sunnuntaipäivän kuluksi jutun siitä, miten naiset saivat Uruguayssa äänioikeuden 80 vuotta sitten, joulukuussa 1932. Vuonna 1828 itsenäistyneen Uruguayn ensimmäinen perustuslaki oli aikaansa nähden vapaamielinen ja demokraattinen, mutta vain pienellä osalla kansasta oli varallisuuteen tai varallisuuden keräämisen mahdollistavaan työtehtävään sidottu äänioikeus ja oikeus asettua ehdolle vaaleissa. ”Fyysisesti tai moraalisesti kyvyttömät”, palvelijat, maatyöläiset, sotilaat ja ”tunnetusti veltot”, ”häpeään saattavasta rikoksesta tuomitut”, rikoksesta parhaillaan syytetyt, ”päihtymiseen taipuvaiset”, luku- ja kirjoitustaidottomat, velkaansa maksamaan kykenemättömät, ilman parlamentin lupaa ulkomaisilta hallituksilta kunnianosoituksia hyväksyvät, ja kaikki naiset sekä orjat jäivät ilman äänioikeutta.
Seuraavan vuosisadan vaihteessa naiset alkoivat saaja jalansijaa työelämässä ja koulutuksessa. Vuonna 1913 naisia varten perustettiin oma oppilaitos, jossa he saivat jatkaa koulunkäyntiään ensimmäisten luokka-asteiden jälkeen omassa oppilaitoksessaan sekaluokkien välttämiseksi ja yliopistoon pääsyn mahdollistamiseksi. Oppilaitoksen perustamisen tarpeellisuudesta käytiin debattia, ja jotkut lainsäätäjät ilmaisivat ennakkoluulojaan: ”Eivätkö naiset jo saa tarpeeksi koulutusta?” ”Eikö jatkokouluttaminen johda siihen, että haluavat myös äänioikeuden?” ”Koulutus on haitallista, sillä kaikkien naisten pyrkimys on avioliitto, eikä järkevä, keskitason koulutuksen saanut mies etsi kumppanikseen tieteellisen koulutuksen saanutta, lahjakasta naista.” (Viimeisen mielipiteen teemaa on viimeksi käsitelty Suomen Yle tv1:n Parittomat-ohjelmassa, jossa toimittaja yrittää yhdessä kolminelikymppisten sinkkunaisten kanssa selvittää, miksi hyvät, koulutetut kaupunkilaisnaiset ovat yksin ;).)
Naisten kouluttautumisen pelättiin myös aiheuttavan miehille uudenlaisen kilpailutilanteen jopa siinä määrin, että miehiä joutuisi muuttamaan maasta. Kodin ja perheen nähtiin hajoavan, ja vaikka toisaalta viitattiin naisten aivojen ilmeiseen alempaan suorituskykyyn, maalattiin seinille kauhukuvia siitä, miten naisista tulisi ensin lääkäreitä ja juristeja, sitten he saisivat äänioikeuden ja lopulta voisivat asettua ehdolle vaaleissa. Vastakkaisia mielipiteitäkin lausuttiin julkisesti. Naisia ei saanut estää kilvoittelemasta miesten rinnalla, puheet naisten alempiarvoisuudesta olivat vanhanaikaisia, ja naisten vapauttamiseksi tietämättömyydestä ja taikauskosta tuli kiirehtiä.
Vuoden 1918 perustuslaissa suurin osa äänioikeuden rajoituksista poistettiin. Naisten äänioikeus ja oikeus asettua vaaleissa ehdolle kirjattiin perustuslakiin. Toteutumisen ehtona oli kuitenkin tarvittavien säädösten luominen, eikä niiden taakse saatu vielä enemmistön tukea. Ovi jäi silti raolleen. Ensimmäisenä Latinalaisen Amerikan maista naiset saivat äänioikeuden Ecuadorissa vuonna 1929. Esimerkiksi Argentiinassa sama tapahtui vasta 1947.
Uruguayssa naiset saivat poikkeuksellisesti äänestää ensimmäiset kerran sattumoisin juuri Cerro Chatossa, jossa teemme talkootyötä tällä viikolla. Cerro Chatossa järjestettiin 3. heinäkuuta 1927 kansanäänestys siitä, mihin kolmesta departementista niiden yhteisellä raja-alueella sijaitsevan kylän asukkaat halusivat hallinnollisesti kuulua. Tuolloin oikeus käyttää ääntään annettiin asutuskeskittymän kaikille asukkaille ”kansallisuuteen tai sukupuoleen katsomatta”. Ylivoimaisella äänten enemmistöllä paikkakuntalaiset valitsivat keskisen Duraznon departementin, mutta hallitus päätti olla kuuntelematta äänestyksen tulosta, joten Cerro Chatoa hallinnoidaan edelleen sekä Duraznon, Floridan että Treinta y Tresin departementeista käsin.
Laki naisten äänioikeudesta säädettiin Uruguayssa vuonna 1932, ja ensimmäisen kerran valtakunnallisella tasolla he äänestivät 1938. Vuoden 1946 laissa säädettiin naisille ja miehille täysin tasa-arvoiset kansalaisoikeudet. Vuoden 2009 laissa säädettiin molempien sukupuolten edustus vaaleissa pakolliseksi.
