Vihreä leväkerros peittää vesilammikon, jossa kahdeksankerroksinen rakennus Rana Plaza sijaitsi 24. huhtikuuta 2013 asti. Samalta saattaa pian näyttää muidenkin tehtaiden paikalla, jos ne puretaan turvallisuussyistä.
Zahidul-Islam on yksi noin viidestäkymmenestä tekstiilityöntekijästä, joka on ottanut yhteyttä ammattiliitto National Garments Workers Federationiin hänen työpaikkanaan toimineen tehtaan suljettua ovensa.
– Joka viikko osa työntekijöistä sai potkut. Tänä aamuna ovi oli lukossa, enkä päässyt sisään, hän kertoo.
Hänen työpaikkanaan toiminut rakennus oli luokiteltu turvallisuusriskiksi. Talon perustukset oli tehty kantamaan kolme kerrosta, mutta kerroksia oli kahdeksan.
– Olisi ollut vaarallista jatkaa työntekoa. Mutta meidän on saatava korvaus, jotta meillä on rahaa, kun etsimme uutta työtä, Zahidul-Islam sanoo.
Tehtaan omistajat livistävät
Lain mukaan työntekijän tulisi irtisanomisen jälkeen saada korvauksena kuukauden palkka jokaista työntekovuotta kohti, mutta käytännössä näin ei tapahdu koskaan. Omistaja häipyy saavuttamattomiin. Useimmiten työnantaja on eurooppalaisen vaateketjun alihankkija, joka harvoin tietää, mitä tapahtuu.
Zahidul-Islam ei tiedä, mille vaatemerkeille hän on tehnyt töitä. Sama koskee useimpia muitakin tekstiilityöntekijöitä.
Lähes 200 yritystä allekirjoittanut sitovan turvallisuussopimuksen
Vasta Rana Plazan romahduksen jälkeen ensimmäinen ulkomainen tekstiiliyritys allekirjoitti sitovan turvallisuussopimuksen Bangladeshissa. Nyt kuitenkin jo 190 yritystä on allekirjoittanut Bangladesh Accordin nimellä kulkevan sopimuksen, jossa ne sitoutuvat valvomaan tehtaiden turvallisuutta. Määrä kasvaa koko ajan.
Sopimus syntyi kansainvälisen ay-liikkeen voimakkaan painostuksen tuloksena.
– Tämä todistaa, että vapaaehtoisuus ei toimi turvallisuuskysymyksissä. Tarvitaan pakko, jotta muutosta tapahtuu, sanoo National Garments Workers Federationin puheenjohtaja Amirul Haque Amin.
Bangladeshissa on noin 5 000 tekstiilitehdasta. Tragedian jälkeen yli 2 000:ssa on tehty turvallisuustarkastus, jonka seurauksena jo 29 on suljettu joko pysyvästi tai väliaikaisesti.
– Rakennukset eivät olleet sopivia teollisuuskäyttöön. Alun perin ne olivat ehkä asuinrakennuksia, sanoo Amirul Haque Amin.
Korvaukset edelleen maksamatta
Kansainvälinen työjärjestö ILO ja ammattiliitot ovat lisäksi painostaneet kansainvälisiä yrityksiä maksamaan korvauksia Rana Plazan onnettomuuden jälkeen, mutta vielä kahden vuoden jälkeenkään korvauksia ei ole maksettu.
– Tekstiiliyritykset tulevat Bangladeshiin tavoitteenaan suurempi voitto. Kun vaatimuksia esitetään, ne siirtyvät toisiin tehtaisiin tai maihin, sanoo Nazma Akter. Hän on toiminnanjohtaja Awaj-järjestössä, joka toimii naispuolisten tekstiilityöntekijöiden oikeuksien puolesta.
Hän itse aloitti tekstiiliteollisuudessa 11-vuotiaana ja on nähnyt kuinka olosuhteet ovat parantuneet hieman, mutta myös kuinka yritykset ovat muuttaneet tuotantoaan muihin maihin, kuten Etiopiaan ja Filippiineille.
– Haluamme koko ajan halvinta, mutta silloin ei ole mahdollista tarjota kunnollisia työolosuhteita. Joku kärsii aina.
Bangladeshin tekstiiliteollisuus numeroin
- 5000 tehdasta
- 4,2 miljoonaa työntekijää
- 85 prosenttia naisia
- 29 vaarallista tehdasta suljettu Bangladesh Accord -turvallisuussopimuksen myötä
Vetoa nyt!
Allekirjoita kansainvälinen vetoomus, jolla muun muassa Benetton ja Mango haastetaan maksamaan oikeutetut korvaukset maailman suurimman tekstiiliteollisuusonnettomuuden uhreille. Vetoomus toimitetaan suoraan yhtiöiden pääkonttoreihin. #ranaplazanyt
Teksti: Julia Wiraeus
Kuva: Laura Böök
Käännös: Sanna Karlsson
Artikkeli on julkaistu SASKin Työmaana maailma lehdessä 1/2015. Lue myös, mitä onnettomuuden uhreille kuuluu tänään.
