Vain muutama prosentti maailman vammaisista henkilöistä kouluttautuu ja saa sitä kautta edellytyksiä työelämään. Heidän asemansa työelämässä on usein muita heikompi, esimerkiksi palkka voi olla matalampi. Erityisesti vammaiset naiset kohtaavat valtavia esteitä yhtäläisille mahdollisuuksille työelämässä.
Vammaisuus nähdään monessa maassa – erityisesti globaalissa etelässä – edelleen stigmana. Tietoisuus vammaisten ihmisten oikeuksista on usein vähäistä, ja syrjintä saattaa olla syvään juurtunutta.
Kaikki ihmisoikeussopimukset ja -julistukset koskevat myös vammaisia henkilöitä. Vammaisten oikeudet ovat kuitenkin jääneet toteutumatta monin tavoin, muun muassa työelämässä.
YK:n vammaisyleissopimuksen mukaan vammaisilla henkilöillä on samat oikeudet kuin muillakin. Tämä sisältää oikeuden koulutukseen, työhön, itsenäiseen toimeentuloon ja yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen.
Ammattiliitot voivat toimia tasa-arvon edistäjinä ja olla mukana edistämässä vammaisten ihmisten oikeutta kolutukseen ja työllistymiseen.
Vammaisten ihmisten asemaa työelämässä voidaan edistää esimerkiksi:
- Mahdollistamalla vammaisten henkilöiden kouluttautuminen
- Tukemalla osa-aikaista työskentelyä
- Tekemällä kohtuullisia mukautuksia työpaikalla, esimerkiksi hankkimalla apuvälineitä ja parantamalla työympäristön esteettömyyttä
- Ammattiliittojen neuvottelemilla työehtosopimuksilla, jotka takaavat tasavertaisen kohtelun kaikille
- Lisäämällä tietoa vammaisuudesta ja vähentämällä siihen liittyviä ennakkoluuloja
- Parantamalla sosiaaliturvajärjestelmiä ja vähentämällä siten äärimmäistä köyhyyttä.
SASK edistää vammaisten ihmisten työelämäoikeuksia Sambiassa
SASKille vammaisten ihmisten oikeuksiin liittyvä työ on vielä melko uutta. Sambiassa alkoi 2023 ensimmäinen hanke, jossa aluksi teetettiin tutkimus vammaisten henkilöiden asemasta työelämässä ja liittojen roolista tilanteen parantamiseksi.
Tutkimuksen tulosten ja suositusten mukaisesti alettiin tukea ammattiliittojen ja vammaisjärjestöjen yhteistä koulutusta molemminpuolisen ymmärryksen kasvattamiseksi, yhteistä vaikuttamistyötä sekä liittojen omien toimintojen muokkaamista esteettömiksi ja saavutettaviksi.
Sambian hanke on edennyt hyvin. Brasiliassa ja Indonesiassa on vuonna 2024 teetetty vastaavat tutkimukset.