Andalusian hiekkarannat ja palmupuiden reunustamat bulevardit ovat monelle suomalaiselle tuttuja. Harva kuitenkaan tietää, että samoilla seuduilla tuotetut kasvikset täyttävät lähikauppojemme hedelmä- ja vihannesosastojen hyllyt. Espanja on maamme toiseksi suurin vihannesten ja suurin hedelmien sekä marjojen tuoja. Valtaosa sadosta tulee Etelä-Espanjan Andalusiassa sijaitsevista Almerían ja Huelvan maakunnista.
Andalusian maatalous alkoi kasvaa räjähdysmäisesti 1990-luvun alussa. Ulkomaanviennin lisäännyttyä ala tarvitsi runsaasti työvoimaa, jota saatiin Marokosta, Romaniasta ja Saharan eteläpuoleisen Afrikan maista. Yhä kasvava maatalous vaatii jatkuvasti uutta ulkomaista työvoimaa, sillä raskas maataloustyö huonoine ehtoineen ei kiinnosta espanjalaisia. Oleskelu- ja työlupia ei ole kuitenkaan myönnetty alan kasvun kanssa samaan tahtiin, minkä vuoksi tuhannet siirtotyöläiset työskentelevät vailla työsopimusta ja sosiaaliturvaa.
Tilanne on luonut maataloustuotannon yhteyteen omalakisen varjomaailman, jossa maanviljelijät veloittavat työsopimuksista tuhansia euroja, puolet siirtotyöläisten palkasta katoaa välikäsien taskuun ja siirtolaiset tekevät pitkää päivää kolmesta viiteen euron tuntipalkalla.
Hyväksikäyttöä Huelvan marjamailla
Portugalin rajalla sijaitsevassa Huelvassa tuotetaan lähes koko Espanjan sato ja neljäsosa koko Euroopan unionin viljellystä marjasadosta. Marjamailla kulkijaa odottaa erikoinen näky: kasvutunneleiden laitamille levittäytyvät slummit, joissa asuu tuhansia siirtotyöläisiä.
Väkiluvun kasvaessa maatalouskaupunkien infrastruktuuri ei kasvanut, ja siirtolaiset päätyivät asumaan varastorakennuksiin sekä slummeihin, joita alkoi muodostua kasvihuoneiden ja hedelmätarhojen laidoille. Lisäksi heidän palkkansa on niin huono, ettei se riitä vuokranmaksuun. Paikalliset eivät myöskään halua vuokrata asuntojaan ulkomaalaisille.
Lucena del Puerton pikkukunnasta rahdataan marjoja myös suomalaisiin marketeihin. Noin 2 300 asukkaan kunnassa on lisäksi 600 näkymätöntä slummien asukkia. Yksi heistä on romanialainen Daiana Iordachescu, joka odottelee marjasesongin alkamista maatalousjätteestä rakennetussa hökkelissään. Marjasesongin ulkopuolella hän kiertää aina Pohjois-Espanjassa saakka eri kasvissesongeissa työskennellen.
Espanjan maataloudessa työskentelee naisia pääasiassa Romaniasta, Marokosta, Saharan eteläpuoleisesta Afrikasta sekä Latinalaisesta Amerikasta. Yhteistä heille on köyhyys ja matala koulutus, jopa lukutaidottomuus. Tämä tekee naisista haavoittuvaisia ja alttiita hyväksikäytölle.
Daiana tuli alkujaan maidenvälisellä sopimuksella Espanjan marjasatoa keräämään. Pari sesonkia työskenneltyään hän jäi pysyvästi Espanjaan. Mansikanpoiminta on fyysisesti raskasta – työntekijät viettävät päivät kumarassa, he altistuvat kemikaaleille ja lämpötilat ovat korkeita. Daiana kerää kerralla kuusi kilon laatikkoa, minä aikana hän ei suorista selkäänsä kertaakaan. Sitten hän vie ne punnittavaksi ja palaa ripeästi takaisin saavuttaakseen päivätavoitteen.
– Jos et poimi tarpeeksi, seuraavana päivänä sinulla ei ole töitä, Daiana kertoo.
Marjanpoimijoita rankaistaan jättämällä heidät yhdestä kolmeen päiväksi ilman töitä, mikäli kilotavoite ei täyty. Paineen vuoksi työntekijät eivät uskalla käydä edes vessassa, Daiana sanoo.
Maataloudessa työskentelevät naiset joutuvat usein seksuaalisen painostuksen, ahdistelun ja väkivallan uhreiksi. Daianakin kertoo, kuinka hänen pomollaan oli tapana käydä käsiksi hänen rintoihinsa.
Daiana asuu slummissa yhdessä ghanalaisen puolisonsa Louisin kanssa, sillä afrikkalaisille ei vuokrata asuntoja kuntakeskuksesta. Pariskunta on turhaan yrittänyt päästä kunnan asukasrekisteriin, vaikka se on jokaisen perustuslaillinen oikeus. Ilman virallista osoitetta he eivät puolestaan voi saada oleskelulupaa ja sitä myöten työsopimusta.
– Olen odotustilassa, standby. Nuoruuteni on mennyt, elämäni kuluu ja istun täällä hökkelissä. Kun saamme Louisille paperit, haluamme työskennellä vielä kymmenen vuotta ja sitten rakennamme talon joko Romaniaan tai Afrikkaan, Daiana haaveilee.
Vaarallisia työoloja ja väkivaltaa
Andalusian toisella laidalla, Almeríassa, maakuntaan levittäytyvä yli 32 000 hehtaarin kasvihuonealue kimmeltää kilvan meren kanssa. Muovikattojen alla työskentelee noin satatuhatta työntekijää, joista yli puolet on ulkomaalaisia.
Yksi Almerían muovipeltojen työntekijöistä on burkinafasolainen Saidou Konkisre. Hän saapui Almeríaan koska kuuli siellä oleva runsaasti töitä. Saidou rekrytoitiinkin saman tien liikenneympyrästä, johon siirtotyöntekijät kokoontuvat aamuisin odottamaan työntekijöitä tarvitsevia maanviljelijöitä.
Saidou sai töitä kasvihuoneilta, jonka kymmenestä siirtotyöntekijästä vain yhdellä oli työsopimus. Palkkaa he saivat neljä euroa tunnilta. Se on liki puolet vähemmän kuin työehtosopimus velvoitti.
Saidou asui kasvihuoneen ikkunattomassa työkaluvajassa, jonka katto vuoti sateella. Talvella siellä oli hirvittävän kylmä. Saidou hankki itselleen pienen kaasukeittimen ja kaasupullon ruoanlaittoa varten ja löysi roskiksesta itselleen patjan. Hän peseytyi ulkona kastelualtaasta ottamallaan kylmällä vedellä. Vessaa vajassa ei ollut.
Saidou työskenteli seitsemänä päivänä viikossa. Hänen tuli olla valmiudessa ympäri vuorokauden, eikä hän koskaan tiennyt tulevan työpäivän pituutta. Ne kestivät usein kymmenen ja välillä jopa 12 tuntia.
– Aina oli jotain työtä, eikä meillä ollut vapaapäiviä. Kun olimme korjanneet sadon yhdestä kasvihuoneesta, siirryimme toiseen.
Useimmissa kasvihuoneissa ei ollut vessaa tai taukotiloja ruokailuun. Siirtotyöläiset söivät kasvihuoneessa ja tekivät tarpeensa ympäröivään maastoon.
Saidoun ja kumppaneiden työt eivät keskeytyneet kesän kuumimpinakaan kuukausina, jolloin kasvihuoneiden lämpötila nousee jopa 50 asteeseen. Heillä ei ollut vapaapäiviä eikä lomia. He eivät voineet olla poissa töistä sairainakaan, sillä silloin heitä uhattiin potkuilla.
Muiden työtehtävien lisäksi Saidou sai vastuulleen tuholaisten myrkyttämisen. Sen hän joutui tekemään ilman suojavarusteita.
– Se tuntui pahalta, tunsin pistelyn ihollani ja silmissäni, hän kertoo.
Saidou ja hänen työtoverinsa joutuivat tekemään myös muita vaarallisia työtehtäviä, kuten kiipeämään kasvihuoneen katolle korjaustöihin ilman turvavarusteita. Lisäksi työntekijät kohtasivat väkivaltaa.
– Pomon sydän oli hyvin paha. Näin hänen lyövän muita työntekijöitä nyrkillä ja vievän heidät ulos. Sen jälkeen he eivät enää palanneet töihin, Saidou Konkisre sanoo.
Harva ilmoittaa vääryyksistä
Saidoun ja Daianan tapaukset eivät ole yksittäisiä. Ammattijärjestö CCOO:n ja UGT:n mukaan joka kolmas maatalouden työsopimus on vilpillinen. Almeríassa noin 8 000–10 000 siirtotyöläistä asuu slummeissa, varastorakennuksissa ja vallatuissa taloissa. Seksuaalinen väkivalta nousee otsikoihin tämän tästä.
Valtaosa rikoksista jää kuitenkin pimentoon, sillä vain harva uskaltaa ilmoittaa hyväksikäytöstä. Työpaikan menettämisen lisäksi siirtolaiset pelkäävät karkotusta. Monet eivät usko virkavallan kohtelevan heitä tasapuolisesti.
Saidoukin pelkäsi poliisia ja karkotusta. Jäätyään toistuvasti ilman palkkaa hän päätti kuitenkin toimia. Virkavallan sijaan hän lähestyi ammattiliittoa. Hän ei tiennyt liiton nimeä, mutta ajatteli, että jos Afrikassa on ammattiliittoja, täytyi niitä olla myös Espanjassa.
– Matkustin linja-autolla Almerían kaupunkiin ja kyselin vastaantulijoilta, mistä voisin löytää ammattiliiton.
Almeríalaiset neuvoivat hänet työväen ammattiliitto CCOO:n osoitteeseen. Sieltä hän sai oikeudellista apua. Samalla liitossa havaittiin Saidoun ja hänen työtovereidensa kohtelussa muitakin rikkeitä kuin vain uupuvat palkat.
Saidoun työnantaja tuomittiin työntekijöihin kohdistuvista rikoksista puolentoista vuoden ehdolliseen vankeuteen sekä sakkoihin. Lisäksi hän joutui maksamaan työntekijöille korvauksia.
Nykyään Saidoulla on oleskelu- ja työlupa. Silti hän tekee paljon pimeitä töitä. Palkkauskaan ei ole parantunut paperien saamisen myötä.
– Pomot maksavat mitä haluavat. Yksi maksaa 35, toinen 42 ja kolmas 50 euroa päivältä, Saidou sanoo.
Suomalaismarketit ovat täynnä espanjalaisia kasviksia
Vaikka espanjalaisten kasvisten tuonti Suomeen on merkittävää, ovat suomalaisen kuluttajan vaikuttamismahdollisuudet työntekijöiden olojen parantamiseen vähäiset. Kuluttajat voivat vaatia vähittäistavaraketjuilta avoimuutta ja tietoa tuotteiden vastuullisuudesta, ja valita markettinsa vastuullisuuden perusteella.
Suomessa toimivat kauppaketjut ovat Finnwatchin selvityksen mukaan kuitenkin sekä vastuullisuuden että läpinäkyvyyden suhteen melko samalla viivalla. Samalla niiden valvontamekanismit ovat yritysvastuuverkosto FIBSin ja Reilu kauppa ry:n selvityksen mukaan riittämättömät. Kuluttaja ei voi niiden perusteella varmasti tietää, onko kasvikset tuotettu ihmisoikeuksia kunnioittaen vai ei. Espanjalaisten tuotteiden boikotointikaan ei sinänsä auta, sillä maatalouden siirtotyöläisten oikeuksia poljetaan myös Portugalissa, Italiassa ja monessa muussa maassa.
Todellinen vastuu eurooppalaisen maataloustuotannon ihmisoikeuskysymyksestä on kuluttajan sijaan markkinoita hallitsevilla suurilla kauppaketjuilla sekä päättäjillä. Niiden tulee lisätä ja tehostaa maatilojen tarkkailua sekä tiedottaa siirtotyöläisiä heidän oikeuksistaan sekä valistaa maanviljelijöitä työehtosopimuksen mukaisista työoloista ja työntekijöiden laillisesta palkkaamisesta.
Näin toivottavasti myös tapahtuu nyt, kun Euroopan unionin keväällä 2024 hyväksymä yritysvastuudirektiivi integroidaan jäsenvaltioiden lainsäädäntöihin. Tulevaisuudessa isoilta Euroopassa toimivilta yrityksiltä vaaditaan lakisääteistä vastuunkantoa ympäristö- ja ihmisoikeuksien toteutumisessa. Vähittäistavaraketjujen kohdalla tämä tarkoittaa järeämpää vastuunkantoa myös tuotantoketjun alkupäässä eli siirtotyöläisten ihmisoikeuksien varmistamisessa.
Nähtäväksi kuitenkin jää, miten yritysvastuulaki toimii käytännössä sellaisten tuottajien keskuudessa, jotka on ovat tähän saakka viitanneet kintaalla lainsäädännölle ja ihmisoikeuksille.
Teksti ja kuvat: Kaisa Beltran
Kaisa Beltran on toimittaja ja tietokirjailija, jonka kirja Katkerat puutarhat – Euroopan riistettyjen siirtotyöläisten tarina ilmestyi vuonna 2024. Kirjaa kirjoittaessaan Beltran matkasi Andalusian maaseutualueille ja Marokkoon haastatellakseen maatalouden siirtotyöläisiä. Kirjan voi tilata täältä.
SASK tukee työtä työntekijöiden oikeuksien parantamiseksi eri puolilla globaalia etelää, myös Afrikassa, josta suuri osa Espanjan siirtotyöläisistä on lähtöisin. Sieltä ihmisiä ajavat Eurooppaan muun muassa heikot toimeentulon mahdollisuudet omassa kotimaassa. Monien tilannetta pahentaa ilmastonmuutos. Siksi SASK tukee myös ilmastonmuutoksen torjuntaa ja siihen sopeutumista työelämässä. Avainroolissa työelämän ihmisoikeuksien varmistajina ja parantajina ovat ammattiliitot.
